Neste Oilin Lievonen: Uusiutuvat polttoaineet kasvavat tänä vuonna

Tänään tuloksensa julkistaneen Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen sanoo, että yhtiön uusiutuvien polttoaineiden liiketoiminnan odotetaan parantavan kannattavuuttaan tänä vuonna. Neste Oil uskoo myös koko kuluvan vuoden vertailukelpoisen liikevoiton paranevan viime vuoteen verrattuna maailmantalouden epävarmuudesta huolimatta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
3.2.2012 10:42
Kommentit 19

Öljynjalostaja Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen tarkasteli yhtiön viime vuoden viimeisen neljänneksen ja koko viime vuoden tulosta myönteisesti huolimatta siitä, että tulokset laskivat selvästi verrokkiajanjaksoista.

Lievosen mukaan Neste Oilin heikentynyt tulos johtui maailmantalouden epävarmuudesta, maailmanlaajuisen öljynjalostuksen ylikapasiteetista sekä leudosta alkutalvesta, jotka vaikuttivat negatiivisesti loppuvuoden jalostusmarginaaleihin.

08:27Osake
+4,42 %
7,92
+0,33

Epävarmasta markkinatilanteesta huolimatta Neste Oil odottaa koko kuluvan vuoden vertailukelpoisen liikevoiton paranevan viime vuoteen verrattuna. Tämä vaatii kuitenkin yhtiön viitejalostusmarginaalin säilyvän viime vuoden tasolla ja uusiutuvan dieselin myyntimäärän säilyvän samalla tasolla kuin vuoden viimeisellä neljänneksellä.

– Markkina näyttää odottavan, että edistyksellisten jalostajien, kuten Neste Oilin, marginaalit pysyvät kutakuinkin vuoden 2011 tasolla. Marginaalit ovat kuitenkin alttiita muutoksille maailman talouskehityksessä, Lievonen sanoo Neste Oilin tilinpäätöstiedotteessa.

Taloustiedot

Uusiutuvat polttoaineet
kasvavat vuonna 2012

Viime vuonna Neste Oil laajensi uusiutuvien polttoaineiden tuotantoaan.

– Saimme vuonna 2011 päätökseen merkittävän investointiohjelmamme, kun käynnistimme tuotannon sekä Rotterdamin uusiutuvan dieselin jalostamolla että Bahrainin perusöljylaitoksella, Lievonen sanoo.

Yhtiön uusiutuvien polttoaineiden myyntimäärät kasvoivat 55 prosenttia loka–joulukuussa vuoden 2011 kolmanteen neljännekseen verrattuna. Vaikka Neste Oilin Uusiutuvat polttoaineet -segmentti oli viime vuonna tappiollinen, Lievosen mukaan suunta oli kohti parempaa kannattavuutta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Dieselin kysynnän kasvu saattaa puolestaan heikentyä kuluvana vuonna, jos teollisuuden kuljetukset vähenevät.

Kuluvaa vuotta määrittelee maailmantalouden kehittymiseen liittyvä epävarmuus sekä odotus Euroopan taantumasta. Lievonen arvioi vuoden aikana tulevan lisää uuttaa kapasiteettia, mikä johtaisi löysempään kysynnän ja tarjonnan tasapainoon.

– Iraniin liittyvät jännitteet saattavat johtaa korkeampiin öljyn hintoihin ja kaventaa Urals- ja Brent-raakaöljyjen hintaeroa, Lievonen sanoo tiedotteessa.

Urals- ja Brent-raakaöljyjen hintaero on keskeinen Neste Oilin kannalta, koska yhtiö hyödyntää halvempaa ja raskaampaa Urals-raakaöljyä korkealaatuisten polttoaineiden jalostamiseen.

Yhtiö odottaa Porvoon jalostamon tuottavuuden olevan hyvällä tasolla ja tuotannon kasvavan. Jalostamojen huoltoseisokit on tarkoitus toteuttaa vuoden toisella neljänneksellä, kun Porvoon jalostamon tuotantolinja 4 on poissa käytöstä viiden viikon koksin poisto vuoksi. Naantalin jalostamolla toteutetaan kuuden viikon mittainen suunniteltu huoltoseisokki vuoden 2012 toisella neljänneksellä.

Neste Oil arvelee vuoden 2012 investointien olevan noin 350 miljoonaa euroa.

Lisää Aiheesta
YrityksetNeste Oil
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (19)

Huono 0
Tapiolla mennään mutta usko omiin investointeihin on luja. Pakko olla sillä muuten menisi palli alta.

osakkeenomistajalle paperi hyvin kallis ja 1% liikevoittomarginaalilla ei nostetta ole näkyvissä vaikka kuinka paasaatte.
Jalostus on edelleen erittäin heikko business.
Huono 0
Kuten LITKUN aiheuttamat autojen hyytymiset kun Siperia iski.
Buhahhah
Huono 1
Riinpiissi kiipeili laivaan jäiden seassa, Nesteen herrat hermostuivat ja tuhottujen sademetsien paikalla kasvatettua Nesteen palmuöljyä ei saatu Suomeen. Plantaasit kukoistavat ja tuhoöljyn jalostus siirtyi bahrainiin ja rotterdamiin ja kuka ties minne.

Ollaan sitä nyt niin ympäristöystävällisiä - vaikkakin tappiolla. Läpi harmaan kiven.
Orang Gutang
Huono 0
On suuri riski rakentaa raskaita investointeja vaativaa bisnestä joidenkin poliitikkojen lupausten varaan. Poliitikot vaihdetaan 4 vuoden välein ja samalla lupaukset voidaan syödä. Bioenergiainvestoinnit ovat tähän asti menneet puihin sillä kannattaakseen ne vaativat luvatut subventiot.
Maailmassa pärjää parhaiten kun ei kuuntele poliitikoita
Huono 0
Lievosen aikana Nesteen tie on ollut koko ajan alamäkeä. Mlloin tämä "osaaja" saadaan talosta ulos.
Mustapekka
Huono 1
Tapiolla mennään mutta usko omiin investointeihin on luja. Pakko olla sillä muuten menisi palli alta.

osakkeenomistajalle paperi hyvin kallis ja 1% liikevoittomarginaalilla ei nostetta ole näkyvissä vaikka kuinka paasaatte.
Jalostus on edelleen erittäin heikko business.

Liikevoitto on nykyään kaikissa yrityksissä plus miinus nolla. Liiketulosella ei elä. Ainoa kannatava tulonmuoto on liikevaihto. Miten paljon saat liikevaihtoa tuotteiden vaihtokaupassa määrää tulotason. Esimerkiksi vaihdat viisisataa euroa tuhanteen euroon. Nyt sinulla on omaisuutta tuhat euroa vieraan pääoman ja oman pääoman muodossa. Voit hakea pankista tuhat euroa ja maksaa velkasi 500 euroa ja sinulle jää rahaa 500euroa. Nyt sinulla on 1500 euroa. Voit ostaa 1 500 eurolla ja vaihtaa 3 000 euron liikevaihdolla jne. Näin omaisuus ja varalisuus kasvavat.
rahalla saa ja autot kuluttavat
Huono 1
Neste Oil haluaa siis jatkossakin olla Greenpeacen julkaisemalla maailman vihatuimpien firmojen LISTALLA.
Huono mainos Suomelle

Raha ei synny tyhjästä, rahaa pitää luoda.
motto
Huono 0
Neste Oil haluaa siis jatkossakin olla Greenpeacen julkaisemalla maailman vihatuimpien firmojen LISTALLA.
Huono mainos Suomelle

Nyt tarvitaan sovittelijaa presidentiksi.
Sellaista joka ymmärtää luontoaktivistien kannan
Huono 0
Liikevoitto on nykyään kaikissa yrityksissä plus miinus nolla. Liiketulosella ei elä. Ainoa kannatava tulonmuoto on liikevaihto. Miten paljon saat liikevaihtoa tuotteiden vaihtokaupassa määrää tulotason. Esimerkiksi vaihdat viisisataa euroa tuhanteen euroon. Nyt sinulla on omaisuutta tuhat euroa vieraan pääoman ja oman pääoman muodossa. Voit hakea pankista tuhat euroa ja maksaa velkasi 500 euroa ja sinulle jää rahaa 500euroa. Nyt sinulla on 1500 euroa. Voit ostaa 1 500 eurolla ja vaihtaa 3 000 euron liikevaihdolla jne. Näin omaisuus ja varalisuus kasvavat.

Erinomainen analyysi tilanteesta!
Kaupallinen koulutus on uudistettava
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 
Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa 13
Tokio
Melko pilvistä, ja poutaa 19
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

08:24OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,78+3,78 %+0,32

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.5.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 20 15:30  
USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset huhtikuulta 15:30  
Britannian bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 11:30  
euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
Saksan Ifo-indeksi toukokuulta (ennuste 109,5, ed. 109,9) 11:00  
Saksan bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 09:00  
Alma Median pääomamarkkinapäivä Helsingissä 09:00  
tuottajahintaindeksit huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Geosentric    
 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949