Kirjaudu ▼
 

Muutama vuosi ja aurinkoenergia on ydinsähköä halvempaa

EPA
Muutama vuosi ja aurinkoenergia on ydinsähköä halvempaa
Aurinkoenergia saattaa olla 3-5 vuoden kuluttua halvempaa kuin fossiilisilla polttoaineilla tai ydinvoimaloissa tuotettu sähkö, amerikkalaisen monialayhtiön General Electricin tutkimusjohtaja Mark M. Little sanoo. Hän perustelee arviotaan innovaatioiden kehittymisellä.
Bloomberg
26.5.2011 14:04
45

– Jos aurinkoenergiaa saadaan 0,15 dollarilla kilowattitunnilta tai halvemmalla, minkä suhteen olen toiveikas, suuri joukko ihmisiä haluaa aurinkoenergiaa koteihinsa, Little sanoi Bloombergin haastattelussa.Sähkön vähittäismyyntihinta vaihteli huhtikuussa julkaistun tilaston mukaan Yhdysvalloissa 0,061 dollarista 0,181 dollariin kilowattitunnilta vuonna 2009.

Huhtikuussa General Electric kertoi kasvattaneensa aurinkosähkön tuotannossa käytettyjen ohutkalvopaneelien tehokkuutta ennätystasolle. Tehokkuuden parantaminen auttaa laskemaan energiantuotannon kustannuksia ja vähentää riippuvuutta julkisesta tuesta.

General Electric aikoo avata vuonna 2013 ohutkalvopaneeleja tuottavan tehtaan. Yhtiö ilmoitti huhtikuussa, että uuteen tehtaaseen tulee noin 400 työntekijää ja sen paneelien vuosituotanto riittää kattamanaan 80 000 kotitalouden sähköntarpeen.

Aurinkopaneelivalmistajat ympäri maailman kasvattavat tuotantoaan tavoitellessaan kustannussäästöjä. Bloombergin ennusteen mukaan tuotantolaitosten perustaminen voi lisääntyä tänä vuonna jopa 50 prosenttia eli noin 140 miljardin dollarin arvosta, kun halvemmat aurinkopaneelit ja tehokkaampi ohutkalvopaneeli vähentävät tuotekehittäjien riippuvuutta valtion tuesta.

∇ Mainos ∇
Yritykset General Electric
Ihmiset Mark M. Little
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (45)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
80000 taloutta vuodessa. Eihän siihen mene kuin reilut tuhat vuotta, että kaikki amerikkalaiset saavat omansa.. Ja sitten vielä tehtaat päälle. No on kai niitä muitakin valmistajia.
Ja tämähän olikin va 26.5.2011 14:16

Anonyymi
Ei koske Suomea, koska täällä ei paista.

Sitäkään tosiasiaa suomalainen virkamies tai politiikko
tuskin hyväksyy reaaliteetiksi.

Ei tehdä Saksassakaan kohta mitään, kun ei ole virtaa.
Lämmintä olutta.

Sweitsissä on kohta pankkien tietokoneet pattereiden varassa.
Ei napapiirillä 26.5.2011 14:17

Anonyymi
Näin sivistysmaissa. Suomi on menettänyt tämänkin tilaisuuden pitämällä ainoana "länsimaana" kynsin hampain kiinni kivikautisesta ydinvoimasta, josta kaikki muut haluavat kiireesti eroon.
Biggie Smalls 26.5.2011 14:19

Anonyymi
Muutaman vuoden päästä voi leppäkerttujen pyörittämillä dynamoilla tuotettu sähkö olla paras energiaratkaisu.
Tää on niin vihreetä 26.5.2011 14:21

Anonyymi
On huomattu, ettei tässäkään edes arvioida sähkön hintaa edes tuolla juuri keksityllä "ennästystehokkaalla" hyötysuhteella.
Nimetön 26.5.2011 14:21

Anonyymi
Tulisi taas talvi niin pilvenpössyttelijät hiljenisivät :)
reaalimaailma tervet 26.5.2011 14:26

Anonyymi
Ei koske Suomea, koska täällä ei paista.

Olet tainnut nukkua peruskoulun fysiikan tunnit? Jos ei paistaisi, olisi ilman lämpötila -273,15° C.
Biggie Smalls 26.5.2011 14:26

Anonyymi
Siirretään Suomi aurinkoiseen paikkaan.Hiiren hiljaista on ollut kaikista Suomessa tehdyistä,aurinkoenergia toteutuksista.
Hoikkapoika 26.5.2011 14:27

Anonyymi
Näin sivistysmaissa. Suomi on menettänyt tämänkin tilaisuuden pitämällä ainoana "länsimaana" kynsin hampain kiinni kivikautisesta ydinvoimasta, josta kaikki muut haluavat kiireesti eroon.


Niinpä. Haluaisinkin nähdä kun sinä perustat oman ja perheesi hyvinvoinnin aurinkoenergian varaan.

Toimii kesällä mutta talvella pakkasten tultua pitääkin soittaa pikapikaa hätänumeroon. Muista ladata puhelimesi töissä, muuten jää sekin puhelu tekemättä.
Ettei käy höpösti 26.5.2011 14:40

Anonyymi
Ei koske Suomea, koska täällä ei paista.

Olet tainnut nukkua peruskoulun fysiikan tunnit? Jos ei paistaisi, olisi ilman lämpötila -273,15° C.


Ei paista kellarissanikaan eikä sielläkään ole -273,15 C.
Oletko mahdollisesti 26.5.2011 14:42
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä