UPM panostaa Olkiluoto 4:n kilpailuun 90 miljoonalla
TVO päätti vaiheen käynnistämisestä ylimääräisessä yhtiökokouksessaan tänään.
UPM:n omistusosuutta vastaava rahoitus on noin 90 miljoonaa euroa. Summa jakautuu useamman vuoden ajalle. UPM on osakkaana TVO:ssa Pohjolan Voiman kautta.
Kaikki TVO:n nykyiset omistajat eli EPV Energia, Fortum, Karhu Voima, Kemira, Mankala ja Pohjolan Voima ovat sitoutuneet kilpailutus- ja suunnitteluvaiheen rahoittamiseen nykyisten omistusosuuksiensa suhteessa.
Eduskunta vahvisti viime vuoden heinäkuussa valtioneuvoston myönteisen periaatepäätöksen TVO:n OL4-ydinvoimalaitosyksikölle. Periaatepäätöksen mukaan OL4:n rakentamislupa tulee jättää viimeistään kesäkuussa vuonna 2015. Kilpailutus- ja suunnitteluvaiheen jälkeen TVO:lla on edellytykset hakea valtioneuvostolta rakentamislupaa.
Olkiluoto 4 tulee olemaan sähköteholtaan 1 450–1 750 megawattia ja tuottamaan vuosittain sähköä noin 12–13 terawattituntia.













