Kirjaudu ▼
 

Norjan öljynporauslautoilla pakkosopu

Henna Aaltonen/Lehtikuva
Norjan öljynporauslautoilla pakkosopu
Norjan kaiken öljyntuotannon katkaiseva työsulku vältettiin, kun maan hallitus pakotti kiistan osapuolet sopuun.
Bloomberg
10.7.2012 08:26
19

Öljyntuottajien mukaan kaikki oli jo valmiina tuotannon pysäyttämiseen keskiyön jälkeen. Eläke-eduista syntyneiden erimielisyyksien aiheuttama lakko ehti kestää 16 päivää. Öljylauttojen työntekijät vaativat päästä eläkkeelle 62-vuotiaana.

Norjan työministerin Hanne Bjurstrømin mukaan hallitus puuttui asiaan, sillä työsululla olisi ollut vakavia vaikutuksia Norjan talouteen ja maineeseen vakaana öljyntuottajana. Öljyalan lakot ovat päättyneet hallituksen väliintuloon useita kertoja aiemminkin.

Norjan suurimman öljy-yhtiön Statoilin mukaan tuotanto aloitetaan uudelleen mahdollisimman pikaisesti. Työt lakon sulkemilla öljynporauslautoilla pääsevät vauhtiin arviolta viikon sisällä.

∇ Mainos ∇
Yritykset Statoil
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (19)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Lautoilla työskenteleviä on niin vähän verrattuna Norjan öljytuloihin, että ei tässä tarvitse itkua vääntää, jos pojille maksetaankin rutkasti liikaa palkkaa. Onhan näitä muitakin ryhmiä, joilla on sama tilanne (poliitikot etunenässä, pankkiirit, urheilijat,...).

Ei oikeudenmukainen palkkaus Norjassakaan ole näin pienistä kiinni. Norja on ihan tasa-arvoinen maa. Ja tässä en tarkoita feministien "tasa-arvoa", vaan tulonjaon oikeudenmukaisuutta.
maailma sanojen vank 10.7.2012 8:25

Anonyymi
Tuollasia palkkoja tarvitaan kohta Suomessakin, että voi ylipäätään elää täällä. Tuolla vaan jää jotain taskunpohjallekin.
As velalllinen vielä 10.7.2012 8:32

Anonyymi
Eiks kuitenkin kun OLI PUHETTA, että JOS sulku tulee, raakaöljyn hinta nousee, niin nyt voitais kuitenki nostaa suomessa edes vähän polttoaineiden hintoja ja tietenkin pysyvästi? Tarvis saada vähän lisää veroja, kun pitää jo tässä kuussa vippaa Espanjaan 30 miljardia.
Järki Käteinen 10.7.2012 8:33

Anonyymi
Mielestäni lautoilla tyskentelevien vaatimus 62-vuoden eläkeiästä on kohtuullinen. Meillä ihmiset työnnetään putkeen, työkyvyttömyys- tai varhaiseläkkeelle jo alle kuusikymppisinä. Meillä siihen ei olisi varaa, mutta öljytuloilla nämä erittäin rankkaa ja vaativaa työtä tekevät saisi kyllä päästää tuon ikäisinä eläkkeelle.

Sukulaismies oli siellä aikoinaan hitsarina, kun noita kenttiä perustettiin. On kertonut olosuhteista tuolla meren päälle tehdyistä "kaupungeista". Ainakaan kertomusten perusteella eivät ole mitään vanhojen ihmisten eläkevirkoja jäähdyttelytyömailla. Onnettomuusriskit jo kasvavat vanhuksilla kohtuutomiksi. Näinhän on esim taistelulentäjilläkin. Nuorimmat eläkeläiset lienevät vähän yli nelikymppisiä.
Vasko Takamaa 10.7.2012 8:44

Anonyymi
Demokratian illuusio on murenemassa, maaorjat tekee työtä tauotta kun FED määrää.
Bail out norja 10.7.2012 8:54

Anonyymi
Kuinka jokin hallitus voi määrätä pakkotöihin? Ei pojaat muutakuin lakko päälle kaikesta piittaamatta. Saa Norjan vasemmistohallitus etsiä maailmalle jaettavat rahat muualta, kuin öljytuloista.
A. Rokka 10.7.2012 9:03

Anonyymi
Neljä kuukautta töitä ja 130000 euroa vuodessa
skfkkdks 10.7.2012 9:09

Anonyymi
Noille lakkoilijoille olisi pitänyt antaa kenkää. Sama suomessa, jos on "liiton mies" niin tällaista loista ei pidä palkata. Työnantajalla on oikeus valita, kenet palkkaa ja kenet irtisanoo. Jos ei tee töitä, niin potkut. Silloin kun palkataan, on neuvoteltu korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Ja niin kauan kun on tilalle tulossa muita, jopa edullisemmalla hinnalla, lakkoiluun ei ole aihetta.
Samalla tavalla kuin duunari pyrkii kilpailuttamaan työpaikat ja etsimään parhaan palkan, tulee työnantajalla oikeus työntekijöiden kilpailuttamiseen.
Miksi sen pitäisi olla vain duunarin etu?
Tämän päivän duunarit, varsinkin liiton jäsenet, ovat laiskoja pask... ja heille kuuluukin antaa potkut.
YR 10.7.2012 9:23

Anonyymi
Norjassa öljy on rikkaus... Suomessa turvetta pidetään luonnonsuojelukohteena, Suomi onkin velkainen Norja ei...
Simp 10.7.2012 9:24

Anonyymi
Neljä kuukautta töitä ja 130000 euroa vuodessa


Niin, 4 kuukautta töitä, tosin 16 h päivässä, eli vajaat 2000 tuntia vuodessa.

Suomessa perusduunari vuodessa n. 1750 h.
Masa 10.7.2012 9:27
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä