Mieti tarkkaan ennen kuin laitat lomakuvat näytille

Mieti tarkkaan ennen kuin laitat lomakuvat näytille
Kun päivität seuraavan kerran kuviasi ja tietojasi sosiaalisissa verkostoissa, muista huomioida merkinnöissäsi myös läheisesi – etenkin lapset. Lastensuojelujärjestö varoittaa nyt vanhempia varsinkin kuvien jakelusta internetissä.
Taloussanomat
28.8.2009 14:58
Kommentit 38

Pelastakaa Lapset kehottaa vanhempia rajaamaan lastensa kuvien jakelun vain haluamilleen henkilöille, eikä laittamaan kuvia näkyviin kaikille julkisessa verkossa.

Kävijäjoukon rajaaminen on suositeltavaa, sillä kuvat saattavat joutua helpostikin vääriin käsiin.

Netissä avoimesti jaettavat kuvat ovat julkisessa mediassa ja siten myös kopioitavissa eri tarkoituksiin, Pelastakaa Lapset huomauttaa.

Järjestön mukaan vanhempien on syytä myös kunnioittaa lastensa yksityisyyttä kirjoitellessaan verkkopalveluihin.

Nettiin kirjoitettu tieto jää pysyväksi ja on vielä vuosien kuluttua muiden luettavissa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenFacebookia voi nyt tutkia sanahaulla (11.8.2009 14:14)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (38)

Huono 0
Kuka hemmetin jälkeenjäänyt yleensäkään ripustaa elämänsä kaiken kansan töllisteltäväksi??
Herman Göring
Kuka hemmetin jälkeenjäänyt yleensäkään ripustaa elämänsä kaiken kansan töllisteltäväksi??

Esimerkiksi kaikki Facebook-käyttäjät?
Asijan tuntia
Kuka hemmetin jälkeenjäänyt yleensäkään ripustaa elämänsä kaiken kansan töllisteltäväksi??

Se on nykyään muotia että antaa yksityisasiansakin kaikenkansan syynättäväksi. Suojelupoliisikin voidaan pian lakkauttaa kun ihmisistä on kaikki tieto netissä kaikkien saatavana. Ei tarvitse enää tiedustella salaa.
kyylä
Facebook - joukossa tyhmyys tiiviistyy.
Ensin opetettiin lapsia netin vaaroista, nyt lasten vanhempia. Eikö tuiki enää aikuisellakaan?
Hälyyttävää
Kuka hemmetin jälkeenjäänyt yleensäkään ripustaa elämänsä kaiken kansan töllisteltäväksi??

Esimerkiksi kaikki Facebook-käyttäjät?

Kuka hemmetin jälkeenjäänyt laittaa Facebook profiilinsa kaikkien katseltavaksi?
Ensin opetettiin lapsia netin vaaroista, nyt lasten vanhempia. Eikö tuiki enää aikuisellakaan?

Ei, nykyään Facebookin ovat hurahtaneet myös keski-ikäiset perheenäidit, jotka levittelevät kuvia erinäisistä sukujuhlista ja lapsenlapsistaan avoimissa profiileissaan sekä mehustelevat statuspäivityksissään seksielämäänsä tai sen puutetta. Pissismi ei ole ikäkysymys.
"Pelastakaa Lapset" ry:n mielestä on varmaan pedofiliaa lähettää iso-isällekin kuvia rannalla leikkivistä lapsistaan. Niin typeriä lausuntoja ja aiheetonta pelkoa levittää tuo lafka.
turha_instanssi_varmaan_valtion_tukema
Eikö ihmisillä enää ole alkeellisintakaan itsesuojeluvaistoa? Ei tulisi mieleenikään laittaa itsestäni mitään tietoja naamakirjan tapaisiin juttuihin ulkomaiselle palvelimelle!
Enska
Kannattaa olla varovainen koska iloinen veitikka nakusillaan rannalla on poliisin mielestä lapsipornoa.
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

19:27IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
19:03Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
18:44Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
18:28HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
18:06Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
17:20EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
17:08Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
16:58Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
16:55Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
16:52EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
16:41Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
16:03Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
15:58USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
15:39Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
15:27Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
15:00Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
14:45Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
14:23Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
14:05Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
13:50Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
13:30Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
13:07Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita
13:05Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti
12:56Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 %
12:41Sijoitusyhtiö tunnusti: Facebookista tuli takkiin
12:25Kyösti Kakkonen luopuu Tokmannista
12:11Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle
11:50Brittilehti tylyttää: Suomalaista unelmaa ei ole
11:35Menettääkö Nokia kilpailuedun? Android ja Apple saavat Officen
11:28Venäjälle nousee valtava kasinoparatiisi
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949