UPM:n Pesonen: Hallitukselta hyvä päätös

Vesa Moilanen/Lehtikuva
UPM:n Pesonen: Hallitukselta hyvä päätös
Metsäyhtiö UPM:n mukaan hallitus teki oikean ratkaisun jakaessaan kaksi uutta ydinvoimalupaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
21.4.2010 20:55
Kommentit 21

Metsäyhtiö UPM on tyytyväinen hallituksen päätökseen esittää ydinvoimalupia Teollisuuden Voimalle ja Fennovoimalle. Yhtiö on kuitenkin edelleen huolissaan puun saatavuudesta.

UPM omistaa 43 prosenttia Pohjolan Voimasta, joka on enemmistöosakas Teollisuuden Voimassa. TVO:n muita omistajia ovat muun muassa Fortum ja Kemira.

UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen mukaan hallituksen päätös esittää ydinvoimalupaa TVO:lle on hyvä asia.

-Toisaalta uusiutuvan energian paketti herättää edelleen vakavaa huolta metsäteollisuuden raaka-aineen riittävyydestä ja hinnasta, Pesonen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Pesosen mukaan ydinvoimainvestointia tarvitaan perusvoimakapasiteetin turvaamisen lisäksi myös monipuolisen uuden metsäteollisuuden kehittämiseen Suomessa. Miljardi-investointi tukisi myös UPM:n tavoitetta kasvaa vähäpäästöisen energian tuottajana.  

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenHallitus hyväksyi ydinvoimaluvat (6.5.2010 14:23)
UutinenUPM takoi odotuksia paremman tuloksen (28.4.2010 10:08)
UutinenTVO vedettiin Arevan uraanisotkuun (26.11.2009 14:12)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (21)

Huono 1
Jääpähän jotain perinnöksi jälkipolvillekin...
Nuke
Huono 0
Osallistuikohan UPM päätöksentekemiseen.
Huono 2
Toivottavasti ei käy niin että vähentää tuotantoa Suomessa ja alkaa kunnolla myydä sähköä,tämähän ei silloin hyödytä Suomen kansalaisia.
Ajattelen vain Ihmisten etua
Huono 1
´
Luvat olisi tietenkin pitänyt myöntää vasta sitten kun innokkailla ostajilla olisi ollut esittää valmiit viranomaisille kelpaavat suunnitelmat ja turvajärjestelmät.
´
Ettei enää kävisi kuin Olkiluoto 3:n kanssa, joka ostettiin sikana säkissä.
vänrikki S.
Huono 1
UPM on joka tapauksessa ajamassa toimintojaan Suomessa alas, joten noilla kommenteilla ei ole mitään painoarvoa.
UPM tuoksahtaa
Huono 1
"-Toisaalta uusiutuvan energian paketti herättää edelleen vakavaa huolta metsäteollisuuden raaka-aineen riittävyydestä ja hinnasta, Pesonen sanoo yhtiön tiedotteessa."

Risu-techin maksmaminen ei siis vielä riitä, noin 4-miljardia, vaan valuutan tulokin maahan hiipuu. Ja, pelkästää kepulien tulonsiirtojen takia.

Nyt olisi tilausta työntekijöitä ja yrittäjiä edustavalle puolueelle, siis vahvalle näitä kepuleita vastaan. Nythän sellaista ei ole, kun kokoomuskn osottautui kepulien tasoisiksi juosupoikaporvareiksi.
Talonmies
Huono 1
Sähkön kuluttajahinnat kaksinkertaistuvat vuoteen 2020 mennessä.

Mikäli tulee kolme uutta reaktoria maksettavaksi, voi jo väittää kuluttajan laskun kolminkertaistuvan nykyisestä seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Synkkä ennuste
Huono 2
Erittäin huono päätös hallitukselta.
Sähkön kuluttajahinta tulee kohoamaan.

Suurkuluttajat, kuten paperiteollisuus, saavat entistä halvemmalla sähköä törsättäväksi.


Pesonen on huolissaan siitä, että metsiin jää vuosittaista puunkasvua 60 miljoonaa m3 puuta.
HUONO PÄÄTÖS
Huono 0
Luulen että velkojat ottavat tuon tai nuo laitokset haltuun velkaa vastaan kun siirytte orjat maavuokraan.
Taitaa olla viimeinen valssi tänä suvena suomessa meneillään.
Velka ja sen perijät on innoissaan. Maksakaa maavuokraa.
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 15
Oulu
Selkeää ja poutaa 9
Bryssel
Selkeää ja poutaa 13
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

07:39OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,92+4,42 %+0,33

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.5.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 20 15:30  
USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset huhtikuulta 15:30  
Britannian bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 11:30  
euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
Saksan Ifo-indeksi toukokuulta (ennuste 109,5, ed. 109,9) 11:00  
Saksan bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 09:00  
Alma Median pääomamarkkinapäivä Helsingissä 09:00  
tuottajahintaindeksit huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Geosentric    
 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949