Kirjaudu ▼
 

Hakutulokset Taloussanomat - Bloomberg (24 kpl)

1. Etelä-Korea voitelee talouskasvua lisäbudjetilla

...Maan valtiovarainministeriön mukaan tukipaketin odotetaan lisäävän talouskasvua 0,3 prosenttiyksikköä ja luovan 40 000 uutta työpaikkaa. Varoja kohdistetaan muun muassa kuluttaja

2. Fitch nosti Liettuan luottoluokitusta – vakaasti kohti euroa

...Fitch on nostanut Liettuan valtion luottoluokituksen tasolle BBB+, kun se aiemmin oli tasolla BBB. Liettuan luokitusnäkymät ovat Fitchin mukaan vakaat.Luokituksen noston taustalla

3. USA:n uudet työpaikat jäivät reippaasti odotuksista

...Yhdysvaltain talouteen syntyi uusia työpaikkoja selvästi odotuksia vähemmän. Työttömyysprosentti painui kuitenkin alimmilleen neljään vuoteen. Myös helmikuun työllisyyslukuja korja

4. "Kyproksen paikka on Euroopassa ja euroalueella"

...Kyproksen valtiovarainministeri Michael Sarris vakuuttaa, että maa pysyy euroalueen jäsenenä. – Olisi katastrofaalista edes keskustella ajatuksesta, saati sitten poistua euro

5. EU ja USA vääntävät pian hormoneista ja juustosta

...Yhdysvaltain presidentti kertoi vuotuisessa Kansakunnan tila –puheessaan, että Euroopan unioni ja Yhdysvallat alkavat hieroa yhteistä vapaakauppasopimusta. Uutistoimisto Bloo

6. Espanjan pääministeri kiistää korruptiosyytökset

...Rajoyn mukaan syytöksillä yritetään vain vahingoittaa Rajoyn puoluetta. – Se on väärin. En ole koskaan vastaanottanut tai jakanut laittomia maksuja puolueen sisällä tai missä

7. USAn uudet työpaikat ylittivät ennusteet kirkkaasti

...Yhdysvaltain työministeriön kuukausiraportin mukaan maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen määrä kasvoi marraskuussa 147 000:lla lokakuusta. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloomb

8. OECD: Slovenialla on paljon töitä ennen avunpyyntöä

...Sloveniasta on povattu kuudetta euromaata, joka pyytää apupakettia pankeilleen. Maan pankit ovat tällä hetkellä Euroopan keskuspankin EKP:n tarjoaman halvan lainarahan varassa. OEC

9. Espanja pohtii: Pyytäisimmekö velkaostoja?

...– Toimin espanjalaisten edun mukaisesti, kuten olen aina toiminut, maan pääministeri Mariano Rajoy vastasi kysymykseen siitä, aikooko hän pyytää velkaostoja kriisirahastoilta

10. Kansainvälinen luotonanto Lehman-kriisin tasolla

...Luottokanta supistui 2,5 prosenttia eli 643 miljardia euroa (799 miljardia dollaria) edelliseen neljännekseen verrattuna, Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) tänään maanantaina j
Sivut:1 2 3 EdellinenSeuraava
(Esim. 15.4.2008)

Hakuohje

  • TAI-sanalla saat osumia, joissa esiintyy jokin hakusanoista: hakusana1 TAI hakusana2
  • Välimerkit hakusanojen välillä tulkitaan JA-sanaksi: hakusana1 hakusana2 = hakusana1 JA hakusana2
  • Lainausmerkeillä voit hakea täsmällisiä fraaseja: "koko lauseen haku"
  • Rajaa osumia lisäämällä hakusanan eteen miinusmerkki: hakusana1 -hakusana2 = hakusana1, mutta EI hakusana2
  • *-merkki katkaisee hakusanan

Hakukone selaimeen

Hakukone selaimeen

Lisäämällä Taloussanomat selaimesi hakukohteisiin voit hakea sivuston sisältöä suoraan selaimestasi (toimii Internet Explorer 7 ja Firefox 2 -selaimissa ja uudemmissa).

Asiakastieto

Yhteistyössä