Sukari nappasi Oulusta uudet Ideapark-tilat
Ideaparkille varattu maa-alue sijaitsee yhdeksän kilometriä Oulun kaupungin keskustasta Kuusamon suuntaan Kiimingin kunnassa.
– Tavoitteenamme on avata Ideapark Kiiminki vuonna 2010, kertoo yrittäjä Toivo Sukari.
Sukarin mukaan Ideapark työllistää avautumisensa jälkeen Kiimingissä lähes tuhat ihmistä.
Yli 30 hehtaarin tontille nouseva Kiimingin Ideapark sisältää 200 liikettä, 30 ruokaravintolaa sekä 1,2 kilometriä sisätiloihin rakennettuja ostoskatuja.
Esisopimus Ideapark-hankkeen toteuttamisesta, kauppakirja maa-alueen kaupasta ja kunnan tekemä investointipäätös kunnallistekniikan toteuttamista varten hyväksyttiin tänään maanantaina Kiimingin kunnanvaltuustossa.
Hankkeen toteuttaa Masku Kiinteistöt Oy, joka avasi vastaavan mukaisen liikekaupungin Lempäälässä syksyllä 2006.














Kommentit (81)
eikö ko. heebo voisi esimerkiksi käyttää varojaan puhtaan veden kuskaamiseen maailman väkirikkaille ylikansoitetuille köyhille saastuneille alueille?
nimittäin joka päivä, tänäänkin, kuolee yli 20 000 lasta puhtaan veden puuttumisen seurauksiin, esim. ripulitauteihin, tulehduksiin, yms.
ja samaan aikaan ko. heebo rakentaa suomalaisiin metsiin satojen miljoonien kolosseja aivan turhaan
voivat opiskelijatkin hankkia auton että pääsevät yliopistokaupungista kauppaan...!!
Kiimingistä tulee siis Kehä III ulkopuolisen Suomen keskus. Vapisi Tampere!
Mitkä pankit ovat rahoittaneet Sukaria? Olisi kiva tietää, että osaa varoa.
Kiimingin valtuustossa valtaa pitää Keskusta. 20 edustajaa.
Eihän tämä tietysti mihinkään viittaa, eihän?
autioita on. parkkipaikalla olevat autot on paikkallisia kahvilla olevien ukkojen autoja.
ei tuonne kiiminkiin oulusta kukaa lähe ajamaan.
mistä ne luulee asiakkaat saavan tuonne ? hiihtolomaliikenne rukalle ei pitkälle riitä kokovuoden tuloiksi.