Suomen jalkapalloseurojen talous parantumassa – lisenssifarssi ei enää toistu
Ennen viime kauden alkua koettu seuralisenssifarssi ei toistunut, vaan kaikille jalkapallon Veikkausliigan seuroille on myönnetty liigalisenssi kaudeksi 2012.
Palloliitto ja Veikkausliiga välttivät viimekeväisen lisenssifarssin, jossa AC Oulun ja Tampere Unitedin lisenssejä käsiteltiin vielä kauden kynnyksellä.
Palloliiton seuralisenssipäällikkö Seppo Miettinen uskookin, että viime vuosista on jo opittu paljon.
– Seurat ovat paneutuneet talouden hoitoon entistä paremmin, hän kertoo Taloussanomille.
– Aikatauluongelmat vältettiin ja muutenkin seurat tuntuvat heränneen oman tulevaisuutensa varmistamiseen, hän sanoo.
Veikkausliigassa
on 12 joukkuetta
Veikkausliigassa pelaa 12 joukkuetta eli FC Honka, FC Inter, FC Lahti, FF Jaro, Haka, HJK, IFK Mariehamn, JJK, KuPS, MYPA, TPS ja VPS.
Joukkueiden talouden hoitoa tarkastellaan nykyään liigalisenssimääräyksin. Taloudelliset kriteerit koskevat sekä lisenssin hakijana toimivaa liiton jäsenseuraa (yhdistystä) että myös yhtiötä, jolle kilpailutoiminta on määräysten mukaisesti siirretty.
Lisenssin hakijan tulee muun muassa todistaa, ettei sillä ole toisille jalkapalloseuroille pelaajasiirroista johtuvia velkoja eikä palkkavelkoja työntekijöilleen.















