Täällä ovat halvimmat kaupunkilomat

Sari Gustafsson /Lehtikuva
Täällä ovat halvimmat kaupunkilomat
Näkymä Riian vanhasta kaupungista Daugava-joelle.
Tuoreen selvityksen mukaan Riika, Varsova ja Vilna tarjoavat Euroopan parasta vastinetta rahoille kaupunkilomalla.
Matti Niemi
27.8.2009 15:05
Kommentit 19

Taloustaantumasta kärsineet Baltian kaupungit ovat juuri nyt hyviä kaupunkilomakohteita, kertoo sveitsiläispankki UBS:n selvitys. Viime viikolla osana Prices and earnings -tutkimusta julkaistu vertailu kertoo, mitkä maailman kaupungeista ovat halvimpia kaupunkilomakohteita.

UBS laski lomapakettiin yhden yön yöpymisen ensiluokkaisessa hotellissa, illallisen kahdelle viinipullollisella, taksimatkan, auton vuokran, kaksi lippua teatteriesitykseen, sekä muutaman matkan julkisessa liikenteessä ja puhelukuluja kotiin. Paketti ei sisällä matkoja kohteisiin.

Selvityksen mukaan viikonlopun hinta on maailmassa keskimäärin 650 dollaria, eli noin 460 euroa. Helsingissä paketti maksaa reilut 600 euroa, kun taas kalleimmillaan siitä saa pulittaa 790 euroa Tokiossa.

Halvimmat kohteet löytyvät maailmanlaajuisesti Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Nairobissa viikonloppu maksaa reilut 250 euroa ja Mexico Cityssä vain 200 euroa.

Baltia halpa
suomalaiselle

Suomalaisen matkailijan kannattaa valita edullisen viikonloppuloman kohde lähialueelta. Lennot tai matkat laivalla ja autolla ovat edullisia ainakin Baltiaan, jossa myös viikonloppupaketin hinta jää matalaksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Liettuan pääkaupunki Vilna on eurooppalaisista kohteista ainoa, jossa viikonloppu maksaa alle 300 euroa. Vilnassa paketille tulee hintaa 266 euroa, Varsovassa 308 euroa ja Riikassa 315 euroa. Lähes kotoinen Tallinnakaan ei ole paljoa jäljessä 364 eurollaan.

Listan mukaan lomaa vaikkapa Italiassa pohtivan kannattaa ottaa huomioon, että esimerkkipaketti maksaa Milanossa muutaman kympin Roomaa vähemmän. Toisaalta esimerkiksi Ateenassa paketin saa jo yli satasen halvemmalla.

Euroopan halvimmat kaupunkilomakohteet
Kaupunki, matkapaketin hinta euroissa sekä suhteellinen osuus paketin hinnasta New Yorkissa
Kaupunki Hinta Indeksi
Vilna 266 44,0
Varsova 308 51,2
Riika 315 51,7
Tallinna 364 59,3
Bratislava 371 61,0
Sofia 378 61,7
Budapest 385 62,8
Ljubljana 385 63,3
Nikosia 385 63,8
Istanbul 392 64,8
Moskova 406 66,9
Ateena 420 69,0
Dublin 483 79,9
Madrid 483 79,2
Berliini 490 80,6
Tukholma 490 80,6
Kiova 497 82,1
Lyon 524 86,4
Wien 524 86,8
Barcelona 531 87,5
Bryssel 531 87,9
Lissabon 538 88,6
Milano 545 90,3
Luxemburg 566 93,2
Rooma 573 94,8
Kööpenhamina 580 96,0
Oslo 580 95,7
Helsinki 601 98,4
München 608 99,9
Frankfurt 636 104,5
Amsterdam 650 106,7
Geneve 657 107,9
Pariisi 692 113,7
Zürich 692 114,4
Lontoo 699 115,4
     
New York 621 100,0
Lähde: UBS. Euron vaihtokurssi 1 EUR = 1,43 USD

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (19)

Huono 0
"UBS laski lomapakettiin yhden yön yöpymisen ensiluokkaisessa hotellissa"

No niin, siihen loppuivatkin Helsingin hotellit. Montako viiden tähden hotellia meillä on?
Kauko Matkaaja
Minkä takia oletetaan että yöpyy aina "ensiluokkaisessa" hotellissa? Normimatkustajalle kelpaa 3 tähden hotelli, enemmän matkaileville repputuristeille hostelli tai 2 tähden hotelli. Kuuinka moni yöpyy 5 tähden hotelleissa?
62 maassa matkustanut
Huono 1
Montako viiden tähden hotellia meillä on?
Taitaa olla 3 kappaletta.
Laskija
Huono 4
"UBS laski lomapakettiin yhden yön yöpymisen ensiluokkaisessa hotellissa"No niin, siihen loppuivatkin Helsingin hotellit. Montako viiden tähden hotellia meillä on?

no tuskin nyt ensiluokkainen tarkoittaa viittä tähteä. Ottaen huomioon hotellien yleisen tason Helsingissä, niin kyllä puolet voi laskea mukaan.
Huono 6
No, hintavertailuhan ppitäisi tehdä vähän laajemmalle. Itsestään selvää on , että kaupungit ovat maailmalla kalliiimpia, tosin kuin Suomessa.
Tosin stadi on ainoa KAUPUNKI ja muut maalaiskuntaa. Kyllähän sen kokee, näkee ja huomaa kaikilla tavoilla.
Suomi on "tavallisen" matkailijan kannalta Euroopan kallein maa!( ei edes Sveitsi) Jos joku vastaan uskaltaa väittää, niin kerronpa esimerkkejä. Ei alvin pudotus sitä miksikään muuta, ainakaan ruuan ja ravintolahintojen osalta!
Jotain tarttis tehrä.....järkevää!!
Gröna
Huono 1
hintavertailu lienee tehty kevaalla, joten valuuttakurssi esim. Puolassa on vahvistunut siita reilut 10%.

Ei silti, halpaa ja turvallista on.
hentun liisa
Huono 1
Top 5 halvinta hotellia Helsingissä:

1) Hotelli Rantapuisto 39€ / yö
2) Hotelli Ava 48€ / yö
3) Park Hotel Kapyla 57€ / yö
4) Airport Hotel Bonus Inn 59€ / yö
5) Best Western Katajanokka 62€ / yö

lähde: hotellivertailut.fi
Benefon
Huono 1
Jos kylpylälomaa aikoo viettää, niin ehdottomasti kannattaa Viroon mennä. Kaikki hierontahinnat ovat ainakin -50% Suomen hinnoista. Tunnin hieronta esim Kuressaaren luxus-kylpylässä jotain 45€, kun suomessa joutuu pulittamaan kylpylässä yli 100€. Kylpyläyötkin ovat huimasti halvempia.

Eckeröllä laivalla halvalla yli ja ajetaan omalla autolla Kuressaareen ja sinne 50€ / yö uuteen kylpylään.

Ei enää kylkpylälomaa Suomessa.
Benefon
Huono 2
"UBS laski lomapakettiin yhden yön yöpymisen ensiluokkaisessa hotellissa"

No niin, siihen loppuivatkin Helsingin hotellit. Montako viiden tähden hotellia meillä on?

Onko tuo nyt oleellista? Etkö todellakaan mitään muuta saanut koko jutusta irti?

Halvempia paikkojakin löytyy kun ei men pääkaupunkeihin, esim. Puolassa Krakova halvempi kuin Varsova, Liettuassa Kaunas halvempi kuin Vilna jne.
majatalo
Huono 1
Ei ole käytössä mitään yleistä hotellien tähtiluokittelua, vaan kaikki toimijat voivat näitä antaa miten haluavat. Esimerkiksi eri matkanjärjestäjät coicat arvioida saman hotellin kahdelle eri tähtitasolle.

Mielenkiintoista olisi tietää, miten tämän tutkimuksen "ensiluokkainen hotelli" oli määritelty. Luettu hotellien omia selostuksia ja päätetty jokin varustelutaso joka vaaditaan?
On-Off-Topic
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

09:44HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta
06:18Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa
06:08Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy
06:01Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi
3.2.Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan
3.2.Kreikkalaiset ovat nostaneet pankeista 65 miljardia euroa
3.2.IPhone-mainosten kellonajan syy selvisi
3.2.Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen
3.2.Tämä yritys ei halunnut parhaaksi työpaikaksi
3.2.EU haluaa Googlen jäädyttävän yksityisyysmuutokset
3.2.Urpilainen Ylelle: Kreikka-tuen on riitettävä
3.2.Nokia Siemens kiistää toimitusjohtajan vaihtoaikeet
3.2.Villi veikkaus: Facebook alkaa veloittaa
3.2.Juncker: Euroryhmällä ei Kreikka-kokousta maanantaina
3.2.Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa
3.2.Reutersin toimittajat lakkoon ensi kertaa 25 vuoteen
3.2.Jättipankkeja epäillään salaliitosta
3.2.Sota-ajan Jallu palaa takaisin
3.2.Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa
3.2.Kreikassa liki puolet ei ole koskaan käyttänyt nettiä
3.2.Papadimos: Tukipakettineuvottelut loppusuoralla
3.2.Tulosjulkistajat Neste Oil ja Elisa kovassa pörssivedossa
3.2.Fortum ei lupaa maakaapelointiin lisärahaa
3.2.TS: Uudenkaupungin autotehdas aikoo lomauttaa
3.2.Ollila vetämään tiemaksuja selvittävää työryhmää
3.2.Alexander Stubb: "Lumia on loistava"
3.2.Onko tämä paras kesätyö ikinä? Tienaa 30 000 euroa
3.2.Näin pieleen Economist ennusti Facebookin kohtaloa
3.2.Åbo Akademi tutki: iPhone hakkaa Lumian
3.2.Oulussa ja Turussa vuokrat nousivat kiivaimmin
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Frankfurt
Selkeää ja poutaa -6
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949