Kirjaudu ▼
 

Tuulivoima kompastuu byrokratian rattaisiin

Tuulivoima kompastuu byrokratian rattaisiin
Selvitysmies Lauri Tarasti on kartoittanut tuulivoiman rakentamisen hallinnollisia esteitä, josta on valmistunut selvitys ”Tuulivoimaa edistämään”.
Sami Noponen
13.4.2012 11:11
76

Suomi tähtää siihen, että tuulivoiman tuotanto kasvaa kuuteen terawattituntiin vuoteen 2020 mennessä.

– Suomi on tuulivoimarakentamisen kehitysmaa. Tilanteen muuttamiseksi tuulivoiman edistäminen tulee siirtää poliittiselle tasolle, koska asiantuntijatasolla kukin viranomainen keskittyy vain omaan alaansa eikä tuulivoimalle saasteettomana energiana anneta sille kuuluvaa painoarvoa, toteaa ministeri Lauri Tarasti.

Hän luovutti selvityksensä elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle tänään eduskunnassa järjestetyssä seminaarissa.

 – Tuulivoimarakentamisen kannattavuus on turvattu syöttötariffin tultua voimaan viime vuonna, mutta jäljelle ovat jääneet hallinnolliset esteet, sanoi Tarasti.

– Osa rakentamisen esteistä on välttämättömiä ja rakentaminen tulee olla huolellisesti suunniteltua. Merkittävä osa esteistä ei kuitenkaan nykymuodossa ole perusteltuja.

Tarastin mukaan Suomen tilannetta eli 130 rakennettua tuulivoimalaa voidaan verrata tiheämmin asuttuihin naapurimaihin: Ruotsissa voimaloita on 1 655 ja Saksassa 21 607. Suomea pinta-alaltaan kahdeksan kertaa pienemmässä Tanskassa voimaloita on 5 500, jossa ne tuottavat maan käyttämästä sähköstä 9,4 prosenttia.

Kaavoitusta
vauhditettava


Tarasti esittää selvityksessään lukuisia eri toimenpiteitä, joilla tuulivoimarakentamista voidaan vauhdittaa hallinnollisia esteitä purkamalla. Näistä keskeisimpiä on kaavoitus eli tuulivoimalta vaadittava YVA-menettely yhdistettäisiin tuulivoimayleiskaavaan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Myös kunnan saamaa kiinteistöverotuloa tuulivoimaloista lisättäisiin. Rakennuslupaan lisättäisiin puolestaan mahdollisuus antaa määräyksiä tuulivoimalan melun rajoittamisesta.

– Tuulivoimahankkeita on alan arvion mukaan parhaillaan jumissa hallinnollisten esteiden vuoksi megawatteina jo saman verran kuin mikä on tavoitteemme tuulivoiman kokonaismäärästä vuodelle 2020, arvioi selvityksen vastaanottanut elinkeinoministeri Jyri Häkämies.

– Uskon kuitenkin, että Tarastin ehdotuksilla voitaisiin nopeasti parantaa tilannetta. Nyt on päästävä ripeästi hyvistä aikeista tekoihin. Tarvitaan poliittinen tahtotila tuulivoimalle ja yhteistyön henki ministeriöiden kesken.

Häkämiehen mukaan rakentaminen on tärkeää myös siksi, että jo tavoitteen mukainen 2 500 megawatin tuulivoimarakentaminen tarkoittaa 3,5-4,5 miljardin euron investointeja.

Häkämiehen mukaan tämä tarkoittaisi välillisesti jopa 25 000 henkilötyövuoden työllisyysvaikutusta ja energian tuontilaskun pienenemistä noin 300 miljoonalla eurolla, sähköomavaraisuuden lisääntymistä ja 1,5-2 ydinvoimalayksikön verran päästötöntä sähköä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (76)


Anonyymi
Nykyisillä syöttötariffeilla siis jo 6 m/s tuulella veronmaksajat pääsevät tukemaan tuulivoimasijoittajan kutakin myllyä 1337 eurolla per päivä.


Laskit yksiselitteisesti väärin. Tukea tulee tuossa tapauksessa ehkä sellaiset 500 euroa päivässä myllyä kohden nykyisillä markkinahinnoilla. Vastaavasti nyt suunniteltaville uusille ydinvoimaloille pitäisi samalla matematiikalla maksaa (sähkön markkinahinnan pysyessä samana) tukea 500 000 euroa päivässä, jotta ne pääsisivät edes nollatulokseen. Markkinahinta on tällä hetkellä niin alhainen, ettei mikään uusi voimantuotanto ole kovinkaan kannattava.
Arska 13.4.2012 12:57

Anonyymi
Kepulaiset pitää panna maksamaan roottoreista.
Nimetön 13.4.2012 13:06

Anonyymi
Markkinahinta on tällä hetkellä niin alhainen, ettei mikään uusi voimantuotanto ole kovinkaan kannattava.


Ydinvoiman tuotantokustannukset ovat n. 30e/MWh. Elspot-hinta on just nyt halvan sähkön aikaan 44e/Mwh.
46 prosentin kate kuulostaa minusta kannattavalta.
Nimetön 13.4.2012 13:14

Anonyymi
Suomi on byrokratian ja julkisen vallan kuristuksen tukahduttama maa. Koulutettu byrokraatti tuntee itsensä tärkeäksi, kun saa pitää toisten luovuuden ja hyvän energian vallassaan. Ainoa asia jota pitäisi valvoa enemmän on rikollisuus, epäoikeudenmukaisuus ja vääristynyt moraali. Ja sitähän Suomessa riittää.
Perus-hogan 13.4.2012 13:15

Anonyymi
tässä on näitä haittapuolia tullut jo paljonkin lueteltua.mutta mitkä ovat tuulivoiman edut?


Joku saattaisi pitää etuina hiilidioksidivapautta ja vapautta myös muista päästöistä, suurempaa riippumattomuutta tuontipolttoaineista ja tuontisähköstä, hajautettua tuotantorakennetta, kotimaisuusastetta (ulkomaisissakin myllyistä perustusten ja infran teko muodostaa merkittävän potin), tuotantohinnan ennustettavuutta pitkälle tulevaisuuteen, useille kunnille meneviä kiinteistöveroja (vs. ydinvoimalasta yksi kunta saa kaiken) sekä useiden maanomistajien saamia vuokratuloja.
Arska 13.4.2012 13:15

Anonyymi
Ydinvoiman tuotantokustannukset ovat n. 30e/MWh. Elspot-hinta on just nyt halvan sähkön aikaan 44e/Mwh.46 prosentin kate kuulostaa minusta kannattavalta.


Fortumin muutaman vuoden takaisten laskelmien mukaan (Lähde: Brunilan lausunto) heidän uuden Loviisan ydinvoimalansa tuotantokustannus olisi ollut n. 46 ?/MWh silloisessa rahassa, eikä tuossa ole edes vielä Fukushiman vaikutuksia (turvallisuusvaatimukset tiukemmat) tai rakennuskustannusten sen jälkeistä nousua huomioitu. Lisäksi Loviisassa on valmis infra, jota esim. Fennovoimalla ei ole laisinkaan.

Voihan sitä tuollaisia kolmenkympin lukuja esittää, mutta ne eivät perustu enää mihinkään todelliseen laskelmaan. Ydinvoimayhtiöiden suunnasta kyseisiä väitteitä ei olekaan enää tullut pitkään aikaan, vaan asialla ovat olleet muuten ydinvoimaan hurahtaneet.
Arska 13.4.2012 13:27

Anonyymi
Meillä syöttötariffi tuulivoimalle nähdään väärässä valossa(väärin päin ikäänkuin)
Tuulivoiman syöttötariffi ilmoittaa sen,miten suuri "klappi"suomalaisessa keskitetyssä energiantuotannossa on.Halvimmille tuotantotavoille maksetaan siitä, että täällä kustannusrakenne muodostuu kalleimman ydinvoiman tuottohinnalle,joka myydään Nord Poolissa kalleimpaan hintaan.Sillä pyritään pitämään kulissia markkina-ja kilpailumaailmaan.Meillä valehdellaan energian kustannuksista samalla tavoin kuin aikanaan Neuvostoliitossa.
Jaska 13.4.2012 13:42

Anonyymi
Ydinvoiman tuotantokustannukset ovat n. 30e/MWh. Elspot-hinta on just nyt halvan sähkön aikaan 44e/Mwh.46 prosentin kate kuulostaa minusta kannattavalta.

Fortumin muutaman vuoden takaisten laskelmien mukaan (Lähde: Brunilan lausunto) heidän uuden Loviisan ydinvoimalansa tuotantokustannus olisi ollut n. 46 ?/MWh silloisessa rahassa, eikä tuossa ole edes vielä Fukushiman vaikutuksia (turvallisuusvaatimukset tiukemmat) tai rakennuskustannusten sen jälkeistä nousua huomioitu. Lisäksi Loviisassa on valmis infra, jota esim. Fennovoimalla ei ole laisinkaan.


Kyseistä lausuntoa en toistaiseksi ole mistään löytänyt.
Tietääkseni Loviisaan ei ole rakenteilla yhtäkään ydinvoimalaa.

Voihan sitä tuollaisia kolmenkympin lukuja esittää, mutta ne eivät perustu enää mihinkään todelliseen laskelmaan.


Olikiluodon laitosten tuottaman sähkön tuotantohinta on ollut n. 25e/MWh.
Nimetön 13.4.2012 13:55

Anonyymi
Öh, tuulivoiman kustannukset ovat 80-100 e/MWh.Ydinvoimalla 25-35 e/MWh.Eikö pitäisi sanoa ennemminkin, että tuulivoima on sieltä kalleimmasta päästä?Kumpikin lukema on väärä. Todellista lukemaa ei tiedetä kummastakaan. Lappeerannan yliopistossa tehtiin aiheesta jonkinlainen tutkimus muutamia vuosia sitten, siinä päädyttiin tuloseen että ydinvoima oli halvin, niukasti alle tuulivoiman.

Kyseisessä tutkimuksessa tuulivoiman tuotantokustannukset laskettiin yli kaksinkertaiseksi ydinvoimaan verrattuna. Tuulivoiasta saatiin "niukasti kaalliimpaa" ydinvoimaan verrattuna (n. 50% kalliimpaa), kun huomioon otettiin tuulivoiman syöttötariffit.


Me ollaan näköjään luettu sitä prujua ihan eri tavalla. Mun muistikuvan mukaan tuulivoiman kohdalla voimalan käyttöiäksi oletettiin 25 vuotta ja ydinvoimalan 40 vuotta. Jos käyttöikä olisi ollut sama, tuulivoima olisi ollut edullisempaa. Eli merkittävin ero ydinvoiman hyväksi olisi tullut tuosta laitoksen käyttöiästä. Mutta tämäkin paperi kyllä ansaitsee kritiikkinsä, koska sekä tuuli, että ydinvoiman osalta parametreja voidaan liikutella suuntaan jos toiseen ja kustannus komponentteja lisätä ja vähentää. Kummankin osalta teknologia myös kehittyy, joten noita käyttöikiä voi vapaasti kritisoida suuntaan ja toiseen. Toisaalta laitosten hinnat tuppaavat kasvamaan (ydinvoimaloiden turvaratkaisut kallistuvat ja tuulivoimalat ihan muuten vaan suuren kysynnän, uuden teknologian takia) Thorium reaktorit tulevat 10 vuoden päästä, mutta niiden kustannustasosta minulla ei ole vielä pienintäkään hajua. Paras arvio on, että tuulivoima alkaa olla kokonaiskustannuksissa jo aika kilpailukykyinen, ei sitä maailmalla muuten niin paljon rakennettaisi. Tuulivoiman kilpailukyky tulee muuten enimmäkseen siitä, että muut vaihtoehdot ovat kallistuneet nopeammin kuin tuulivoima.
TL 13.4.2012 15:07

Anonyymi
Jos maassamme tuotettaisiin esim. 50% sähköstä tuulivoimalla ja 50% muilla tavoin, joutuisimme rakantamaan 50% lisää muuta kuin tuulivoimakapasiteettia korvaamaan tuulivoima sen tuotantokatkojen aikana. Siis tuotantokapasiteettimme olisi 150%. Aika hinnakasta touhua.


Energian tuotantoa ei kannata rakentaa liian yksipuoliseksi. Nyky teknologialla tuulivoiman osuutta ei ole viisasta rakentaa 10% suuremmaksi, ja teknologian kehittyessäkin 20% alkaisi olla aika paljon. Ihan vastaavasti, jos Suomeen rakennettaisiin OL3 jälkeen vielä kaksi uutta ydinvoimalaa, niin tuon 1. sukupolven fissioenergian osuus alkaisi lähennellä 50% rajapyykkiä ja se on paljon se, aivan liikaa. En mielellään päästäisi ydinvoimaakaan yli 30%.

Pitäisi myös miettiä tuotantoyksikkökokoja vs. kulutusyksikköjä. Ydinvoima pitäisi mitoittaa suurteollisuuden mukaan, kun taas kotitalous, pienteollisuus ja toimistoenergia pitäisi olla hajautetussa tuotannossa älyverkon kautta. Voisi jopa eriyttää sähkönjakelua näiltä osin. Kummatkin verkot voisivat toimia varavoimana toisilleen. Tuulipuiston ehdoton etu on, että yhden propelin hajoaminen ei aiheuta suurta jännitehävikkiä. Taas ydinvoimalan äkillinen alasajo on iso ongelma, mutta hallittavissa jos voidaan perässä ajaa vaikka Tornion masuunit samaan aikaan seisokkiin.
TL 13.4.2012 15:14
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä