Raakaöljyn hinta jatkanut rajua laskuaan
Tänään hinta jatkoi aamupäivällä sukellustaan, mutta on päivän edetessä toipunut alimmista tasoistaan.
– Huolet kysynnästä alkavat viimeinkin painaa enemmän kuin huoli tarjonnasta. Kautta linjan on markkinoilla ollut riskin karttamista sitkeän heikkojen makronumeroiden vanavedessä, sanoi VTB Capitalin analyytikko Andrei Krjuchenkov.
Markkinoilla odotellaan tänään julkaistavaa Yhdysvaltain huhtikuun työllisyysraporttia, jonka ennakoidaan kertovan uusien työpaikkojen kasvun hidastumisesta maaliskuuhun verrattuna.
Eilen julkistettu tilasto kertoi uusien työttömyyskorvaushakemusten olleen yllättäen kasvussa viime viikolla. Kun myös Saksan teollisuustilaukset vähenivät maaliskuussa, kääntyi raakaöljyn hinta luisuun. Futuurihinta sukelsi New Yorkissa 8,6 prosenttia vähän alle 100 dollariin eli alimmilleen sitten maaliskuun puolivälin.
Öljy on silti edelleen kymmeneksen vuodenvaihdetta korkeammalla, kun Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomuudet aiheuttivat lopputalvesta hyppäyksen hintoihin.
Pohjanmeren brent-öljylaadun kesäkuun toimitusten barrelihinta oli kello 14.30 Suomen aikaa 108,69 dollarissa Lontoon raaka-ainepörssissä, kun eilinen lopputaso oli 110,80 dollaria. Alimmillaan hinta oli käynyt 105,15 dollarissa.
Yhdysvaltain markkinoiden keskeisen viitelaadun eli WTI-öljyn kesäkuun futuurin barrelihinta oli 97,15 dollarissa New Yorkin kaupankäynnissä. Eilinen päätöstaso oli 99,80 dollaria. Päivän alin hinta oli 94.63 dollaria.
Öljykaupan mittayksikkönä käytettävän barrelin tilavuus on 159 litraa.
















Kommentit (19)
Soini nyt vain on poliitikoista sieltä rehellisimmästä päästä ja jalat tukevasti maassa myös tulevaisuutotuuden kanssa. Ei Suomen kansaa enää voi huijata pelottelulla ja tyhjillä korulauseilla. Politiikka on arkista ahertamista.
Hyvin näkyy pumpulla.