Kirjaudu ▼
 

Yle: Japanin ydinturmasta voi tulla lisälasku Olkiluotoon

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Yle: Japanin ydinturmasta voi tulla lisälasku Olkiluotoon
Fukushiman ydinonnettomuus voi aiheuttaa viivästystä ja lisälaskua Olkiluodon ydinreaktorityömaalle Ranskan kiristyvien turvallisuusmääräysten takia, kertoo Yle Uutiset.
Taloussanomat
13.4.2011 08:30
28

Ylen mukaan ranskalaisen Les Echos -taloussanomalehden ydinvoima-asiantuntija Thibaut Madelin uskoo, että EPR-tyyppisten reaktoreiden rakennusaikataulut voivat viivästyä ja -kustannukset kasvaa Fukushiman onnettomuuden takia.Tällaisia reaktoreita on tulossa Olkiluotoon ja Ranskan Normandiaan.

Ranskan säteilyturvaviranomaiset tarkastavat parhaillaan kaikkia maan ydinvoimaloita. Tarkastuksia tehdään myös Normandiaan rakenteilla olevaan reaktoriin.

Esimerkiksi käytetyn polttoaineen välivarastoaltaisiin ja -rakennuksiin saatetaan joutua tekemään muutoksia. Lisätyöt voivat aiheuttaa lisäkustannuksia ja viivästyksiä Olkiluotoa rakentavan ranskalaisen Arevan ydinvoimalatyömaille.

Olkiluodon kolmosreaktorin arvioidaan valmistuvan pääosin vuonna 2012 ja säännöllisen sähköntuotannon alkavan seuraavana vuonna. Alunperin sen oli määrä valmistua vuonna 2009.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (28)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
",,, EPR-tyyppisten reaktoreiden rakennusaikataulut voivat viivästyä ja -kustannukset kasvaa Fukushiman onnettomuuden takia.Tällaisia reaktoreita on tulossa Olkiluotoon ja Ranskan Normandiaan."

SUOMEN VIHREÄTHÄN HALUSIVAT PALJON YDINVOIMAA,
nyt on sitten selittelyjä kuultu!

Nimetön 13.4.2011 8:44

Anonyymi
Outoa, että nyt löytyykin parannettavaa vaikka aikaisemmin kaikki on tehty niin hyvin kuin vain voidaan. Ehkä kaikki ei ole ollutkaan niin viimeisen päälle.
Jorkka1 13.4.2011 8:48

Anonyymi
Ydinvoiman hinta nousee ja kilpailukyky entisestään laskee.
Ei ydinvoimaa 13.4.2011 8:49

Anonyymi
Ydinvoiman turvallisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta suurempi kysymys on että onko se edes edullista ?

USA:ssa ydinvoima ohitetaan usein, koska sitä pidetään kalliina... no löytyy sieltä vastustustakin. USA:ssa seurataan mielenkiinnolla OL3- projektin edistymistä ja monet pitää sitä varoittavana esimerkkinä.
Elämä on 13.4.2011 8:49

Anonyymi
"Olkiluodon kolmosreaktorin arvioidaan valmistuvan pääosin vuonna 2012"

Ja tarkemmin sanottuna 21.12.2012
Nimetön 13.4.2011 8:49

Anonyymi
Ai että suomeenkin voi tulla yli 10m korkea tsunami ja vastaava maan järistys mikä jaappanissa koettiin :)

Aika hyvin ne voimalat on siellä kestäneet tuon höykytyksen.
mauriland 13.4.2011 8:52

Anonyymi
- Isi, isi! Mitä ydinvoima on?
- Ole hiljaa ja ojenna se kolmas käsi.
:= 13.4.2011 8:57

Anonyymi
Ydinvoiman turvallisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta suurempi kysymys on että onko se edes edullista ?USA:ssa ydinvoima ohitetaan usein, koska sitä pidetään kalliina... no löytyy sieltä vastustustakin. USA:ssa seurataan mielenkiinnolla OL3- projektin edistymistä ja monet pitää sitä varoittavana esimerkkinä.

USA:ssa harrastettiinkin jo joissakin osa-valtioissa viime talvena kiertäviä blackoutteja sähköpulan vuoksi - pitkälti siitä syystä ettei luotettavaa ydinvoimaa ole saanut rakentaa kymmeniin vuosiin.
Energiaa 13.4.2011 9:02

Anonyymi
2012 - KABOOM!
Frog 13.4.2011 9:03

Anonyymi
Sama aukiluettuna:

Suomalainen Olkiluoto 3 viivästyy lisää koska ranskalainen valmistaja Areva uudelleentarkistaa ranskalaisten laitosten turvallisuuden.

Toimittajat jättävät usein työn puolitiehen.
Nimetön 13.4.2011 9:03
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä