Energiajuomista huoli – "Vain 0,00001 prosenttia käyttää liikaa"
Australiassa on syntynyt keskustelu kofeiinia ja muita piristäviä ainesosia sisältävien energiajuomien mahdollisista terveyshaitoista.
Keskustelun herätti tiedelehti The Medical Journal of Australiassa julkaistu artikkeli energiajuomien terveysriskeistä ja myrkyllisyydestä.
Artikkelin laatineiden tutkijoiden mukaan Australiassa soitettiin 65 hätäpuhelua energiajuomiin liittyvistä ongelmista toissa vuonna. Vuonna 2004 puheluita tehtiin 12 kappaletta.
Hätäpuheluita soittaneet australialaiset raportoivat muun muassa kouristuksista, harhanäyistä ja rytmihäiriöistä.
Tutkija väläyttää
rajoituksia
Australian myrkytyskeskusta johtavan tohtorin Naren Gunjan mukaan virvoitusjuomateollisuutta pitäisikin säännellä raskaammalla kädellä. Gunja on toinen artikkelin laatijoista.
Gunjan mukaan muun muassa juomien sisältämiin kofeiinimääriin pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Myös juomien myymistä voitaisiin rajoittaa ja pulloihin voitaisiin tuoda varoitustarroja, Gunja väläytti televisiokanava ABC:n haastattelussa.
Maan virvoitusjuomateollisuutta edustava Australian Beverages Council -etujärjestö tyrmää Gunjan ehdotukset.
Järjestön mukaan energiajuomat ovat "täysin turvallisia" ja ongelmia aiheuttaa lähinnä "0,00001 prosenttia väestöstä", joka nauttii liian paljon energiajuomia.
Keskustelua
myös Suomessa
Myös Suomessa on keskustelu viime kuukausina energiajuomien terveysvaikutuksista.
Taloussanomat kertoi marraskuun lopussa sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) jätetystä kirjallisesta kysymyksestä, joka käsitteli energiajuomia.
Kysymyksessä STM:ltä tiedusteltiin, onko energiajuomien haittoja alle 15-vuotiaille lapsille ja nuorille selvitetty ministeriössä ja onko markkinoilla riittävästi tuoretta tutkimustietoa.
Joulukuun lopussa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) kertoi, että energiajuomista on tarpeeksi tutkimustietoa, eikä uutta tutkimusta niiden haitallisuudesta tarvita.













