Pentutehtailua on vaikea rajoittaa

Hannu Sokala
Pentutehtailua on vaikea rajoittaa
Kennelliitto yrittää hillitä ongelmarotukoirien pentutehtailua, mutta joidenkin kasvattajien vastarinnan takia sääntömuutokset ovat toteutuneet tuskastuttavan hitaasti.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
9.1.2010 06:03
Kommentit 17

Kennelliiton julkaisemat koirien jalostusohjeet tiukentuivat vuodenvaihteessa: vastedes samalla nartulla ei saa teettää viittä pentuetta enempää jälkeläisiä.

Sen sijaan vasta vuodeksi 2011 liitossa on suunniteltu rajoituksia uroskoirien siitosmääriin ja lähisukulaiskoirien parituskieltoja.

Tällä välin liitto suosittelee, että koirantarvitsijat välttäisivät ainakin rekisteröimättömien rotupentujen ostamista. Näissä kun liiton mielestä voi olla oikein perinnöllisten tautien kasautumayksilöitä.

– Paperittomat rotukoirat ovat tietysti halvempia, mutta voivat tätä kautta tulla omistajilleen kalliimmiksi, sanoo Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio.

Pitkäaikaista perheenjäsentä etsivän kuluttajan kannalta koirien terveystilastovoittajat voisivatkin olla riskittömimpiä valintoja.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Husky tai pohjanpystykorva eivät silti sovi kaikille.

– Eihän elävästä eläimestä voi sanoa, että joku olisi parempi ostos kuin toinen. Luonne, käyttötarve ja omat mieltymykset ratkaisevat. Tärkeintä on, että koiran hankkija tietää nämä haluamansa rodun todennäköiset vaivat ja eliniän odotukset, Tapiolan eläinvakuutuksien yhteyspäällikkö Kirsi Salmijärvi sanoo

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Ihmisen ahneutta eläimen kustannuksella.
välinpitämättömyys ihmisen veressä
Parhaiten suojelet koiraa, kun et hanki koiraa.
Koiran ystävä
Samaten pitäisi kieltää nistien, juoppojen ja tyhmien lisääntyminen.
Jälikasvusta ei tule mitään.
Huono 2
Missä eläinaktivistit? Onko ollut aktiviteettia asian suhteen?
How-how
Huono 1
Keskikokoisen tai ison koiran ostajan ei missään tapauksessa kannata säästää pariasataa ostamalla rekisteröimätön rotukoira. Tuo raha menee koiran normaali elinaikana kymmeniä kertoja pelkän ruuan ostamiseen. Jos ostohinnassa säästämällä saa esim. lonkkavikaisen koiran niin säästö meni siinä jo moninkertaisesti, ja kaupanpäälle tuli ikuisesti sairas koira.
Tiedoksi tietämättömille, koiranpentuja ei voi rekisteröidä ilman vanhempien lonkkakuvauksia, eli mahdollisuus saada lonkkavikainen koira on oleellisesti pienempi silloin, kun ostaa rekisteröidyn pennun.
Ostakaa VAIN rekisteröityjä pentuja, tai sitten sekarotuisia
Koiranomistajat ovat aina tietynlaista sakkia.

Omassa koirassa ei ole koskaan mitään vikaa, varsinkin silloin kun rakki terrorisoi koko naapurustoa.

Tietenkin eihän sitä neljäjalkaista tolloa voi syyttää mutta koiranomistajia voisi viedä piikille.
Tuunari
Huono 2
Me ei osteta milloinkaan ensimmäistäkään rotukoiraa. Tympii ajatuksena koko rodunjalostus.

Sekarotuiset koirat on ehdottomasti parhaita ja terveitä. Niitä saa helposti, kun tarjoaa kodin kodittomalle koiralle.
Sepi
Sukusiittoisuus iso ongelma heikentää rotuja,samoin ihmettelen esim lonkka kuva tulos B tai C silti voi käyttää jalostukseen.Pitäisi hakea tervettä ja rodunomaista luonnetta.Muuten rodunjalostus turhaa.
yrittäjä
Huono 1
"vuodeksi 2011 liitossa on suunniteltu rajoituksia uroskoirien siitosmääriin ja lähisukulaiskoirien parituskieltoja." Suomen Pystykorvajärjestössä tämä on ollut voimassa jo joitain vuosia.
Sekarotuiset eivät ole sen terveempiä, viat ja sairaudet tulevat jälkeläisiin, mikäli niitä taustalla on. Tiedän mm. lonkkavikaisia sekarotuisia. On olemassa pelkästään liioiteltuun ulkomuotoon perustuvia rotuja, jotka eivät edes pysty hengittämään kunnolla, tälläistä ei voi ymmärtää. Käyttökoira rodut ovat terveempiä, koska ne tarvitsevat toimiakseen tervettä rakennetta ja luonnetta.
Pekka Salomäki
Huono 0
Jaa kyse olikin koirista. Jo tuossa nopeasti otsikon luettuani ajattelin että ollaanko nyt vihdoin kiinnittämässä huomiota tämän maapallomme liika ylikansoittumiseen ja sen mukaanaan tuomiin ongelmiin esim ruokapulaan yms yrittämällä rajoittaa pentutehtailua. Luonto sitä jossain vaiheessa varmasti alkaa muodossa tai toisessa rajoittamaan sillä tämän pallon ihmisen kestokyky on jo nyt ylikuormitettu.
Kyse olikin vain koirista
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

19:27IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
19:03Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
18:44Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
18:28HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
18:06Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
17:20EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
17:08Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
16:58Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
16:55Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
16:52EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
16:41Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
16:03Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
15:58USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
15:39Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
15:27Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
15:00Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
14:45Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
14:23Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
14:05Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
13:50Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
13:30Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
13:07Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita
13:05Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti
12:56Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 %
12:41Sijoitusyhtiö tunnusti: Facebookista tuli takkiin
12:25Kyösti Kakkonen luopuu Tokmannista
12:11Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle
11:50Brittilehti tylyttää: Suomalaista unelmaa ei ole
11:35Menettääkö Nokia kilpailuedun? Android ja Apple saavat Officen
11:28Venäjälle nousee valtava kasinoparatiisi
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949