Kirjaudu ▼
 

Ruotsalaiset myönsivät: Lätkäliput liian kalliita

Lehtikuva
Ruotsalaiset myönsivät: Lätkäliput liian kalliita
Ruotsin MM-kisajohto kokoontuu tänään kriisikokoukseen keskustelemaan siitä, ovatko MM-lippujen hinnat turhan suolaiset.


Taloussanomat
5.5.2012 10:48
129

Ruotsin MM-kisajohto järjestää tänään kriisikokouksen, koska Globenin lehterit jäivät puolityhjiksi. Kisojen markkinointipäällikkö Peter Forsberg myöntää Aftonbladetissa, että lippujen MM-kisalippujen hinta on voinut karkottaa katsojia.

– Ilmeisesti olimme väärässä. Aivan selvästi on mahdollista, että meillä on liian kalliit hinnat, Forsberg sanoi Aftonbladetille.

Hän kertoo, että kriisikokous voi myös päätyä laskemaan MM-lippujen hintoja.

Hän kuitenkin myöntää, että lippujen hintoja voidaan myös laskea. Liput eiliseen otteluun maksoivat noin 44-168 euroa.

Ilta-Sanomien mukaan myös Leijonien eilisessä MM-avauksessa oli eilen vajaat katsomot.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Peter Forsberg
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (129)


Anonyymi
Uskotteko jo että tämä maa on hölmölä.
Tämäkin ryssittiin h 5.5.2012 11:45

Anonyymi
Ruotsin lippuhinnat ovat kuitenkin selvästi alemmat kuin Suomessa...
Sinä näkyy, taas kerran, demokratian (Ruotsi) ja diktatuurin (Suomi) välinen ero. Ja siinä, että katsomoissa on täällä aina vähintään 20% veronmaksajien (kokonaan tai osittain) kustantamia osallistujia.Täällä voidaan sanoa (siis maasta), että "jos ei kelpaa, voi mennä poiskin..." Tuollainen kommentti kuuluu diktatuuriin. Asioita voidaan, ja pitää voida muuttaa demokratiassa, myös rauhanomaisesti,tosin ei Suomessa.
El pueblo unido jama 5.5.2012 11:47

Anonyymi
Maailmanmestaruutta yritetään nyt rahastaa viimeisen päälle. Toivottavasti ei tule pysyvää vahinkoa lajille.
onneton veto 5.5.2012 11:48

Anonyymi
Ketä kiinnostaa.... iha sama jos junteilla ei ole varaa mennä katsomaan junttien lajia. Voisivat pysyä kotona vaan rehaamassa.
Göran 5.5.2012 11:51

Anonyymi


Hyvä että köyhät marisijat jäävät asuntoloihinsa eivätkä tule pilaamaan meidän kisatuunelmaa!


Mitä kisatunnelmaa? Aika hiljaista tuntui Areenassa olevan eilen :D
Kane #88 5.5.2012 11:55

Anonyymi
TV-katsojien alhaista määrää ei taideta uskalleta kertoa, varsinkin kun se on nykyään "liikesalaisuus".
ylihypetetty liiton 5.5.2012 11:58

Anonyymi
Jos laskee, että kiekkoliitto tarvitsee 10 milj EUR liikevaihdon saadakseen kisoista 8 milj EUR tuoton tarkoittaa se 67 tuhatta katsojaa 150 EUR lipun keskihinnalla. Eli esim 5 täyttä Hartwall Areenaa,ei mahdotonta. Taitaa joku tehdä hyvän tilin.

Tilihän tulee olemaan suorastaan valtava.

Eilen oli hs.fi:n mukaan otteluissa Ranska-Usa 8 400, Kanada-Slovakia 6 400 ja Suomi - Valko-Venäjä 12 000 katsojaa. 150 euron keskihinnallakin tulot olivat jo eilen 4 miljoonaa. Enää pari tällaista päivää niin ollaan yli tavoitteen.

Olo Jääkiekkoliitossa on varmaan kuin olisi elämänsä ensimmäisellä golf-kierroksella tehnyt 8 hole-in-onea.
Kummola, sää olet ne 5.5.2012 12:01

Anonyymi
Jos laskee, että kiekkoliitto tarvitsee 10 milj EUR liikevaihdon saadakseen kisoista 8 milj EUR tuoton tarkoittaa se 67 tuhatta katsojaa 150 EUR lipun keskihinnalla. Eli esim 5 täyttä Hartwall Areenaa,ei mahdotonta. Taitaa joku tehdä hyvän tilin.
Tilihän tulee olemaan suorastaan valtava.

Eilen oli hs.fi:n mukaan otteluissa Ranska-Usa 8 400, Kanada-Slovakia 6 400 ja Suomi - Valko-Venäjä 12 000 katsojaa. 150 euron keskihinnallakin tulot olivat jo eilen 4 miljoonaa. Enää pari tällaista päivää niin ollaan yli tavoitteen.

Olo Jääkiekkoliitossa on varmaan kuin olisi elämänsä ensimmäisellä golf-kierroksella tehnyt 8 hole-in-onea.


Puhumattakaan paljonko he saavat jo pelkistä maksu-tv luvista.
7 5.5.2012 12:01

Anonyymi
Mainos: " Mika Granlund esiintyy Areenalla ajan 4.-20.5. Hän tekee mm. ilmaveivejä. Liput 280 euroa. Myynti alkaa nyt."
Joka ainut lippu olisi mennyt kaupaksi ja mustassa pörssissä hinta olisi ollut 1000 euroa. Nyt on kyllä markkinointi möhlinyt pahemman kerran.Fokus on väärässä paikassa. Kyllä aina Areenallinen väkeä löytyy, mutta viesti ja hinta pitää olla oikein.


Saanko rahat takaisin jos Granlund ei teekään ilmaveiviä kuten mainoksessa luvataan?
7 5.5.2012 12:02

Anonyymi
PITÄKÄÄ LIPPUNNE.....jätän mielummin tämän lätkäturnauksen väliin..

P.S Halvimmillaan saa etelänmatkan tämä suomimatsin lipun hinnalla...
ijijiji 5.5.2012 12:09
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?