HS: Ydinvoimasta irtautuminen käy hitaasti
VTT:n tutkimusprofessori Ilkka Savolaisen mukaan koko Eurooppa ei voisi seurata Saksan ja Sveitsin esimerkkiä.
- Se voisi johtaa pulaan sähköstä, Savolainen sanoo Helsingin Sanomissa.
- Esimerkiksi Ranskalla ydinvoimasta luopuminen veisi vuosikymmeniä.
Ranskan sähköstä lähes neljä viidesosaa tuotetaan ydinvoimalla.
EU:ssa on kuitenkin 13 maata, joissa ei ole ydinvoimaloita.
- Näissä maissa fossiilisten polttoaineiden osuus sähköntuotannosta on yleensä suuri, energiatalouden professori Sanna Syri Aalto-yliopistosta sanoo.
Fossiilisilla polttoaineilla yli 80 prosenttia sähköstään tuottavat esimerkiksi Viro, Irlanti ja Kreikka.
Saksa aikoo korvata ydinvoimalansa pääasiassa uusiutuvilla energiamuodoilla, mutta ottaa käyttöön myös uusia hiili- ja maakaasuvoimaloita. Lisäksi Saksa joutunee turvautumaan tuontisähköön.
Ympäristöjärjestöjen mukaan muitakin vaihtoehtoja olisi.
Maailman luonnonsuojelusäätiön ja Greenpeacen julkaisemien tutkimusten mukaan vuonna 2050 koko Eurooppa voisi tuottaa energiansa ilman ydinvoimaa ja fossiilisia polttoaineita.
- Kyse on poliittisesta tahdosta, Greenpeacen energiavastaava Jehki Härkönen sanoo.













