Helsinki maksaa freteille 10 euron tuntipalkkaa

IS
Helsinki maksaa freteille 10 euron tuntipalkkaa
Freteistä eli kesyhillereistä on tullut Helsingin kaupungin työntekijöitä. Kaupunki ottaa frettejä citykanijahtiin ja maksaakin työstä. Suomen Frettiliitto pohtii paraikaa, millaisia työehtosopimuksia näätäeläimille pitäisi tehdä. Kaniongelman levitessä lemmikeille riittää kohta työtä eri puolilla Suomea. Katso myös jutussa olevasta linkistä, ketkä tienaavat vähemmän kuin fretit.
Petri Korhonen
3.12.2009 07:33
Kommentit 74

Kunnan hommissakin tarvitaan nyt terävähampaisia työntekijöitä.

Helsingin kaupungin rakentamispalvelu on kokeillut kesyhillereitä eli frettejä citykaninmetsästyksessä viime talvesta asti. Nyt kaupunki on päättänyt työllistää frettejä ensi vuonnakin.

Fretti päästetään irti kanien kaivamien tunnelien luona, ja peto ajaa puput koloistaan ulostuloaukkojen luokse viritettyihin verkkoihin.

Hilleripyyntiä tarvitaan vilkkailla paikoilla keskustan puistoissa, missä kanien ampuminen tai loukuttaminen ei ole mahdollista.

– Ostamme palvelun metsästyshillerin omistajalta normaaleilla puisto- ja puutarhatyön mukaisilla tuntikorvauksilla, kertoo kanitorjunnasta vastaava kaupungin projektipäällikkö Antti Rautiainen.

Fretit ahertavat pyyntityössä yleensä pareittain, joten yhden näätäeläimen tuntipalkaksi tulee kymmenkunta euroa. Työpäivä kestää vanhaan hyvään virkamiestapaan 7–8 tuntia, ja saalis voi olla parikymmentä kania.

Kaupunki saa aavistuksen verran kulujaan takaisin myymällä kiinnisaadut kanit ruuaksi Korkeasaareen muutaman euron kappalehinnalla.

Fretti-TES soveltaa
ruotsalaisia ehtoja
 

Muutkin kasvavan kanikannan kanssa painiskelevat etelän kaupungit ovat pohtineet frettien värväämistä pupujahtiin, joten nyt kesyhillerit alkavat tarvita omaa kunnallista työehtosopimusta.

Ruotsissa frettejä on käytetty kunnalliseen haittaeläinpyyntiin jo pitempään, ja siellä pikkupetojen työsuhdesäännöt on kirjattu jopa asetuksiin.

– Olemme omissa palvelusopimuksissamme soveltaneet näitä meikäläisiin oloihin. Hillerit työskentelevät meillä aina omistajansa ohjauksessa, Antti Rautiainen kertoo.

Omistaja vastaa eläimen varusteista. Pyyntikeikalla pitää olla mukana kaupungin työntekijöitä.

Jahti-innostuksissaan fretti väsyttäisi helposti itsensä henkihieveriin, joten työ- ja lepoajoista on pakko olla tarkkana. Helsingin kaupungin ohjeissa korostetaan, että fretin käytön pitää täyttää eläinsuojelulain määräykset.

Freteillä ei ole varsinaista edunvalvontaa, mutta harrastajien kattojärjestö Suomen Frettiliitto on ottamassa asian hoitaakseen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Jäsenkunnassamme ajatusta frettien "töihinpääsystä" on pidetty aika hyvänä. Laji saa tästä julkisuutta, ja tieto frettien hyödyllisyydestä leviää, kertoo liiton puheenjohtaja Riina Saksa.

Työturvallisuudessa vielä
pikkupuutteita
 

Frettiliitto aikookin vuodenvaihteen jälkeen laatia yleisohjeet kaninpyyntiin käytettävien frettien palkkaus-, työväline- ja työterveysehdoista.

– Pohdittavaksi tulee eläinten vakuutusturva, ja pitäisikö työnantajan huolehtia muun muassa jäljityslaitteiden hankkimisista, Riina Saksa kertoo.

Kaulapantaan laitettavilla mikrolähettimillä omistaja pystyy paikallistamaan lemmikkinsä sijainnin maan alla, ja siten tarvittaessa pelastamaan tunneliin juuttuneen näätäeläimen.

– Tämä on fretille varsin iso työturvallisuusasia, Saksa sanoo.

Helsingin kaupunki ei ole hankkinut freteille paikannuspantoja. Niitä on kokeiltu, mutta pääkaupungin kaniluolastot ovat niin matalia ja pienialaisia ettei pannoille ole ollut tarvetta.

– Näiden hyöty on rakennetussa ympäristössä kyseenalainen. Jos fretti jäisi keskustassa loukkoon maan alle, yleensä siellä päällä on asfalttia eikä eläintä saa kaivamalla esiin, Antti Rautiainen sanoo.

Yksikään fretti ei ole työkeikalla vielä jäänyt jumiin koloihin.


Frettiliitto on aloittanut eräänlaisen ammatillisen järjestäytymisen, suomalaisten frettien rekisteröinnin. Omistajat ovat ilmoittaneet rekisteriin jo 140 kesyhilleriä, ja näiden toistasataa jälkeläistä tai sukulaista odottaa kirjaamisvuoroaan.

Työsarkaa kunnannäädille riittää. Pelkästään pääkaupunkiseudulla voi eri arvioiden mukaan asua jopa kymmenisen tuhatta villiintynyttä kania.

Luontoon päässeistä ja siellä lisääntyneistä kesykaneista on havaintoja monessa eteläisen Suomen kaupungeissa.

Lisää Aiheesta
UutinenKarhun hinnalla saisi jo uuden auton (1.5.2010 08:02)
UutinenPalkka-ale uhkaa kunnissa (16.10.2009 06:01)
UutinenKunta palkkaisi vielä sinutkin (10.9.2009 14:45)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (74)

Huono 0
JOULU ON TULOSSA JA KAIKKI VEROLLE PANTAVA. Mikä oli fretin syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus verotusta varten.
Palautukset ja mätkyt. VM valppaana nyt.
On se vaan niin hienoa, että kouluttamaton fretti tienaa tunnissa enemmän kuin koulutettu kaupan alan myyjä. Fretit lienevät jossakin muussa liitossa kuin PAM:issa. Mikähän mahtaa olla fretin veroprosentti... :)
JH
On se vaan niin hienoa, että kouluttamaton fretti tienaa tunnissa enemmän kuin koulutettu kaupan alan myyjä. Fretit lienevät jossakin muussa liitossa kuin PAM:issa. Mikähän mahtaa olla fretin veroprosentti... :)

Ei syytä katkeruuteen, fretti ei ole koulutettu samoin kuin sinä, mutta se on ehdottomasti osaaja!

Elämme kykypuolueen maassa, ei siinä liitoilla paljon ole sanottavaa...
jerzey
Huono 0
Niin, ja mites on tuon eläkekertymän kanssa?
Rampe
Huono 0
Fretti maksanee veron tavanomaisesti ja eläkkeelle pääsee normaalisti (67 vuotiaana, vai miten se oli?).

Jos jonkun mielestä 10 euroa tunnissa on liikaa, niin toisaalta tuleehan siinä sitten kaupantekijäisiksi se fretin hoitaja (assistentti). Tulospalkkaus voisi olla poikaa - fretti + assari saa kaiken mitä Korkeasaari maksaa leijonien ruoaksi menevistä citykaneista. Erinomaista, ei kustannuksia kaupungille, fretti saa palkkaa ja Korkeasaari ekologista ja edullista lähiruokaa. FANTASTISTA!
Nousukausi
Huono 0
Eiköhän freteillä ole ammattitutkinto ihan verenperintönä. :)
JKn
Huono 7
No mutta !
Vaadin Citykanien suojelua, koko HELSINGIN alueella !

Potut pottuina....
Pohjoissuomalainen
"Helsinki maksaa freteille 10 euron tuntipalkkaa"

Ja viime aikoina onkin Helsingissä nähty freteiksi pukeutuneita merkonomeja työnhaussa.
Huono 1
Entäs rettien eläkejärjestelmä ja -ikä. Onko myös
sopivat suojavarusteet, kypärät,suojalasit,hengitys
suojaimet jne. Työsarkaa riittää, onko oikeusjuttuja jo vireillä väärinkäytöksistä. Kylläpä on taas melekoosta piiperrystä, hohhoijaa...
Kaasua koloihin ja täts it.
Pappa
Huono 0
Pitäähän hillerinkin saada palkaa.
Jumakavita
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10:59Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot
10:39Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi
09:44HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta
06:18Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa
06:08Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy
06:01Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi
3.2.Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan
3.2.Kreikkalaiset ovat nostaneet pankeista 65 miljardia euroa
3.2.IPhone-mainosten kellonajan syy selvisi
3.2.Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen
3.2.Tämä yritys ei halunnut parhaaksi työpaikaksi
3.2.EU haluaa Googlen jäädyttävän yksityisyysmuutokset
3.2.Urpilainen Ylelle: Kreikka-tuen on riitettävä
3.2.Nokia Siemens kiistää toimitusjohtajan vaihtoaikeet
3.2.Villi veikkaus: Facebook alkaa veloittaa
3.2.Juncker: Euroryhmällä ei Kreikka-kokousta maanantaina
3.2.Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa
3.2.Reutersin toimittajat lakkoon ensi kertaa 25 vuoteen
3.2.Jättipankkeja epäillään salaliitosta
3.2.Sota-ajan Jallu palaa takaisin
3.2.Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa
3.2.Kreikassa liki puolet ei ole koskaan käyttänyt nettiä
3.2.Papadimos: Tukipakettineuvottelut loppusuoralla
3.2.Tulosjulkistajat Neste Oil ja Elisa kovassa pörssivedossa
3.2.Fortum ei lupaa maakaapelointiin lisärahaa
3.2.TS: Uudenkaupungin autotehdas aikoo lomauttaa
3.2.Ollila vetämään tiemaksuja selvittävää työryhmää
3.2.Alexander Stubb: "Lumia on loistava"
3.2.Onko tämä paras kesätyö ikinä? Tienaa 30 000 euroa
3.2.Näin pieleen Economist ennusti Facebookin kohtaloa
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Lontoo
Pilvistä, ja poutaa 1
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949