Kirjaudu ▼
 

Primula hotkaisi delileivät

Lehtikuva
Primula hotkaisi delileivät
Leipomoyritys Primula on ostanut Delimakersin koko osakekannan.
Annakaisa Vääräniemi
25.8.2008 18:16
2

Primulan hankkima Delimakers on valtakunnallisesti toimiva elintarvikealan yritys. Se on erikoistunut valmisvoileipien ja välipalojen sopimusvalmistukseen. Delimakers tekee päivässä keskimäärin 10 000 leipää ja salaattia.

– Delimakers sopii mainiosti Primulan kasvustrategiaan. Delimakersia kehitetään edelleen itsenäisenä yhtiönä nopeasti kasvavilla delimarkkinoilla, kertoo toimitusjohtaja Juha Valkamo Primulan tiedotteessa.

Vuonna 1994 perustetun Delimakersin liikevaihto oli noin kolme miljoonaa euroa toukokuussa 2008 päättyneellä tilikaudella. Yhtiö työllistää noin 30 henkeä.

Juha Luhtala jatkaa Delimakersin toimitusjohtajana, ja kaikki sen työntekijät siirtyvät uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Satavuotiaaseen Primula-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Primulan Leipomot ja Primulan Ravintolat.

Primulan omistukseen kuuluvat muun muassa ravintolat Baker's, Kaarle XII, Vespa ja Pitokartano Rauhala pääkaupunkiseudulla. Yhtiön päänimeä kantava Ravintola Primula avattiin vuosi sitten Helsingin Viiskulmassa. Perheyritys työllistää 200 henkilöä.

Yritykset Primula
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (2)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Voihan Primula!

Asiakkaalle tämä kauppa ei tuo yhtään mitään hyvää. Nykypäivän liiketoiminnassa kasvu saavutetaan vain ostamalla kilpailijat pois.

"Entisinä hyvinä aikoina" yritykset tekivät muita parempia ja laadukkaampia tuotteita ja kasvoivat niiden turvin. Ala-arvoista "laajentumista". Kun ei omat tuotokset kelpaa, niin otetaan naapurilta.
Suomen leipomotuotteet eivät kestä enää vertailua MIHINKÄÄN muuhun maahan. Hintatasokin nousee toimijoiden vähetessä.
Ex-leipuri 26.8.2008 10:46

Anonyymi
Primulan liikevaihtoa tämä kasvattaa, mutta ei paljon muuta. Delimakersin leivät kelpaa lähinnä koiranruoaksi, jos siihenkään. Itse Primulan tuotteet ja ravintolat ovat laadukkaita, kaikkea sitä pitää ostaa kun fyrkkaa löytyy...
Jake 14.1.2009 9:54
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?