Kirjaudu ▼
 

Tepco: Fukushima-kriisistä selvitään viidessä kuukaudessa

Tepco: Fukushima-kriisistä selvitään viidessä kuukaudessa
Tepcon hallituksen puheenjohtaja Tsunehisa Katsumata lehdistötilaisuudessa
Ydinvoimayhtiö Tepco uskoo saavansa säteilyn hallintaan Fukushiman ydinvoimalassa kolmessa kuukaudessa. Ydinreaktorin jäähdytyksen pitäisi onnistua kolmessa tai pahimmillaan kuudessa kuukaudessa, yhtiö ilmoitti Tokiossa pitämässään lehdistötilaisuudessa.
17.4.2011 11:27
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Sydneyn yliopiston kemian ja biomolekyyli tekniikan professori David Fletcher pitää ydinvoimayhtiön aikatauluarviota realistisena.

 Se on aivan mahdollista niinkin lyhyessä ajassa. Vaikuttaa siltä, että saimme parhaita uutisia vähään aikaan, Fletcher sanoo.

Japanilaisen Fukushiman-ydinvoimalan jäähdytysjärjestelmät hajosivat 15-metrisen, maanjäristyksen aiheuttaman tsunamin alla. Jälkijäristykset ja tulipalot ovat vaikeuttaneet yrityksiä hillitä säteilyä onnettomuusvoimalassa ja sen viilentämistä. 

 Viilennyksen jatkaminen, se on nyt pääasia, Tsernobylin ydinvoimaonnettomuutta tutkinut Fletcher sanoo. 

∇ Mainos ∇
17.4.2011 11:27
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (24)


Anonyymi
ÄÄNESTÄ SUOMEN PUOLESTA EU:n PANKKIEN YLIVALTAA VASTAAN.
epätoivoiset ihmiset lihavoi ja huutaa. itse olet epätoivoinen luuseri kun täällä meluat! mene äännestämään hopi hopi!

äänestin jo, nukkuvia. olen nyt päiväkänneissä ja syön pizzaa.
Anonyymi: Nimetön 17.4.2011 12:51

Anonyymi
Kurssinousu edessä.
Anonyymi: Äkkinousu 17.4.2011 13:14

Anonyymi
Tuo on ihan mahdollinen aikataulu, olettaen ettei uusia takaiskuja tule. Kakkosreaktorissa voi olla enemmänkin vuotoja, koska merivedestä on löytynyt taas korkeita jodi-131 -pitoisuuksia. Jos ne olisivat aiheutuneet väliaikaisen padon rakennusvaiheesta niin tuon isotoopin puoliintumisaika on niin lyhyt, että on syytä olettaa merivedessä olevan freesiä jodia. Myös cesium-137:n pitoisuudet ovat nelinkertaistuneet.

Mutta jahka jäähdytys alkaa toimia niin sitten voi sanoa, ettei katastrofi enää pahene. Tällä haavaa puolueettomimmat, mutta kuitenkin melko pessimistiset tahot ovat arvioineet sotkun siivoamisessa menevän kolmekymmentä vuotta.

Tämä arvio voi mennä kertaheitolla uusiksi, jos plutoniumia on päässyt kunnolla vuotamaan. Toistaiseksi sitä ei tiedetä, kun paikalle ei oikein voi mennä toteamaan vaurioiden laajuutta.
Anonyymi: Sähköasentaja 17.4.2011 13:22

Anonyymi
http://www.nytimes.com/2011/04/17/world/asia/17nuke.html?_r=1&ref=world

No ei toi nyt niin pahalta vaikuta,pitoisuudet on hetkellisesti kohonneet ja siitä on reilusti ilmoitettu ja tehty tarvittavat toimenpiteet...kyl japanilaiset hei hanskaa..fiksuimpia tyyppejä maailmassa..
Anonyymi: hiljaa hyvä tulee 17.4.2011 13:45

Anonyymi
Pitäisi ja pitäisi!

Eihän ydinvoimalaonnettomuutta pitänyt voida sattua!
Anonyymi: Nimetön 17.4.2011 14:01

Anonyymi
Joku päivä onni kääntyy, usko siihen metsämies.
Anonyymi: Nimetön 17.4.2011 14:10

Anonyymi
Montako laitetaan pakettiin ? 4 vai 6 vai 35 voimalaa.Luotettava tieto puuttuu vaurioituneista voimaloista.Fukushimasta puhuminen tarkoittaa aina 6 voimalaa.Säteily arvot on niin korkeat ja vuodot suuria,ettei 3 kuukaudessa suuria saada aikaan.
Anonyymi: Hoikkapoika 17.4.2011 14:21

Anonyymi
Tepcon toimitusjohtaja itki suorassa tv lähetyksessa ja valehteli. Outoa.
Anonyymi: Nimetön 17.4.2011 15:03

Anonyymi
Päivän sanoma: äänestäkää Pi.llua!
Anonyymi: Nimetön 17.4.2011 15:23

Anonyymi
Miten niin ohi??? Isotooppeja levitetty ja levitetään ympäristöön, ravintoketjuihin...nythän niiden vaikutus vasta alkaa, vaikka ydinvoimaänkyrät väittävät, että taaskaan ei kukaan kuollut, kilpirauhassyövätkin ym tulevat vasta 5 vuoden latenssiajan jälkeen...jonakin kauniina päivänä ihmislapsilta poistetaan kilpirauhanen jo synnytyslaitoksella jotta välttyisi varmalta kilpirauhassyövältä ja koko ikä syötetään tyroksiinia...Tsernobylin jälkeen kilpirauhassyöpä tapaukset ovat yli kaksinkertaistuneet(äijäthän ei tästä tosin välitä, koska on lähinnä nuorten naisten sairaus)
Anonyymi: it's all over 17.4.2011 15:47
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

28.9. Digitoday Uutiseksi naamioitu haittaohjelma leviää Facebookissa – ethän klikannut?
28.9. Komissio ehdottaa julkista rekisteriä EU-lobbareille
28.9. EU-komissio ottaa ison pörssikaupan tarkempaan syyniin
28.9. Venäjä pumppaa öljyä kuin neuvostovuosina
28.9. SK: Technip Offshore voi lomauttaa koko henkilöstön
28.9. Digitoday Blackberry lopettaa puhelinten valmistamisen
28.9. Kuntarahoitus myi vihreitä bondeja – rahaa Länsimetrolle ja kouluille
28.9. FK:n Tornivaara: Sopeuttamista voi tehdä monella tavalla
28.9. Viime vuonna selvä piikki: Yhä useampi raivosi lentokoneessa
28.9. Inderes: Yrityskauppojen tahti hidastunut – viime vuonna ennätys
28.9. Digitoday Kutsu kävi oikeuteen: Loppuuko musiikin rippaaminen Youtubesta?
28.9. Autoja tuodaan yhä enemmän ulkomailta – "Autonvaihto useammalla mielessä"
28.9. Nyt se on virallista: OP eroaa FK:sta
28.9. Kone laskussa nousupörssissä, Caverion jatkaa eilistä kiriä
28.9. Harjoittelija löysi sattumalta – huutokaupassa 102-vuotias samppanja
28.9. Digitoday Näin Mars asutetaan elinaikanamme - Muskin hurja suunnitelma julki
28.9. Saudi-Arabia vihjasi öljysopimuksesta Iranin kanssa
28.9. Kotipizzan kasvukausi jatkui: Asiakkaat lisääntyivät ja ostokset kasvoivat
28.9. Digitoday Accenture irtisanoo jopa 40
28.9. Vaikeuksissa kyntävä Deutsche Bank myy henkivakuutusyhtiönsä
28.9. Digitoday Natsilaulu päätyi Googlen hampaisiin – mitä oikein tapahtuu?
28.9. Deutsche Bankin toimitusjohtaja: Emme tarvitse valtiontukea missään tapauksessa
28.9. Suomi putosi kilpailukykyvertailussa – Ruotsi kiri ohi
28.9. Vanhojen asuntojen hinnat nousivat elokuussa
28.9. Hanjinin konttilaivat halutaan myydä mahdollisimman pian
28.9. Digitoday Sitä on tehty vuosikausia - nyt Youtube sallii sen
28.9. TVO haastanut Arevan oikeuteen Ranskassa
28.9. Ilta-Sanomat Rakentaja vaikeni talon märkätilojen virheistä – joutui maksamaan ostajalle 50 000 euroa
28.9. Digitoday Jouduitko hakkeroiduksi? Älä tee tätä yleistä virhettä
28.9. Analyysi Maailman vaarallisin pankki – tätä ei voi päästää nurin
Asiakastieto

Yhteistyössä