Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava"
Jääkiekon MM-kisojen lippujen hinnoittelun arvostelu on oikeassa vain osittain. Tietyissä tilanteissa esimerkiksi tyhjien penkkien jäämisestä katsomoihin ei tarvitsisi olla kovin huolissaan. Kaikkein tehokkaimman hinnoittelumallin löytäminen on kuitenkin vaikeaa.
Jotakuinkin näin arvioi Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professori Marko Terviö. Terviö käsittelee MM-kisojen lippujen hinnoittelua yliopiston blogissa.
– Tietysti rahaa kannattaa kerätä myös kaikkein maksuhalukkaimmilta katsojilta, vaikka he vain jäpittäisivät luksus-aitioissaan, mutta jäpittäjien negatiivinen vaikutus muilta paikoilta saataviin tuloihin täytyy ottaa huomioon.
Terviö muistuttaa, että jalkapallon puolella esimerkiksi Englannin Valioliigassa ylläpidetään erityisiä, alihinnoiteltuja fanikatsomoja. Näitä edullisia lippuja saatetaan jonottaa vuositolkulla.
– Vuosien jonotus auttaa karsimaan joukosta ainakin satunnaiset turistit ja kiireiset bisnesvieraat, ja myös mukavuuksien puutteella voi osin ehkäistä muiden luomasta tunnelmasta nauttijoita valikoitumasta halvimpiin fanikatsomoihin.
Viikonloppuna päättyneiden jääkiekon MM-kisojen lippujen hinnoittelu on herättänyt vilkasta keskustelua, jossa lippuja on arvosteltu lähinnä niiden korkean hinnan takia.
Taloussanomat pyysi toukokuun alussa Aalto-yliopiston markkinoinnin professoria Jaakko Asparaa arvioimaan, mitä eri vaihtoehtoja kisajärjestäjillä oli lippujen myymiseen.













