Suomen ja Viron välinen merikaapeli sai 100 miljoonaa tukea
Fingridin ja virolaisen Eleringin yhteinen merikaapelihanke EstLink 2 saa Euroopan komission päätöksen mukaan 100 miljoonan euron tuen, koska hanketta pidetään merkittävänä.
Tuki on osa laajempaa EU:n elvytyspakettia, jonka tavoitteena on piristää yhteisöalueen taloutta ja samalla tukea EU:n energiapoliittisia tavoitteita.
Suomen ja Viron välillä on jo yksi 350 megawatin sähkönsiirtoyhteys. Uuden, yhteensä noin 320 miljoonaa euroa maksavan kaapeliyhteyden käyttöönotto tapahtuu aikaisintaan vuoden 2014 alussa.
















Kommentit (12)
Rahanlainaajat halusivat kuitenkin päästä lainoittamaan maapallon kaapelointia.
Ja hävikit olivat pienemmät kuin nykyisessä korkeajännitesiirrossa.
Ja sitten vain odottelemaan ydinvoimaloiden valmistumista, jotta saadaan kaapelit täyteen myytävää keskieurooppalaisille.
Siinä venyy monenkin entisen metsä- ja metalliteollisuuspomon suupieli hymyyn, kun vientituote virtaa kaapelia pitkin AKT:n lakkokenraaleiden harmiksi.
Ei enää lakkoja eikä pitkäpiimäisiä palkkaneuvotteluja, kun myyntituotetta menee meren pohjalla takertelematta edes jäänmurtajien lakkoilun tähden. Ja rahaa tulee yhtä esteettömän varmasti.
Silloin saattaa jo tavallinen tallukkakansakin huomata, miksi niitä ydinvoimaloita on niin mukavaa pystytellä, mutta minkäs ne sille enää mahtavat.
Eikö se olekin onnea!
Kun Venäjältä kaavailtiin kaapelia Suomeen, niin se ei Fingridin mukaan ollut teknisesti mitenkään mahdollista. Tässä tapauksessahan sähkö olisi tullut Suomeen päin ja voinut mahdollisesti jopa laskea kuluttajahintoja.
Uskomatonta vielä se että tällaiseen kaapeliin saa EU tukea. Eiköhän tämä kaapeli olisi laskettu mereen ilman tukiakin ja vieläpä pikavauhtia.