Öljyn hintapiikki kahden kuukauden huipussaan

STRINGER SHANGHAI / Lehtikuva
Öljyn hintapiikki kahden kuukauden huipussaan
Raakaöljyn hinta kävi kalleimmalleen yli kahdeksaan viikkoon perjantaina. Hintaa nosti Yhdysvaltain vähittäiskaupan myynnin kasvu yllättäen helmikuussa, minkä tulkittiin heijastelevan talouden elpymistä.
Bloomberg
12.3.2010 17:50
Kommentit 21

Öljyn hinta nousi 1,3 prosenttia sen jälkeen, kun Yhdysvaltain kauppaministeriö kertoi vähittäiskaupan myynnin kasvaneen 0,3 prosenttia viime kuussa. Uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa analyytikot olivat odottaneet myynnin laskevan 0,2 prosenttia.

Hintaa nosti myös dollarin heikkeneminen suhteessa euroon ja se, että Kansainvälisen energiajärjestö IEA muutti raakaöljyn kysyntäennustettaan tälle vuodelle.

– Vähittäismyynnin luvut olivat odotettua paremmat, ja kaikki mikä kertoo talouskasvusta, nostaa öljyä, sanoi päämarkkinastrategi Bill O´Grady Confluence Investment Managementista St. Louisista.

Hänen mukaansa myös IEA:n kysyntäennusteen kasvattaminen tukee öljyn hinnannousua. IEA lisäsi kysyntäennustettaan tälle vuodelle 70 000 barrelilla päivä 86,6 miljoonaa barreliin. Se tarkoittaisi 1,8 prosentin tai 1,6 miljoonan barrelin päivittäistä lisäystä vuoden 2009 tasolta.

Raakaöljyn WTI-laadun huhtikuun toimitusten hinta oli noin puoli tuntia sitten, kello 17.20 aikaan 82,00 dollarissa barrelilta New Yorkin pörssin sähköisessä kaupankäynnissä. Laskua eilisestä oli 0,11 dollaria. Korkeimmillaan öljyn hinta ehti käydä 83,16 dollarissa.

Pohjanmeren Brent-laadun hinta oli Lontoossa 80,13 dollarissa eli 0,15 dollaria eilistä alempana.

Lisää Aiheesta
UutinenÖljyn hinta heittelehtii (26.3. 18:05)
mainos

Kommentit (21)

Huono 0
Bensa on nyt yhtä kallista kuin silloin 150 dollarin tynnyrinhinnan aikaan. Tästä voidaan päätellä, että bensan hinta muodostuu muista kukusita kuin öljyn hinnasta.
Tämä on todella huolestuttavaa
Maailmantalouden tien näyttäjänä ei todellakaan ole Yhdysvallat.Köyhä rapistuva maa sotahullun kansan pesäkkeenä tulee murretuksi.
Maailmantalouden riippakivi USA
Huono 0
Halvempaa kuin sähkö, tai pellets. Kaukolämpö riippuu kulutus.
ei suomessa
Ensi vuoden lopulla öljybarreli maksaa $200 ja menee siitä vielä ylöspäin. Peak Oil on kohta täällä kun globaali kulutus ylittää 89 miljoonaa barrelia vuorokaudessa (Totalin pääjohtajan arvio). Tästä voi sitten repiä menoveden hinnan.
Peak Oil
Huono 0
Takana on muutama kylmä talvikuukausi, jolloin polttoöljyä on palanut enemmän.

Aasiassa Kiina ja Intia lisäävät kulutustaan tasaisesti.

Viimeksi öljyn kallistuminen ei euromaissa tuntunut samalla tavalla kuin taalamaissa. Euro suojasi meitä kurssillaan.

Muurataan klapiuunit joka huoneeseen.
Kalliiksi se tulee
Huono 0
Ensi vuoden lopulla öljybarreli maksaa $200 ja menee siitä vielä ylöspäin. Peak Oil on kohta täällä kun globaali kulutus ylittää 89 miljoonaa barrelia vuorokaudessa (Totalin pääjohtajan arvio). Tästä voi sitten repiä menoveden hinnan.

Hinta piikki on mahdollinen, mutta jos hinta nousee 200 dollariin niin seurauksena melko varmasti taantuma ja hinnan lasku...mutta kun talous elpyy, niin hinta nousee taas... siis hinta tulee heilumaan kovasti tulevina vuosina.

Mielenkiintoista nähdä miten talous toimii ympäristössä, missä öljyn tuontanto vähenee 5-8 % vuodessa
WWW
Hinta piikki on mahdollinen, mutta jos hinta nousee 200 dollariin niin seurauksena melko varmasti taantuma ja hinnan lasku...mutta kun talous elpyy, niin hinta nousee taas... siis hinta tulee heilumaan kovasti tulevina vuosina.Mielenkiintoista nähdä miten talous toimii ympäristössä, missä öljyn tuontanto vähenee 5-8 % vuodessa

Alati kasvava väestö tarvitsee ruokaa ja öljyllähän sitä tuotetaan! Miten luulet ruoantuotannon käyvän kun öljy kallistuu? Ruoan hinta nousee ja köyhimmät näkevät nälkää, näin siinä käy.Öljy ei menetä ratkaisevasti arvoaan, sitä tarvitaan niin kauan kun meinataan elättää reilua kuutta miljardia ihmistä. Kun öljy loppuu niin maapallon väkiluku putoaa sukupolvessa 1800-luvun alun tasolle, mahdollisesti sotien seurauksena jopa alemmas.
Repikää siitä :(
Öljy ei menetä ratkaisevasti arvoaan, sitä tarvitaan niin kauan kun meinataan elättää reilua kuutta miljardia ihmistä.

Ihmisiä kuolee joukoittain, koska vuoteen 2050 mennessä väkimäärä kasvaa parilla miljardilla tuonne yhdeksään miljardiin. Nyt jo on pikemminkin vajaa seitsemän miljardia eikä niinkään reilu kuusi miljardia. Jos öljyä saadaankin jollain korvattua jonkin verran, loppu öljy vähenee sitten tulevaisuudessa suuremmin hörppäyksin ja tulee isoja levottomuuksia.
Suomalainen
Tulevaa dollarihintaa arvioitaessa on hyvä muistaa, että uusia dollareita on näppäilty muutama biljoona. Koska öljy on uusiutumaton ja erittäin käyttökelpoinen raaka-aine, luulisi sen pitävän hintansa paremmin kuin USA:n keskuspankin ja liittovaltion lupausten varassa olevan velkakirjan.

Jos Aasian jätit jatkavat kasvuaan, ei länsimaiden kulutusta enää tarvita öljyn hinnan nousuun ja tilanne on valmis dollarin romahdukselle. Samassa veneessä on euro, joten öljyn ja siihen pohjautuvien tuotteiden hinnannousu lähitulevaisuudessa voi olla hurjaa.
Huono 8
Joopa joo. Ei se ikinä lopu. Perkele joitaki on helppo kusta silmään. On bio öljyä ja sun muuta josta saa bensaa ja dieseliä. Ja kun siirrytään sähköllä kulkeviin laitteisiin kuka haluaa enää edes ajaa saastuttavalla öljyllä. Akku tegnologia kehittyy ja tulee poltto kennot näin ei tule pulaa öljystä. Tästä johtuen arabit on hädissään ja yrittää nyt tehdä rahaa kun öljyn jälkeen niille ei ole paljoa muuta mitä myydä.
x
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 17
New York
Puolipilvistä ja poutaa 25
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Pelottaako sinua henkilökohtaisen taloutesi velkataakka?

00:36OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

5,53-0,36 %-0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 2.8.2010

USA:n teollisuuden ISM-indeksi heinäkuulta (ennuste 54,5, ed. 56,2) 17:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi heinäkuulta (lopullinen, ennuste 56,5, ed. 55,6) 11:00  
osavuosikatsauksia: Ilkka-Yhtymä, Ålandsbanken    
 
Dilbert – 1.8.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Mediamyynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050