Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista
Elokuvateatteriketju Finnkino on vetänyt popcorn-mausteet pois elokuvateattereistaan. Aiemmin asiakkaat ovat voineet maustaa itse popcorninsa ennen elokuviin menoa ja ostaa mausteita mukaansa myös kotiin. Enää tämä ei kuitenkaan onnistu.
– Mausteet on vedetty pois markkinoilta. Syynä ovat hankaluudet maahantuontisäännösten kanssa, sillä mausteet tulivat Yhdysvalloista eli Euroopan unionin (EU) ulkopuolelta, Finnkinon myyntipäällikkö Petri Laine sanoo Taloussanomille.
Laineen mukaan mausteiden maahantuonti lopetettiin tämän vuoden tammikuussa, mutta teattereissa valmiiksi olleet mausteet päätettiin käyttää ja myydä loppuun.
EU muutti mausteiden maahantuontisäännöksiä viime vuoden lopulla. Muutoksen yhteydessä popcorn-mausteissa käytetyn luontaisen väriaineen käyttö maustevalmisteissa kiellettiin koko unionin alueella.
– Allergikot voivat saada tästä väriaineesta allergisia reaktioita. Tämän takia säännöksiä on muutettu. Tiedossamme ei kuitenkaan ole Suomesta tapauksia, jossa tällaisia reaktioita olisi ilmennyt, Laine kertoo.
Hänen mukaansa maustevalikoima olisi mennyt muutoksen myötä niin kapeaksi, että mausteet päätettiin vetää kokonaan pois markkinoilta.
"Tosi paljon
palautetta"
Laineen mukaan vuonna 2007 teattereihin tulleet mausteet ovat olleet elokuvakävijöiden keskuudessa varsin suosittuja.
Mausteiden menekki kasvoi vuosi vuodelta, ja viime vuonna 900-grammaisia purkkeja kulutettiin jo 7 000–8 000 kappaletta. Finnkino on saanut yhtäkkisestä muutoksesta paljon palautetta asiakkailtaan.
– Tosi paljon on tullut palautetta. Netin kautta on tullut kymmeniä palautekirjeitä, ja teatterihenkilökunta on saanut paikan päällä asiasta palautetta päivittäin, Laine sanoo.
– Jotkut ovat jopa sanoneet, etteivät osta enää popcornia, mutta tällaista palautetta on tullut suhteellisen vähän.
Asiakkaat haluaisivat popcorn-mausteet takaisin elokuvateattereihin, ja Finnkinossa kartoitetaan paraikaa mahdollisuuksia tilata niitä uudelta toimittajalta EU:n rajojen sisäpuolelta. Mahdollisesta aikataulusta ei kuitenkaan ole vielä tietoa.
– Ei ole esittää minkäänlaista arviota, milloin mausteet tulisivat takaisin, Laine sanoo.
Taloudellisesti
merkityksetön muutos
Liiketoiminnallisesti mausteiden poisveto markkinoilta ei ole merkittävä takaisku Finnkinolle.
Elokuvateattereissa tarjolla olleet mausteet olivat asiakkaille ilmainen lisäpalvelu. Maustepakkausten myynti vastasi vuositasolla noin 30 prosenttia purkkien kokonaismenekistä. Viime vuoden menekillä myyntiä oli siten reilut 2 000 purkkia.
Laineen mukaan yhden purkin myyntihinta oli 11,90 euroa, joten maustemyynnin vuotuinen liikevaihto on asettunut parin-kolmenkymmenen tuhannen euron välimaastoon.
Vaikka kaupalliset tappiot eivät ole suuria, on asiakaspalaute ollut kuitenkin tylyä. Lisäksi Finnkino ei ole tiedottanut mausteiden poisvedosta julkisesti, vaan muutos on vain tuotu teatteritasolle.
– Muutos on tullut esiin siellä, ja teatterihenkilökunnalle on annettu ohjeet kertoa asiasta asiakkaillemme, Laine sanoo.













