Hakutulokset Sakari Tamminen (7 kpl)
1. Näin paljon potkuilla voi tienata
...Taloussanomien keräämien tietojen mukaan irtisanomiskorvaus on osa lähes jokaista johtajasopimusta Helsingin pörssin isoimmissa yrityksissä. Suurimmillaan
2. Rautaruukin Tamminen: Kolmas neljännes kaksijakoinen
...n Rautaruukin toimitusjohtaja Sakari Tamminen kertoo teräsmarkkinoiden heikentyneen loppukesästä. Vuoden kolmas neljännes oli hänen mukaansa yhtiölle kaksijakoinen....ljänneksellä, toimitusjohtaja Sakari Tamminen sanoo osavuosikatsauksessa.– Positiivista oli ratkaisuliiketoimintojemme eli rakentamisen ja konepajaliiketoiminnan vahvana jatk...
3. Meilläkö pitkät lomat?
... EK:n väistynyt puheenjohtaja Sakari Tamminen ehdotti vuodenvaihteessa, että suomalaisten lomia tulisi leikata tai työaikaa pidentää, jotta työurat saataisiin pidemmiksi. Ehdotus t...
4. Rautaruukki nosti tuloksensa voitolliseksi
..., Rautaruukin toimitusjohtaja Sakari Tamminen sanoo yhtiö osavuosikatsaustiedotteessa. Rautaruukki tarkentaa arviotaan koko vuoden liikevaihdostaan ja arvioi sen kasvavan 25 pro...
5. Nokian Öistämö nousee Sanoman hallitukseen
...ko Rauramo, varapuheenjohtaja Sakari Tamminen, Annet Aris, Antti Herlin, Sirkka Hämäläinen-Lindfors ja Seppo Kievari. Sanoman yhtiökokous pidetään tiistaina 5. huhtikuuta....
6. Rautaruukin Tamminen: Rautamalmin hinnannousu ei muuta näkymiä
...– Mitään sellaista erityistä ei ole, minkä takia meidän pitäisi muuttaa aiemmin antamiamme näkymiä, Tamminen sanoi Taloussanomille. Rautamalmin hinta on talven aikana
7. HS: Valtionyhtiöiden pomot saavat jättieläkkeet
...mman eläkkeen saa Rautaruukin Sakari Tamminen, joka jää 60-vuotiaana nauttimaan 430 000 euron vuosieläkettä. Suomalaisen keskieläke on noin 17 000 euroa vuodessa. Normaali...
Sivut:1
Hakuohje
- TAI-sanalla saat osumia, joissa esiintyy jokin hakusanoista: hakusana1 TAI hakusana2
- Välimerkit hakusanojen välillä tulkitaan JA-sanaksi: hakusana1 hakusana2 = hakusana1 JA hakusana2
- Lainausmerkeillä voit hakea täsmällisiä fraaseja: "koko lauseen haku"
- Rajaa osumia lisäämällä hakusanan eteen miinusmerkki: hakusana1 -hakusana2 = hakusana1, mutta EI hakusana2
- *-merkki katkaisee hakusanan
Hakukone selaimeen

Lisäämällä Taloussanomat selaimesi hakukohteisiin voit hakea sivuston sisältöä suoraan selaimestasi (toimii Internet Explorer 7 ja Firefox 2 -selaimissa ja uudemmissa).
Hae yritystäYritystietopalvelu
Päivä historiassa
Dilbert – 24.5.2012




