Historiallinen sopupelivyyhti paljastui jalkapallossa

Historiallinen sopupelivyyhti paljastui jalkapallossa
Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) puheenjohtaja Michel Platini (oik.) kuiskaa Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) puheenjohtajan Joseph S. Blatterin korvaan 100-vuotisjuhliaan viettävän Suomen Palloliiton lehdistötilaisuudessa Helsingissä 2007.
Saksan viranomaiset tutkivat noin 200 peliä, joiden lopputulosta epäillään järjestetyksi. Euroopan jalkapalloliitto luonnehtii tapausta Euroopan jalkapallohistorian pahimmaksi vedonlyöntiskandaaliksi.
Taloussanomat
21.11.2009 10:54
Kommentit 13

Syyttäjät Saksassa uskovat, että sopupelien takana on noin 200 ihmisen rikollisrinki. Joukko on lahjonut pelaajia, tuomareita, valmentajia ja järjestäjiä ja tehnyt sitten omaisuuksia veikkaamalla otteluiden tuloksia, BBC kertoo verkkosivuillaan.

Epäiltyjä otteluita on pelattu yhteensä yhdeksässä eri maassa, jotka ovat Saksa, Belgia, Sveitsi, Slovenia, Kroatia, Turkki, Unkari, Itävalta ja Bosnia-Hertsegovina. Eniten pelejä on pelattu Saksassa.

Ainakin kolme epäillyistä peleistä on pelattu Mestarien liigassa ja 12 Eurooppa-liigassa. Rikollisen toiminnan pelätään ulottuneen myös nuorisotasolle, sillä epäilyn alla on yksi alle 21-vuotiaiden EM-karsintaottelu. Kaikki tutkinnan alla olevat pelit on pelattu tänä vuonna.

Epäiltyjä seuroja ei ole vielä julkistettu, mutta Helsingin Sanomien mukaan joukossa ei tiettävästi ole suomalaisseuroja.

Poliisi iski torstaina yli 50 kohteeseen Saksassa, Britanniassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Pidätettyjä on yhteensä 17. Lisäksi on takavarikoitu tuntuva määrä omaisuutta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Euroopan jalkapalloliitto Uefan presidentti Michel Platini nimesi aiemmin tänä vuonna sopupelit jalkapallon suurimmaksi yksittäiseksi uhaksi. Järjestö on luonut varoitusjärjestelmän, joka etsii ja tunnistaa epätavallisia vedonlyöntimalleja. 

Ainoa onni onnettomuudessa onkin, että varoitusjärjestelmä tuntuu toimivan.

Lisää Aiheesta
UutinenFifa syöksi Chelsean kriisiin (4.9.2009 12:18)
UutinenMafia yritti ostaa jalkapalloseuran (7.8.2009 16:37)
UutinenJalkapallossa liikkuu likainen raha (4.7.2009 07:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
Ihan normaalia vedonlyöntitoimintaa, jätkiin on vaan ahneus iskenyt , kyllä betfair illä ym vedonlyöntitoimistoilla automaatti seuraa koko ajan sellaisia tilejä, joilla pelkästään voitetaan, ja paljon, jos lyöt tulosvetoa 1-3 USD 10.000 lla 55n kertoimella, ja koko ajan voitat, niin kyllä alkaa kellot kalkattaan, ko. touhu voittaa jopa öljyfutuureilla puljaamisen, Ois pitäny lopettaa ajoissa - sanoi entnen rulettiammattilainen
sahuri
Huono 0
Kokeilepas mennä katsomaan paljonko 55:n kertoimen tulosvetoihin saa laittaa sisään. Se on lähempänä 10 euroa kuin tonnia.
Huono 0
Kokeilepas mennä katsomaan paljonko 55:n kertoimen tulosvetoihin saa laittaa sisään. Se on lähempänä 10 euroa kuin tonnia.

haloo kaveri pelit ei ole pelattavissa suomessa , suomi on niin korruptioitunut muutenkin.
100 x 10 e = 1000 euroa
Huono 0
Miten niin historiallinen. Jatkuvastihan niitä pelataan, mutta aina ei vain sopupeleleistä jäädä kiinni.
reilua urheilua
Huono 1
Pörssissä tätä kutsuttaisiin sisäpiiritiedon väärinkäytökseksi, josta harvoin jäädään kiinni. Ja vaikka jäätäisiinkin, rangaistukset olisivat olemattomia.
JuhaP
Huono 0
Urheilu on nykyään rahan voimalla harrastettavaa kus.tusta jossa kaikki keinot käytössä rahallisen tuloksen saavuttamiseen..
jj
Huono 0
IHMETTELEN KUN EI OLE OSUNUT
Huono 0
Ei uusi ilmiö harrastettiin jo antiikin kreikassa.
Huono 1
Suomalaisessa pesäpallossakin on sopuiltu .Pelaajat menivät ottelumatkalla matkan varrella R kioskille ja pelasivat itsensä hävijäjiksi.
Huono 0
Bosnia-Portugali ottelu näytti lähinnä ennalta sovittua tuomarpeliltä, kuin jalkapallolta? Eihän Bosnialle sallita voittoa, kun vastassa on vanha rikas kulttuuri. Pilli soi ja kortti nousee heti kun Bosnia oli saada maalin??????
Sopupeli
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
10.2.Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
10.2.Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
10.2.Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
10.2.Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
10.2.Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
10.2.Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
10.2.Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
10.2.Raute sai historiansa suurimman tilauksen
10.2.Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10.2.Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
10.2.Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -3
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa -9
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949