13 asiaa, joita ei kannata kertoa Facebookissa
Facebookissa ei voi olla liian varovainen, kirjoittaa verkkolehti The Huffington Post ja neuvoo mitä yhteisöpalvelussa ei kannata kertoa edes ystävilleen.
Se muistuttaa, että vaikka olisikin merkannut tietonsa vain ystävien nähtäväksi, niin siihen ei kannata luottaa. Lehden mukaan työnantajien lisäksi myös viranomaisten, häiriköiden ja jopa vakuutusyhtiöiden tiedetään skannaavan jatkuvasti Facebook-profiileja tietojen hankkimiseksi. Myös hakkerit käyttävät Facebookia hyväkseen identiteettivarkauksissa.
Nämä 13 asiaa kannattaa The Huffington Postin mukaan jättää kertomatta Facebookissa:
1. Syntymäaika ja -paikka
Vaikka syntymäpäiväonnittelujen saaminen onkin mukavaa, niin syntymäpäivänsä kertominen on lähes yhtä vaarallista kuin rahavarojensa turvallisuuden ojentaminen suoraan roistoille. Yhdysvalloissa sosiaaliturvanumeroita on pystytty jäljittämään syntymäajan perusteella. Sen sijaan, että jättää syntymäaikansa kokonaan pois, kannattaa lehden mukaan tilalle laittaa lähellä omaa syntymäpäivänsä oleva päivämäärä.
2. Äidin tyttönimi
Yhdysvalloissa äidin tyttönimi on usein käytetty turvasana monissa verkkopalveluissa ja viranomaisyhteyksissä. Esimerkiksi luottokorttiyhtiöt, kännykkäoperaattorit ja monet muut yritykset luottavat jatkuvasti asiakkaan äidin tyttönimeen tunnistusprosesseissa.
3. Kotiosoite
Sen lisäksi, ettei ehkä halua kaikkien tuttujen tietävän asuinpaikkaansa, sen kertominen on vaarallista myös murtovarkaiden takia.
4. Pitkät matkat poissa kotoa
Älä koskaan kerro päivityksessäsi, milloin olet poissa kotoa. Epäluotettavat Facebook-kaverit voivat käyttää tietoa hyväkseen ja jakaa sitä eteenpäin.
5. Lyhyet matkat poissa kotoa
Vaikka Facebook places -palvelu rohkaisee kertomaan oman sijaintinsa, kannattaa miettiä kahdesti, onko edes lyhyistä poissaoloista järkevää hehkuttaa. Murtovarkaat voivat hyödyntää nämäkin ajat.
6. Sopimattomat valokuvat
Sopimattomat valokuvat voivat helposti johtaa vaikeuksiin ja maailmalla jopa potkuihin. Se lienee tuttua. Harvempi kuitenkaan tietää, että jopa poistetut kuvat voivat palata kummittelemaan. Ars Technican mukaan Facebookin serverit voivat varastoida poistettuja kuvia ennalta arvaamattoman ajan. Poistettuihinkin kuviin voi tämän takia edelleen päästä käsiksi. Tämän Facebook on myöntänyt.
7. Tunnustukset
Älä ripittäydy Facebookissa ja kerro kuinka huijasit verotuksessa tai miten vihaatkaan pomoasi. Vaikka valikoisit kenelle näytät tällaiset päivitykset, voi kerran julkaistuja todisteita olla vaikea poistaa ja estää niiden leviämistä. Maailmalta löytyy lukuisia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat jääneet esimerkiksi poliisin haaviin Facebook-tunnustuksen takia.
8. Puhelinnumero
Sen lisäksi, että et ehkä halua kaikkien Facebook-kavereidesi kilauttelevan sinulle milloin sattuu, niin numero voi joutua myös täysin vääriin käsiin. Evil-niminen sovellus nimittäin esittelee kaikkialta Facebookista poimittuja puhelinnumeroita.
9. Loman lähtölaskenta
Tämäkin on suora kutsu murtovarkaille suunnitella keikkaansa. Kerro mieluummin jälkikäteen missä olit.
10. Lapsen nimi
Identiteettivarkaille kelpaavat myös lasten nimet, siksi lapsiaankaan ei pitäisi tägätä Facebookin valokuvissa, lehti neuvoo.
11. Riskikäyttäytyminen
Poltatko kuin korsteeni? Kaahaatko ylinopeutta maantiellä tai liiteletkö riippuliitimellä vuoristossa? Vakuutusyhtiöt ovat aiempaa kiinnostuneempia asiakkaidensa riskikäyttäytymisestä ja etsivät tästä mieluusti todisteita Facebookista.
12. Kodin pohjapiirros
Kodin pohjapiirrosta tai kuvia, jotka paljastavat sen tai kodin arvotavarat, ei pidä milloinkaan laittaa Facebookiin.
13. Oma profiili julkisessa haussa
Oma profiilinsa kannattaa suojata Facebookin yksityisyysasetusten kautta niin, ettei se näy esimerkiksi Googlen hakutuloksissa. Edes perusinformaatiota ja kuvia ei kannata lehden mukaan antaa hakutuloksiin. Yhdysvaltain kuluttajaviranomaisten mukaan suojaaminen auttaa estämään tunkeilijoiden pääsemistä omille sivuilleen.
















Kommentit (54)
Internetvalistusta: "Facebook - not even once"
VEOH ja Youtube palveluissa ei kannata melskata kuin anonyymisti, muuten tiedonkalastelijat voivat alkaa profiloimaan sinua. Halinalleista (Care Bears) pitävä 'liian wanha" on varma pedofiili joka kameran kanssa on kuvaamassa kurapukuisia pentuja verkostoihinsa Flickr, Picassa ja.....
Jos on niin idiootti, että menee jakamaan kaikki henkilökohtaiset tietonsa vapaaehtoisesti johonkin ulkomaisen firman yhteisöpalveluun, niin se on voi voi.
Olen vissiin hieman outo yksilö näinä päivinä kun en vieläkään jatkuvasta "painostuksesta" huolimatta näe koko naamakirjaa tarpeellisena. Olen käyttänyt internettiä aktiivisesti 90-luvun puolestavälistä lähtien ja netti tarjoaa lukuisia turvallisempia tapoja pitää yhteyttä kavereihin ja tuttuihin. Ei kukaan velvoita julkaisemaan netissä omaa elämäntarinaansa, puhumattakaan henkilökohtaisista yhteystiedoista.
Ei vaan ymmärrä.
Korjasin.