Suomi joutuu taas sähköostoksille

Lehtikuva
Suomi joutuu taas sähköostoksille
Vuodenvaihteen kirpeä pakkaskausi ja teollisuuden viriävä energiantarve voivat nostaa sähkönkulutuksen uuteen ennätykseensä. Suomi joutuu jo ensi viikolla hankkimaan lisää tuontisähköä ulkomailta, ja se tulee vähitellen kalliiksi myös kuluttajalle.
Petri Korhonen
29.12.2009 13:46
Kommentit 134

Joulunajan lumimyrskyt ovat nostaneet Yhdysvaltain monessa osavaltiossa sähkön hintaa liki kolmanneksella. Hinnat ja sähkön kysyntämäärät ovat kivunneet myös Keski-Euroopassa, ja samaa on luvassa meillekin. 

Kantaverkkoyhtiö Fingridin ennusteen mukaan sähkön tuntikulutus voi nousta Suomessa uudenvuoden jälkeen ainakin hetkellisesti yli 14 000 megawattiin.

Se olisi talven tähänastinen ennätys.

– Jos sääennusteet pitävät paikkansa, pakkanen kiristyy ensi viikolla. Teollisuudessakin seisokit alkavat päättyä, joten yli 14 000 megawatin mennään pyhien jälkeen, sanoo Fingridin kehityspäällikkö Jyrki Uusitalo.

Vertailun vuoksi tämän viikon maanantaina kulutus käväisi noin 11 000 megawatissa.

Voi ei, teollisuuskin
alkaa niellä virtaa

Mikäli raskas teollisuustuotanto alkaa elpyä ennustetulla vauhdilla, se tarkoittaa, että jo tammi–helmikuussa sähköllä on selvästi enemmän tarvitsijoita kuin ennen.

– Teollisuuden energiankulutus kääntyi uuteen nousuun jo syksyllä, ja todennäköisesti tämä jatkuu nyt. Kasvun jyrkkyyttä emme tosin osaa yhtään vielä ennakoida, sanoo Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen.

Fingridkään ei vielä halua arvailla, ylittääkö lähiviikkojen kysyntä edellisen, vuoden 2007 helmikuussa nähdyn 14 808 megawatin tuntikulutusennätyksen.

Kaikki riippuu siitä, kuinka pitkäksi aikaa kylmä pakkasrintama nyt Suomen ylle asettuu, ja millaisia lämpötiloja nähdään.

– Yhden asteen muutos on meillä helposti merkinnyt sadan megawatin muutosta sähköntarpeeseen, Jyrki Uusitalo kertoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Suomen oma sähköntuotanto riittää parhaimmillaan runsaan 12 000 megawatin kulutusmääriin, joten ostoksille joudutaan.

Hinta kipuaa
varovaisesti

Tuontisähköä ostettaneen Venäjältä, koska ruotsalaisilta sitä tuskin liikenee.

Vesivarannot ovat olleet Pohjoismaissa koko vuoden ajan varsin alhaalla, eikä keskitalvi ole tuonut helpotusta asiaan.

Pohjoismaisessa sähköpörssissä tämän talven kivuliain hintapiikki nähtiin viikko ennen joulua. 17. joulukuuta megawattitunnin keskihinta Suomessa kipusi hetkellisesti 251 euroon, kun se sitä ennen oli vaihdellut 35 euron molemmin puolin.

Nyt hinta on ollut runsaassa 40 eurossa, ja varsin tasaisessa nousussa. Johdannaiskauppiaat ovat olettaneet sen päätyvän alkuvuonna lähelle 45 euroa.

Ne perheet, jotka ostavat kotisähköään pörssihintaan sidottuna, näkevät muutoksen miltei heti sähkölaskussaan. Muille korotukset tulevat pienellä viiveellä keväämmällä.

Silti muissa EU-maissa sähkön hinta on ollut koko kuluneen vuoden ajan noin viidenneksen verran korkeammalla kuin meillä.

Suomessa kotitalouksien maksamat sähkönhinnat olivat vuonna 2009 samalla tasolla Kreikan ja Ranskan kanssa.

Lisää Aiheesta
UutinenKylmä tuo kalliin sähkön (11.1.2010 06:02)
UutinenSähkön kulutus väheni (3.1.2010 18:21)
UutinenÖljyn hintaralli kiihtyy lisää (21.12.2009 12:07)
UutinenFortumin sähkö on usein kalleinta (30.5.2009 21:11)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (134)

Huono 0
Selvä mainos sähkön hinnan nostolle ja ydinreservaatin perustamiselle.
Onneksi Suomalaista ei vedätetä
Jopas on taas yksipuolista uutisointia. Kaikki jutussa käytetyt lähteet ovat juuri niitä, joiden intresseissä on uusien ydinvoimaloiden rakentaminen. Niinpä sitten maalaillaan kauhukuvia "sähkön riittämättömyydestä" - ja Taloussanomien toimittaja tietysti uskoo joka sanan...
Voi voi, tuttuja oireita
sähköntuottajat?
Ja tämänkin uutisen sponsorina on
Melkein kaikki suomalaisten nykyisin hankkimat tuotteet ovat tuontitavaraa: autot, vaatteet, huonekalut, televisiot, jopa kännykät.

Mitä pahaa siinä muka on, jos välillä tuodaan pikkuisen sähköäkin ulkomailta? Kun kerran valtaosa kaikesta muustakin on tuontitavaraa!
Asiat oikeisiin mittasuhteisiin
Ja mitkä teollisuuden osa-alueet sitä lisäsähköä tarvitsevat?
Muissa EU maissa ei kotitaloudet sähköä tarvitse niin huimasti mitä täällä pimeyden ja pakkasen keskellä Phjolassa joutuvat käyttämään.

Sähkön hinta tulee siis olla huomattavasti alhaisempi mitä esimerkiksi Italiassa, Espanjassa, Ranskassa ja jopa Saksassa.
SungSam
Taitavat tässä Sekoomus-talibanit olla lobbaamassa kolmea YDIN-pommia?
Sekoomus ydinreaktoriin sekoilemaan.
YDIN-pommeja kysytään
Tekisi mieli sanoa Olkiluodon projektijohdolle:
...n Tunarit!
seiska
Äkkiä lisää ydinvoimaa! Ehtiikö ensi viikoksi?
Huh huh, meneekö täällä kaikki lobbaaminen läpi mitä vaan kehtaa laittaa, ei siis mitään kontrollia enää? Kyllä tämä kirjoitus on sähkönmyyjien vedätyksen huippu!!! Suomesta ei sähkölopu, ei ei sitten millään, vaikki ruotsissakin yritetään väkisn pitää ydinvoimalat alhaalla. Ulkomuistista ssanon että suomen oma kapasiteetti on vähintää 16 000 MW. Eli jää vielä reilusti yli, kun huippi on korkeintaa 13 000 MW.
Sähkömies
Jopas on taas yksipuolista uutisointia. Kaikki jutussa käytetyt lähteet ovat juuri niitä, joiden intresseissä on uusien ydinvoimaloiden rakentaminen. Niinpä sitten maalaillaan kauhukuvia "sähkön riittämättömyydestä" - ja Taloussanomien toimittaja tietysti uskoo joka sanan...

Noh, haluatko ite maksaa sähköstä kalliisti? Miksi Suomi ei muka voisi olla omavarainen sähköstä ja olla jopa sen viejä. Ei meillä noita vientituotteita niin hirveästi ole!
Acdc
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 14 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa -7
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 9.2.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 5 (ennuste 370 000, ed. 367 000) 15:30  
EKP:n korkopäätös, tiedotustilaisuus klo 15.30 14:45  
Englannin keskuspankin korkopäätös 14:00  
Britannian teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste +0,2 % ed. kk:sta, -3,1 % ed. v:sta, ed. -0,7 % ja -3,1 %) 11:30  
Ranskan teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste -0,8 % ed. kk:sta, -0,6 % ed. v:sta, ed. +1,1 % ja +0,9 %) 09:45  
tilinpäätöksiä: Finnair, Fiskars, Glaston, Lemminkäinen, Metso (noin klo 12), M-real (klo 12), Metsäliitto (klo 12), Oriola-KD (klo 8.30), Outotec (klo 9), Pöyry (klo 8.30), Sampo, Stockmann (klo 8), Vaisala    
yhtiökokouksia: Efore (klo 18)    
osavuosikatsauksia: Credit Suisse, Danske Bank    
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949