Kirjaudu ▼
 

Argentiina aikoo kansallistaa suuren öljy-yhtiön

EPA/LEO LA VALLE
Argentiina aikoo kansallistaa suuren öljy-yhtiön
Argentiinan presidentti Cristina Fernandez de Kirchner on tehnyt kongressille aloitteen öljy-yhtiö YPF:n kansallistamisesta. Lain nojalla Argentiina ottaisi haltuunsa 51 prosenttia YPF:stä.
Bloomberg
16.4.2012 21:28
53

Kansallistamisen tavoitteena on palauttaa päätösvalta Argentiinan öljystä takaisin valtiolle. YPF:n osakkeet olisi tarkoitus jakaa valtiolle ja paikallishallinnoille.

– On yllättävää, että he pakkolunastavat osakkeet, eivätkä toimi reilujen markkinamekanismien mukaan saadakseen osuuden yhtiössä. Se on kauhea ennakkotapaus, Tudor Pickering Holt & Co -pankin analyytikko  Anish Kapadia sanoi puhelinhaastattelussa Bloombergille.

Argentiinan hallitus on jo kahden kuukauden ajan painostanut YPF:ää lisäämään tuotantoa ja investointeja maahan. Hallitus myös tuki paikallishallitusten päätöstä peruuttaa 13 öljykentän lisenssit maaliskuussa.

YPF on espanjalaisen Repsolin tytäryhtiö. Se tuotti viime vuonna 34 prosenttia Argentiinan öljystä, ilmenee valtion tilastoista. YPF on myös maan suurin jalostaja noin 50 prosentin markkinaosuudella.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lain läpimeno edellyyttää kahden kolmasosan enemmistöä kongressissa. Argentiina päättäisi itse, paljonko se maksaa Repsolille kansallistamisesta.

Yhtiön osake laski rajusti uutisen jälkeen.

Yritykset Repsol YPF
Ihmiset Anish Kapadia
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (53)


Anonyymi
Hyökkääkö USA nyt Argentiinaan, kun siellä on niin paha hallitus joka tukahduttaa demokratian?

Sehän on selvä, että maailman öljy kuuluu vain ja ainoastaan USA:lle tai ainakin sitä on myytävä mukisematta hassuista leikkiraha "dollareista".
Demokratiaa Argentii 16.4.2012 22:13

Anonyymi
Cristina Fernandez de Kirchner On Äijä, joka näyttää pitävän kansan puolta! Toivottavasti ei käy niin kuin J. F. Kennedylle.. Olisihan se hienoa jos mies onnistuu


Vaikka onkin nainen niin aika Äijä kuitenki!
Masa 16.4.2012 22:19

Anonyymi
Alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että Argentiinasta on tulossa oikeudenmukaisimmin hallittu valtio maailmassa. Jos miettisin maastamuuttoa olisi Argentiina listani kärjessä.
jiipee 16.4.2012 22:20

Anonyymi
Uskomatonta toimintaa, sosilismista ei maailma ole saanut mitään hyvää. Pienellä huumorilla voisi mainita venäläisten vatupassin, mutta siinäpä se. Silti löytyy kannattajia, ei voi ymmärtää...jokin peruskateus; kaikilla oltava tasasen kurjaa ?
yh 16.4.2012 22:27

Anonyymi
Cristina Fernandez de Kirchner On Äijä, joka näyttää pitävän kansan puolta! Toivottavasti ei käy niin kuin J. F. Kennedylle.. Olisihan se hienoa jos mies onnistuu


en.wikipedia.org/wiki/Cristina_Fern%C3%A1ndez_de_Kirchner

Komee milffi on verrattuna Tavjaan tuulipukuineen lippis päässä

Jos Rotchildit tekee tuollekin taas kuten tekivät JFK:lle niin voi Argentiinalaiset suuttua pahemman kerran :(
Lee Harvey Oswald 16.4.2012 22:27

Anonyymi
Suomen eläkevakuusyhtiöt ottaa tässä muutaman kymmenen miljoonaan turkkiin.
Nimetön 16.4.2012 22:28

Anonyymi
Suomen on kansallistettava Argentiinan öljyvarojakin arvokkaammat pohjavetemme. Siltä varalta, että joku häkämies keksii taas myydä kansallisomaisuutta pilkkahintaan, sulfaattikaivosten tyyliin.
jiipee 16.4.2012 22:40

Anonyymi
Ehkä Argentiina ottaa mallia Allendesta. Siis katsoo lunastushinnan firman veroilmoituksesta.

Suomi voisi lunastaa yksityiset hoivayritykset (Mehiläinen, Attendo) samalla menetelmällä.
Vladimir Iljits 16.4.2012 22:41

Anonyymi
Kansallistaminen = Laillistettu ryöstö!
Näin kapitalistia ky 16.4.2012 22:42

Anonyymi
Kansallistaminen = Laillistettu ryöstö!

Meinaatko, että Argentiinan öljyvarat aikanaan myytiin ihan puhtain paperein?
jiipee 16.4.2012 22:44
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä