Nordean öljyanalyytikko: Bensiinin hinta pysynee kalliina
Bensiinin hinta on kivunnut talven ja alkukevään aikana, eikä laskua ole näkyvissä. Polttoainet.net -sivuston mukaan kalleinta bensiiniä myytiin Suomessa eilen Haapavedellä, missä 95E10 maksoi 1,840 euroa litralta.
Nordean öljyanalyytikko Thina Saltvedt arvioi pankin verkkosivuilla, että korkeaksi nousseen hinnan taustalla on useita syitä.
– Yhdysvalloissa on suljettu useita jalostamoja heikon kannattavuuden vuoksi. Se tarkoittaa, että Yhdysvallat on lisännyt bensiinin tuontia Euroopasta. Bensan saatavuus on siis heikentynyt, mikä on osaltaan vaikuttanut hintojen nousuun, Saltvedt kommentoi.
Hänen mukaansa monien maiden harkitsema strategisten öljyvarantojen vapauttaminen hinnan saamiseksi laskuun ei ole kovin todennäköistä.
– Öljyvarannot on tarkoitettu kriisitilanteiden varalle, eikä niiden avulla ole tarkoitus pyrkiä vaikuttamaan markkinoihin ja hinnoitteluun. Siksi en usko, että monetkaan maat toimisivat näin, Saltvedt sanoo.
– Viime vuonna Libya keskeytti öljyntuotantonsa poliittisten levottomuuksien vuoksi. Silloin tietyt maat vapauttivat öljyvarantojaan kompensoidakseen Libyan öljyn pois jäämisen. Hinnat laskivat lyhyellä aikavälillä, mutta lähtivät jälleen nousuun vain muutaman viikon kuluttua. Tällainen toiminta ratkaisee siis pitkän aikavälin ongelman vain lyhytaikaisesti. Yhdysvallat on se maa, joka saattaisi toimia näin. Presidentti Obama voisi käyttää tätä keinoa kerätäkseen poliittisia pisteitä ennen syksyn vaaleja.
Saltvedtin mukaan hinnannousupaineiden takana on myös Lähi-idän poliittinen tilanne.
– Saudi-Arabialla on maailman suurimmat öljyvarannot ja se on maailman suurin öljyntuottaja ja -viejä. Riski arabikevään leviämisestä Saudi-Arabiaan saa aikaan levottomuutta markkinoilla ja nostaa öljyn ja bensiinin hintaa, Saltvedt arvioi.
– Kun Iraniin kohdistuvat pakotteet lisääntyvät, vain Saudi-Arabia pystyy nostamaan tuotantoaan niin paljon, että se kattaisi Iranin öljyn pois jäämisen. Tuotannon lisäys syö maan öljyvarantoja, mikä aiheuttaa levottomuutta markkinoilla. Jos Saudi-Arabiassa syntyy poliittinen konflikti, se vaikuttaa koko maailman talouteen, sillä suuri osa maailmasta on riippuvainen Saudi-Arabian öljystä.














