Kirjaudu ▼
 

Tutkimus: Karppaus kasvattaa riskiä aivohalvaukseen

Lehtikuva
Tutkimus: Karppaus kasvattaa riskiä aivohalvaukseen
Karppausbuumi käynnisti Suomessakin kiivaan keskustelun parhaasta laihdutuskeinosta. Proteiinipitoisen ruokavalion pitkäaikaisista terveysvaikutuksista ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut varmuutta. Tänään julkaistun tutkimuksen mukaan liika liha lautasella kasvattaa riskiä aivohalvaukseen ja sydänsairauksiin, kertoo Dagens Nyheter.
Erika Keppola
27.6.2012 12:54 (päivitetty 13:17)
71

Lihapainotteinen ruokavalio voi johtaa aivohalvaukseen ja sydänongelmiin. Tänään arvostetussa British Medical Journalissa julkaistu ruotsalais-amerikkalainen tutkimus on ensimmäinen pitkä seurantatutkimus, jossa selvitettiin vähähiilihydraattisen ruokavalion terveysvaikutuksia.

Muutama vuosi sitten muotiin tullut karppaus kirvoitti Suomessakin entistä kärkkäämpiä näkemyksiä parhaasta laihdutuskeinosta. Paljon lihaproteeinia ja rasvaa sisältävien dieettien puolestapuhujat olivat vakuuttuneita siitä, että esimerkiksi viljoista saatavia hiilihydraatteja karttamalla vaa'an lukemat pienenevät nopeasti.

Karppauksen ja Atkinsin dieetin kaltaisten ruokavalioiden pitkäaikaisista terveysvaikutuksistaei kuitenkaan ole toistaiseksi ollut varmuutta. Ruotsalaislehti Dagens Nyheter uutisoi tänään julkaistusta tutkimuksesta, jonka tulosten mukaan proteiinipainotteinen dieetti voi pitkällä aikavälillä vaarantaa terveyden.

Tutkimuksessa selvitettiin lähes 44 000 ruotsalaisnaisen ruokailu- ja elämäntapoja vuosina 1991-1992. Viisitoista vuotta myöhemmin naisista 1 270 oli saanut sydänkohtauksen tai aivohalvauksen. Tulosten mukaan naisten riski näihin terveysongelmiin oli 4-5 kertaa suurempi, mikäli he söivät enemmän lihaproteiinia suhteessa hiilihydraatteihin.

Tänään yhdysvaltalaisessa lääketieteellisessä aikakauslehti Jamassa julkaistu amerikkalaistutkimus tukee Ruotsista saatuja tuloksia. Jamassa julkaistun artikkelin mukaan vähähiilihydraattisella ruokavaliolla saa pidettyä painon uusissa lukemissa esimerkiksi rasvan välttämistä paremmin, mutta dieetillä on sivuvaikutuksia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Paljon lihaproteeineja syövien stressihormonitasot osoittautuivat korkeammiksi kuin muita dieettejä noudattavien. Taloussanomat uutisoi keväällä väitöstutkimuksesta, jonka mukaan karppaaja sairastuu myös diabetekseen muita todennäköisemmin.

Dagens Nyheterin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan liian proteeiinin riskit liittyvät juuri lihansyöntiin. Siksi on suositeltavaa hankkia tarpeellinen proteiinimäärä (1 gramma painokiloa kohden) kasvikunnasta saatavista proteiineista, kuten pavuista ja linsseistä. 

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (71)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Syö mitä tahansa liikaa niin siitä ei hyvää seuraa. Ihmisillä on aina paha tapa liiotella asioita.
7 goes in all fields 27.6.2012 13:01

Anonyymi
Jos yhdistää kaikkien eri dieettien hyvät puolet niin selviääkö elämästä hengissä?
Nuoruuden lähde 27.6.2012 13:02

Anonyymi
Tutkimusten mukaan tutkimukset ovat epäluotettavia.
Nimetön 27.6.2012 13:05

Anonyymi
karppaminen on vanhanaikaista uusi muoto on hörppäminen
eläkeläinen 27.6.2012 13:06

Anonyymi
Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa hiilihydraatit vaihdetaan rasvaan, proteiinin määrä pidetään samana. Tuossa tutkimuksessa johdetaan taas ihmisiä harhaan.

Amerikassa on isot viljapellot ja siksi pitää syödä viljaa, ja ottaa diapeteslääkkeet. Sairaudet lisäävät teollista aktiviteettia ja bruttokansantuote kasvaa.
Nimetön 27.6.2012 13:08

Anonyymi
Minkäänlaista dataa ei sitten pystytty esittämään väitteiden tueksi. Eli koko uutinen on ihan nollan arvoinen.

"Sopivasti" sivuutettiin myös tiedot verrokkiryhmän muista sairauksista. Eli siitä kuinka runsashiilihydraattinen ruokavalio altistaa monille muille sairauksille.
Propagandaan kylläst 27.6.2012 13:08

Anonyymi
ja kasvattaa riskiä syöpiin ym. En tajua, jos haluaa laihtua niin sitä varten on kuntosalit mutta kai se on liian vaikeaa ihramahaisille tuulipuvuille
iron mike 27.6.2012 13:09

Anonyymi
Karppaus ei ole sama asia kuin se, että eletään pihvillä ja rasvalla. Itse "karppaan" niin, että en syö viljaa, terveydellisistä syistä, mutta kyllä minä hiilareita saan ihan riittämiin runsaasta määrästä kasviksia. No kai minä sitten kuolen aivohalvaukseen.
Sitä odotellessa 27.6.2012 13:09

Anonyymi
Tämähän olisi hyvä tutkimus mikäli karppaaminen tarkottaisi hiilareiden vaihtamista proteiiniin. Mutta ammattitaitoa ei varmaan kannata täältä etsiä.
Nimetön 27.6.2012 13:10

Anonyymi
ja kasvattaa riskiä syöpiin ym. En tajua, jos haluaa laihtua niin sitä varten on kuntosalit mutta kai se on liian vaikeaa ihramahaisille tuulipuvuille


Ei tarvitse edes kuntosalia kun syö vaan sen verran kuin kuluttaa. Jos ei kuluta paljon, sitten ei tarvitse myöskään syödä paljon.
rmac 27.6.2012 13:11
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?