"Tänä vuonna kuluu päivittäin 120 000 öljytynnyriä enemmän"
Järjestön arvion mukaan öljyn kysyntä yltää noin 85,2 miljoonaan tynnyriin päivässä. Tämä on 120 000 tynnyriä päivässä enemmän kuin Opec on aiemmin arvioinut. Verrattuna viime vuoden kulutukseen uusi arvio on 0,9 miljoonaa tynnyriä isompi.
Öljyn kysyntä kasvaa ainoastaan kehittyvien talouksien ansiosta ja siihen liittyy edelleen paljon epävarmuutta, Opec muistuttaa.
Jäsenmaat kokoontuvat ensi viikolla Itävallan Wieniin päättämään öljyn tuotantomääristä. Öljyjärjestö pitää edelleen kiinni arviostaan, jonka mukaan ryhmän tuottaman öljyn kysyntä jää tänä vuonna viime vuoden tasosta.
Opec tuottaa 40 prosenttia maailmalla kulutetusta öljystä.
Öljyn hinta liikkui alkuillasta Suomen aikaa hyvin lähellä eilistä päätöstasoaan.
Keskiviikkona iltapäivällä raakaöljyn WTI-laadun huhtikuun toimitusten hinta liikkui 81,45 dollarissa barrelilta New Yorkin markkinoilla. Hinta oli 0,04 dollaria eilistä tasoa alhaisempi.
Pohjanmeren Brent-laadusta maksettiin Lontoossa 79,97 dollaria barrelilta. Tiistaina Brentin hinta oli 79,91 dollaria.

















Kommentit (19)
Ja pelästynyt sopuli maksaa kiltisti lisää löpöstään
Miksi ihmiskunta ei ole vieläkään keksinyt miten vetyenergia valjastetaan voimalakäyttöön?
Noin vuosi sitten oli puhetta että sinne alettaisi rakentaa aurinkovoimalaa.
Toivottavasti projekti saadaa pian pyöriin kunnolla sillä aiheesta ei ole kuulunut mitään vähäänaikaan.
Energiavaje on korvien välissä. Kolme uutta ydinvoimalaa ja kaikille sähköä 5 senttiä kWh. Uraani Talvivaarasta.
Noin vuosi sitten oli puhetta että sinne alettaisi rakentaa aurinkovoimalaa.
Toivottavasti projekti saadaa pian pyöriin kunnolla sillä aiheesta ei ole kuulunut mitään vähäänaikaan. [/quote
Ei ole kuulunut mitään vähään aikaan koska kaikkein typerimmätkin ovat tajunneet että 150,000 (arabien omistaman) neliökilometrin peittäminen aurinkopaneeleilla on täydellinen lehmänpaskaidea.
Viherpiipertäjä ydinvoiman vastustajat ilmeisesti hankkivat hevosen kaikille.Sähköautot tarvitsevat 7 nykyaikaisen ydinreaktorin verran sähköä vuodessa.
Koskahan tämä realiteetti aukenee meidän taulapääpäättäjille.