Veli Sundbäck syrjään myös Fortumin hallituksesta
Entinen Nokia-johtaja Veli Sundbäck ei ole käytettävissä Fortumin hallitukseen. Energiayhtiön tiedotteen mukaan Sundbäck on "perunut suostumuksensa" hallituksen jäseneksi.
Sundbäck oli ehdolla hallituksen uudeksi jäseneksi, josta piti päättää huhtikuussa pidettävässä yhtiökokouksessa.
Sundback oli yksi lentoyhtiö Finnairin hallituksen jäsenistä, joiden erottamisesta omistajaohjausministeri Heidi Hautala (vihr.) tänään ilmoitti.
Hautala erotuttaa Finnairin nykyisestä hallituksesta kahta lukuunottamatta kaikki vanhat jäsenet, koska yhtiön uskottavuus on hänen mielestään vaarassa.
Suomen valtio omistaa Fortumista hieman yli puolet.
Sundbäck on entinen Nokian johtokunnan jäsen ja entinen ulkoministeriön valtiosihteeri.













