Hakutulokset Volvo (36 kpl)

1. DN: Työttömyyden pelko tappaa luovuuden Ruotsissa

...an, konsulttiyhtiö Preeran ja Volvo IT:n teettämästä kyselytutkimuksesta, johon osallistui 1 000 ruotsalaista. Kasvava työttömyys ja kutistuva kansantalous v...

2. Geely valjastaa Volvon Kiinan-valloitukseen

...dään kuutta eri mallia, mutta Volvo aikoo lanseerata kymmenen uutta kuuden vuoden kuluessa. Yhtiö aikoo yli nelinkertaistaa myyntinsä vuoteen 2015 mennessä. Silloin Volvo haluaa my...

3. Näin auto soittaa hätäpuhelun ihan itse

...Autonvalmistaja Volvo kertoo tiedotteessaan, että uusiin Volvon malleihin on saatavissa järjestelmä, joka toimii hätäapuna ja turvalaitteena. Mistä oikein on kyse ja mitä lysti lop...lisuuden taas vahvasti esiin. Volvo kertoo tiedotteensa mukaan tuovansa ensimmäisenä Suomessa markkinoille järjestelmän, joka kutsuu hätätilanteessa automaattisesti apua paikalle. ...

4. Kun tunne riittää: Volvolle puhtia Polestar-virityksellä

...Ruotsissa ratakilpailu-Volvoihin lisätehoja virittävä Polestar-yhtiö on saanut myytyä elektroniikkapalikoitaan virallisina tehdaslisävarusteina nyt myös Volvon siviilimalleihin. ...

5. Ruotsalaisten luottamus pankkeihin romahtanut

...osanan saa kyselyssä autoala. Volvo porhaltaa kärjessä takanaan Scania ja henkilöauto-Volvo. Sen sijaan kaikki pankit putosivat listalla alaspäin. Jyrkimmin laski Nordean sijo...

6. Hyvästi diesel – nyt myyvät bensa-autot ja hybridit

...apäätään” Volvon tiedotusjohtajan Thomas Hallbäckin mukaan käynnissä on ”pienimuotoinen bensiinin takaisintuleminen”. Dieseleiden myyn...

7. Näin hyvin auton kaistavahtilaite toimii talvella

...n, Toyotaan, Volkswageniin ja Volvoon. Laitteita myydään henkilöautoihin myös erikseen. Esimerkiksi Fordin ja Volvon käyttämää israelilaisvalmisteista Mobileye -järjestelmää saa my...

8. Volvo kutsuu Suomessa korjaamolle 2 000 uutta autoa

...Autonvalmistaja Volvo kutsuu 2 013 autoa korjaamolle. Yhtiön uusissa 60- ja 70-linjan autoissa on havaittu johto-ongelma, joka voi vaikuttaa turvatyynyn toimintaan. ...0 -autojen omistajille. Volvon tiedottaja Thomas Hallbäck kertoo, että ongelma koskee kuljettajan tai toisen etupenkin alla olevia sähköjohtoja, jotka on suojattu. ...

9. Jättimäinen takaisku: Volvo joutuu kutsumaan 100 000 autoa takaisin

...Eräissä vuosimallin 2011 Volvoissa on ongelma takapenkkien ali menevässä kaapelissa, joka voi katketa ja rikkoa peruutustutkan. Takaisinveto on yhtiölle merkittävä takaisku....Ruotsalainen autonvalmistaja Volvo joutuu kutsumaan markkinoilta takaisin 100 000 viime vuonna valmistettua autoa, ruotsalainen Dagens Industri -lehti kertoo. ...

10. Honda putosi autojen laatuvertailun ykköspallilta

... luotettavimpia autoja olivat Volvon, Hyundain, BMW:n ja Volkswagenin kulkuneuvot. Yhdysvaltalaiset autonvalmistajat pitivät raportin perää. Epäluotettavimmiksi menopeleiksi Consum...
Sivut:1 2 3 4 EdellinenSeuraava
(Esim. 15.4.2008)

Hakuohje

  • TAI-sanalla saat osumia, joissa esiintyy jokin hakusanoista: hakusana1 TAI hakusana2
  • Välimerkit hakusanojen välillä tulkitaan JA-sanaksi: hakusana1 hakusana2 = hakusana1 JA hakusana2
  • Lainausmerkeillä voit hakea täsmällisiä fraaseja: "koko lauseen haku"
  • Rajaa osumia lisäämällä hakusanan eteen miinusmerkki: hakusana1 -hakusana2 = hakusana1, mutta EI hakusana2
  • *-merkki katkaisee hakusanan

Hakukone selaimeen

Hakukone selaimeen

Lisäämällä Taloussanomat selaimesi hakukohteisiin voit hakea sivuston sisältöä suoraan selaimestasi (toimii Internet Explorer 7 ja Firefox 2 -selaimissa ja uudemmissa).

Yhteistyössä

Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949