Yle: Pelkkä ydinsähkö kohta tuulivoimaa suositumpaa

Lehtikuva
Yle: Pelkkä ydinsähkö kohta tuulivoimaa suositumpaa
Sataprosenttista ydinvoimaa töpselistään nauttivien määrä ohittaa pian suosiossa tuulivoimasähkön, kertoo Yle.
Taloussanomat
12.7.2010 09:47
Kommentit 31

Vattenfallin pelkää ydinsähköä tarjoavat sähkösopimukset ovat ohittamassa suosiossa tuulivoimaan perustuvat sähkösopimukset, kertoo Yle. Sataprosenttista ydinvoimaa tarjoava sähkötuote on ollut myynnissä yhtiöllä noin vuoden ajan.

Ydinsähkö vetoaa ilmastonmuutoksen huolestuttamiin kuluttajiin, joille sitä markkinoidaan perinteistä sähkösopimusta ympäristöystävällisempänä. Aiemmin tuotantomuotoon perustuvissa sähköpaketeissa on näkynyt lähinnä tuuli- tai vesivoimaa sekä näiden yhdistelmiä.

Ylen mukaan ydinsähkösopimuksia on tehty toistaiseksi vain muutama tuhat. Ydinvoiman osuus Suomen sähköntuotannosta oli viime vuonna vajaa kolmannes.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenUusi ydinvoima ei innosta suomalaisia (29.3.2010 07:24)
KolumniOma halkolämmitys kerrostalossa (31.1.2010 09:03)
YrityksetVattenfall
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (31)

Huono 0
Vertailua... Haminan tuulivoima kerrostaloasukkaalle ainakin halvempaa selvästi.
HarriP
Sähköyhtiöt rahastavat yksinkertaisia, näin he saavat vielä paremman hinnan sähköstään.
Voi pyhä yksinkertaisuus
Sähköyhtiöiden pitäisi myydä Suomessakin sähköä sen todellisten tuotantokustannusten pohjalta. Jokainen voisi maksaa siitä sähköstä, mikä miellyttää omaa lompakkoa tai omaa ideologiaa.

Siloin nähtäisiin, haluaako kansa esim. ydinvoiman tai tuulivoiman avulla tuotetua sähköä.
Allu A
Kertokaa,millä korvataan tuulivoima,kun tuulee liian vähän tai kova tuuli estää tuulivoimaloiden käytön. Ja sitten vielä tämä korvaava tuotanto pitää saada muutamassa tunnissa verkkoon. Siis esim. hiilivoimalan käynnistys vie liikaa aikaa.
Siis tuulivoimaa käytettäessä pitää rakentaa rinnakkainen vastaavan tehoinen tuotantokoneisto.Mielestäni järjestelmä on kallis,vai kuinka.
Realismi on totta
Kuluttaja on yleisesti tyhmänä pidetty siitä hauska eläin, että se ostaa eniten sitä mitä eniten tarjotaan. Tulevaisuudessa kulutaja ostaa vain ja ainostaan ydinsähköä, ainakin numeroiden valossa tarkasteltuna:
suomen nykyinen ydinvoimatuotanto on 20TWh, OL-3 valmistuttua, tuotanto tuplaantuu ja uusien lupien ollessa tuotannossa tapahtuu jälleen tuplaus, eli ollaan jo 80TWh suuruusluokassa. Jos vanhat 4 miilua uusitaan samaan aikaan, niin tuotanto saattaa nousta jopa 150TWh suuruusluokkaan.

Sähkön alati laskeva kulutus on tällä hetkellä n 70TWh ja laskee vuosi vuodelta nopeammin. Mm talojen rakentamistekniikka kehittyy ja yhä suurempi osuus uudisrakentamisesta on passiivitaloja. Kodintekinniikka kehittyy ja laitteet vaihtuvat uudistuessaan energiatehokkaimmiksi. Kotitaloudet kuluttavat noin puolet suomen energiasta. Kodin suurimmat sähkönkuluttajat lämmityksen jälkeen ovat valaistus ja kylmäkoneet. Valaistuksessa on tapahtumassa paljonkin kun energiasyöpöt hehkulamput kielletään ja ledivalot tulevat myyntivolyymien kasvaessa yleisimmiksi. Automaation ja älyjärjestelmien kehittyessä ja yleistyessä muun tekniikan ohella suomen sähkönkulutus kotitalouksissa ja teollisuudessa saattaa laskea jopa puoleen nykyisestä hyvinkin nopeasti.

Paljon energiaa kuluttavalla savupiipputeollisuudella on valtavan suuret päästöoikeudet joilla tulee, energian hinnan noustessa, olemaan todella houkuttelevaa ja kanttaavaa tehdä bisnestä erittäin pienillä kustannuksilla.

Kaiken tämän lisäksi karjalassa on viisi ydinvoimalaa jotka eivät siirry minnekkään vaikka suomi rakentaisi uusia voimaloita. Noista voimaloista ja sinne rakennettavista uusista tullaan tulevaisuudessakin ostamaan sähköä, sillä ostaminen on halvempaa kuin pelkkä tuottaminen suomessa. Joten takuulla riittä kuluttajille heidän himoitsemaansa kallista ydinsähköä, jonka he puupäät toden totta ansaitsevatkin...

Uusiutuvia ei tarvita ydinvoiman ylitarjonnan vuoksi, vaikka mm vesivoimassa olisi ns putkitekniikka käyttämällä mahdollista kuusinkertaistaa nykyinen tuotanto ja kosketkin saisivat olla vapaana.
piira
Huono 2
Niin noista Karjalan (venäjän) ydinvoimaloista sen verran,että ellei Suomessa olisi suurehkoa omaa sähköntuotantokapasiteettia ja mahdollisuutta tuoda sähköä myös lännestä,taitaisi tuo Karjalan sähkö olla melko tyyristä. Kyllä ne veijarit ovat jo näyttäneet karvansa näissä asioissa. Puutullit ovat kouluesimerkki. Tosin hintariisto meni läskiksi ja tulot jäävät saamatta. Että näin.
Riippumaton (kahden koivun välissä) Suomi
" Sähkön alati laskeva kulutus on tällä hetkellä n 70TWh ja laskee vuosi vuodelta nopeammin. "
.
.
- Hah hah, taas vihreitä valheita niin että lukijakin punastuu. Tällä propagandalla ei kyllä ole mitään rajaa - täydellistä ryssän talvisotaa.

Mutta onneksi jokainen suomalainen voi itse tarkistaa asian Fingridin sivulta, kohdasta Sähkömarkkinat, Sähkön kulutus ja tuotanto :

- Vertailun helpottamiseksi, tiksaa pois "Sähkön tuotanto". Jätä vain "Sähkön kulutus"
- Valitse "Arvojen piirtotiheys" = vk (viikko)
- Valitse ajanjakso "Vuosi"
- Printtaa kuvaaja vuodelta "2010"
- Valitse "2009" ja printtaa
- Pistä paperit päällekkäin, kohdistaen asteikot (huom. numerojen perusteella). Mitäpä näet ?

=> "Sähkön alati laskeva kulutus" osoittautuu JATKUVAKSI KULUTUKSEN KASVUKSI 2010, ERO ON JÄRKIÄÄN +1.000 - +1.500 MWh/h !
Lopettakaa jo Vihreät pa/Ckan jauhanta ja valehtelu
Pelkästä jatkuvasta gallup-kyselystähän tässä on kysymys, täsmälleen samaa sähköä sieltä kuluttajan pistorasiasta tulee ihan siitä riippumatta, mitä hän on tilannut. Huijauksen puolelle mennään sitten, jos tuottamistavasta riippuvaiseksi ilmoitettujen hintojen erot eivät millään tavoin seuraa todellisia tuottamiskustannuksia, esim. kustannuksiltaan moninkertaista tuulisähköä tarjotaan muita halvemmalla.
Pasi L
Huono 1
-Tuotannon tilauskirjat täyttyvät
-Tuotanto lisääntyy
-Mm. VR-kuljetukset lisääntyvät
-Satamissa palataan vuoden 2008-9 vienti/tuontilukuihin
-jne
Siis sähkön kulutus on palaamassa entiselle tasolle ja jatkaa vakaata kasvua. Tämä tiedetään jo senkin takia,että mm. teollisuus on julkistanut uusia tehdas- ym hankkeita ja varmaan lisää on tulossa.Jos joku on laskenut sähkönkulutusarvioita taantumakauden lukujen perusteella,pieleen on mennyt. Ja eikös tavoitteena ole korvata tuontisähkökin sähkön saannin varmistamiseksi kaikissa olosuhteissa.Onneksi asia on järkinaisten ja -miesten hoidossa ja hallinnassa.
Näin se vain on
Radion uutistoimittajalle tuotti selviä vaikeuksia kertoa asiasta ihan tavallisena uutisena, asia oli toimittajan mielestä 'kummallinen'. Ei kai siinä mitään kummallista ole, jos ihmiset haluavat varmalla, taloudellisella ja ympäristöystävällisellä tavalla tuotettua sähköä. Kummallisempaa ja selvästi epärehellistä on, jos epämääräisesti vaihtelevaa ja kallista tuulisähköä tai hengitysilmaa pilaavalla polttamisella tuotettua energiaa myydään halvemmalla.
Pasi L
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 15
Oulu
Selkeää ja poutaa 9
Lontoo
Selkeää ja poutaa 13
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.5.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 20 15:30  
USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset huhtikuulta 15:30  
Britannian bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 11:30  
euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
Saksan Ifo-indeksi toukokuulta (ennuste 109,5, ed. 109,9) 11:00  
Saksan bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 09:00  
Alma Median pääomamarkkinapäivä Helsingissä 09:00  
tuottajahintaindeksit huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Geosentric    
 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949