Kirjaudu ▼
 

Viimeinen sammuttaa valot: Kreikasta voi loppua sähkö

REUTERS/John Kolesidis
Viimeinen sammuttaa valot: Kreikasta voi loppua sähkö
Kreikan maakaasuyhtiö DEPA uhkaa jäädyttää kaasutoimitukset maan sähköyhtiöille, jos ne eivät maksa rästimaksujaan. Silloin jopa 30 prosenttia Kreikasta jäisi ilman sähköä. DEPA:lla puolestaan erääntyy kesäkuun aikana 120 miljoonaa euroa maksuja ulkomaisille kaasuyhtiöille.
Taloussanomat–Reuters
1.6.2012 19:55
73

Kreikan velkakriisistä nousee näkyviin yhä kouriintuntuvampia esimerkkejä. Jos kreikkalainen ottaa sähköjohdon käteensä, voi olla, että siellä eivät pian enää elektronit virtaa.

Tämä johtuu siitä, että sähköyhtiöiden kaasuhanat uhkaavat sulkeutua.

Kreikan maakaasuyhtiö DEPA uhkasi uutistoimisto Reutersin mukaan perjantaina maan sähköyhtiöitä kaasuntoimituksen lopettamisella, mikäli nämä eivät maksa sille rästejään. Maakaasuyhtiöllä on puolestaan 120 miljoonan euron kaasulaskut maksettavana kesäkuun aikana italialaiselle Enille, turkkilaiselle Botasille ja venäläiselle Gazpromille.

Reutersin tiedot perustuvat nimettömiin lähteisiin.

Jos DEPA lakkaa toimittamasta sähköä kreikkalaisille sähköyhtiöille, jopa 30 prosenttia maasta jää vaille sähköä. Tämä syventäisi entisestään maan taloudellista ja poliittista kriisiä, kun kotitaloudet ja yritykset eivät voisi olla varmoja sähkönsaannista.

Kriisikokous
ensi viikolla

Maan energiateollisuuden valvoja RAE on kutsunut koolle kriisikokouksen ensi viikolle, jotta maan sähkö- ja maakaasujärjestelmän romahdus vältettäisiin. Kuten Kreikan valtio, on myös maan sähköjärjestelmä pahasti alijäämäinen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kreikan valtion sähköyhtiöille tarjoaman LAGHE-siirtotilin alijäämä on yli 300 miljoonaa euroa. Tili on miinuksella, koska sen tulot eivät ole vastanneet tukia, joita on maksettu uusiutuvan energian, pääasiassa aurinkovoiman, tuottajille.

Helpoin tapa pääomittaa maan sähköjärjestelmää olisi myöntää Kreikan valtion niin sanotun vihreän energian rahastosta LAGHE:lle lainaa noin 300–400 miljoonaa euroa. Troikka, eli Euroopan komissio, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan keskuspankki, on kuitenkin kieltänyt siirron. Troikan mukaan kyseessä on laiton valtion tuki, joka poistaisi kannusteet korjata Kreikan puutteellinen sähkötuotanto- ja toimitusjärjestelmä.

Tilanne on ongelmallinen myös poliittisesti. Kreikassa järjestetään parlamenttivaalit kahden viikon kuluttua. Nykyisen väliaikaishallituksen kädet ovat sidotut eikä se voi tehdä suuria muutoksia.

Mikäli tilanteeseen ei löydy ratkaisua, voi vanha sanonta, ”viimeinen sammuttaa valot”, saada uuden merkityksen.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (73)


Anonyymi
Kaikkien 5 valuuttakorin maiden treasuryt ovat - 10% - 27% miinuksella.
Joten valojen sammutus koskee kaikkia eu maita jopa saksaa jonka talous on vapaassa syöksyssä.
Elämäni kevät, velka 1.6.2012 20:18

Anonyymi
70% suomalaisista ei edes tiedä mikä on talous.



99.9% suomalaista ei tiedä miten raha tulee talouteen.
HS. Tyhmä on liian t 1.6.2012 20:20

Anonyymi
sama kyproksella jossa viimekesänä räjähti ammusvarasto voimalaitoksen vieressä!!

diesel genuilla on nykyään aikakallista tehdä töpseliin sähköä!!
kuka maksaa laskut? 1.6.2012 20:21

Anonyymi
Lahetetaan kaikki vihreet Kreikkaan. Siella saisivat elaa paratiisissaan. Sitahan ne ajavat tanne Suomeenkin.
Nimetön 1.6.2012 20:22

Anonyymi
Sotilasjuntta NYT
Bum bum, bang bang 1.6.2012 20:23

Anonyymi
Ovatko Jyrki ja Jutta jättäneet Kreikkalaisten sähkölaskut maksamatta?

Häpeällistä!



Tässähän menee Suomen maine maailmalla, tosi häpeällistä suomalaisille koko maailmassa.
purkin panttaaja 1.6.2012 20:24

Anonyymi
Lahetetaan kaikki Vihreet Kreikkaan. Saisivat olla siella paratiisissaan. Samaahan ne tanne Suomeenkin hyvin ponnekkaasti ajavat.
Nimetön 1.6.2012 20:25

Anonyymi
Miten niin voi sähkö loppua? Meillä ainakin on ja varmaan myös Kreikassa... Seinässä pistorasia, josta tulee sähköä, kun laittaa siihen töpselin!!!


Niin kannattais olla vihree niin tulis sahko topselista.
Nimetön 1.6.2012 20:25

Anonyymi
Kärsikää karvakädet hah.
Nimetön 1.6.2012 20:32

Anonyymi
"Olet lähettänyt saman viestin jo kertaalleen. Huomioithan, että viesti voi myös odottaa tarkistusta."

Tarkistakaa viestit nopeammin.
Nimetön 1.6.2012 20:32
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä