"Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään

Lehtikuva
"Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään
Ravipelaajat pystyvät usein ennustamaan hyvin hevoset, jotka voittavat. Tuoreen väitöstutkimukseen mukaan pelureiden käytös kertoo kuitenkin muusta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
9.2.2012 20:05
Kommentit 6

Yllättäjähevoset houkuttavat ravipelaajia niin paljon, että taloudellinen järki sumenee. Tällaiseen tulokseen on päätynyt yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Niko Suhonen tuoreessa väitöstutkimuksessaan.

Tavallisesti pelaajat osaavat melko hyvin arvioida voittajahevoset, mutta suurin osa pelaa ainakin silloin tällöin suurikertoimisia hevosia.

Keskimäärin pelaajat hävisivät tutkimuksen aikana vuosina 2002–2007 noin 20 prosenttia panoksistaan. Pelkästään yllättäjiä pelaavat hävisivät puolet ja suosikeissa pitäytyneet 15 prosenttia panoksistaan.

Aiempi tutkimus selittää ilmiötä kahdella syyllä. Pelaamisessa on kyse riskinotosta, joka miellyttää monia. Miksi siis jatkuvasti pelata pelkkiä suosikkeja.

Suurempi syy tappioille on kuitenkin virheellinen arvio voittajista. Ihmisillä on usein tapana yliarvioida pieniä todennäköisyyksiä ja aliarvioida suuria. 

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
"Yllättäjähevoset houkuttavat ravipelaajia niin paljon, että taloudellinen järki sumenee."

Samoinhan käyttäytyvät vaaleissa sadat tuhannet maattomat, varattomat ja suvuttomat suomalaiset jotka kuvittelevat olevansa porvareita.
Talonmies
Huono 1
Todella haastava väitöstutkimus.
matias vanukas,100 vuotta jälkeen jäänyt
Huono 0
Tutkimuksen paras anti on nähtävästi se tieto, että normipelaaja jää aina häviölle 15-50%, joten totoa ei kannata pelata.
Ku*etust*
Huono 0
No tuota, pakkohan se on pelata yllättäjiäkin, jos aikoo voittaa rahallisestikin jotakin eikä vain saada riviä oikein.
Huono 0
Kysymys on loppujen lopuksi siitä, että voittajasuosikeilla on liian pienet kertoimet. Pienet kertoimet vaativat isomman pelipanoksen, jotta voittosumma olisi tuntuva. Monet tykkäävät pelata mieluimmin pienillä pelipanoksilla ja isoilla kertoimilla, jolloin voitonmahdollisuudet pienenevät ratkaisevasti.
alkuperäisasukas
Huono 0
Lotossa kaikilla numeroilla on yhtä huono kerroin,eli sitä ei kannata kenenkään pelata!
Totopekka
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

19:41Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
19:27IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
19:03Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
18:44Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
18:28HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
18:06Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
17:20EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
17:08Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
16:58Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
16:55Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
16:52EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
16:41Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
16:03Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
15:58USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
15:39Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
15:27Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
15:00Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
14:45Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
14:23Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
14:05Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
13:50Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
13:30Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
13:07Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita
13:05Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti
12:56Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 %
12:41Sijoitusyhtiö tunnusti: Facebookista tuli takkiin
12:25Kyösti Kakkonen luopuu Tokmannista
12:11Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle
11:50Brittilehti tylyttää: Suomalaista unelmaa ei ole
11:35Menettääkö Nokia kilpailuedun? Android ja Apple saavat Officen
Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 13
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa 11
Tokio
Melko pilvistä, ja poutaa 18
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949