Paha keksi voi kaataa diilin
Noin neljässä brittiyrityksessä viidestä ollaan sitä mieltä, että asiakkaalle tarjoiltujen keksien valikoima ja maku voivat vaikuttaa sopimuksen syntymiseen, kertoo BBC.
Parhaimman vaikutelman tekevät kyselyn mukaan suklaakuorrutetut keksit. Eniten keksien perään ovat lakimiehet.
Kyselyyn vastanneiden mielestä keksietikettiin kuuluu ottaa korkeintaan kaksi keksiä ja olla kastamatta keksiä kahviin tai teehen.
Holiday Innin tekemään kyselyyn osallistui noin tuhat bisnesammattilaista.





















Kommentit (9)
Nämä on näitä sosiaalisesti hyväksyttäjä pehmovalheita. Opetelkaa näiden sijaan ajattelemaan omilla aivoillanne.
Muistattehan sen vanhan valheen sisällön ja ilmaisun merkityksestä. Jos olet pop-laulaja niin toki esitystapa ratkaisee 90% ja laulun sanat vain 10%, muutoin ei. Samaten jos kyse on seksistä niin se on intuitiivista puuhaa, mutta bisness pyörii enemmän paperin varasssa. Ruokakaupan hyllyn edessä jyrää hinta päätösten taustalla, mutta kaupan valinnassapa ei jyrääkään.
Eli ihmisten into pettää itseään uskomaan sosiaalisesti hyväksyttyihin valheisiin perustuu siihen, etteivät ihmiset ajattele miten paljon asioiden merkitys riippuu ympäristöstä.