"Markkinat kaipaavat edistystä Kööpenhaminasta"

ADRIAN DENNIS / Lehtikuva
"Markkinat kaipaavat edistystä Kööpenhaminasta"
Finanssimarkkinoilla toivotaan, että Kööpenhaminassa tänään käynnistyneissä ilmastoneuvotteluissa saadaan aikaiseksi suunnitelma päästöjen tehokkaammasta hinnoittelusta ja vähähiiliseen talouteen siirtymisestä. Näin kertoo Euroopan isoin sijoittaja uutistoimisto Reutersin haastattelussa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Reuters
7.12.2009 17:31
Kommentit 26

Noin 440 miljardin dollarin sijoituksia hoitavan Norjan valtion eläkerahaston eli öljyrahaston mukaan ilmastonmuutos uhkaa sen sijoituksia pitkällä aikavälillä.

– Finanssimarkkinamarkkinat kaipaavat vahvaa sitoutumista... ja vahvaa signaalia siitä, että siirtyminen vähähiiliseen talouteen on alkanut, sanoo Anne Kvam, Norjan pankin hyvästä hallinnosta vastaava johtaja.

Kvamin sanoo rahaston lobbaavan muiden kansainvälisten sijoittajien kanssa sen puolesta, että Kööpenhaminassa saavutettaisiin vahva yhteisymmärrys toimenpiteistä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Tänään käynnistynyt ilmastokokous tähtää sopimukseen kasvuhuonepäästöjen leikkaamisesta.

Vähähiiliseen talouteen
toivottua hitaammin

Kvamin mukaan mahdollisuuksia maailmanlaajuisen sopimuksen syntymiseen heikentää se, että lainsäädännön aikaansaaminen Yhdysvalloissa on osoittautunut vaikeaksi.

Yhdysvallat ja Kiina kuuluvat maailman suurimpiin hiilidioksidipäästöjen aiheuttajiin. Kumpikaan maa ei kuitenkaan kuulu aiemman Kioton pöytäkirjan piiriin.

– Tällä hetkellä hintasignaali on heikko... ja näyttää siltä, että siirtymä vähähiiliseen rakenteeseen tapahtuu hitaammin kuin tiede suosittelee, Kvam sanoo.

Kvam viittaa Yhdistyneiden kansakuntien varoituksiin, joiden mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nopea kasvu voi johtaa merenpinnan kohoamiseen ja tulviin.

Öljyrahasto
lobannut ahkerasti

Kvamin mukaan Norjan öljyrahasto on kuluttanut viime vuodet neuvottelemalla yhdysvaltalaisten energiayhtiöiden kanssa vaikuttaakseen niiden ympäristöstrategioihin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Rahasto on myös lobannut kasvihuonepäästöjen leikkaamiseen tähtäävien lakialoitteiden puolesta Yhdysvalloissa.

Norjan öljyrahasto omistaa 1,8 prosenttia kaikista Euroopan osakkeista ja noin prosentin maailman kaikista listatuista yhtiöistä. Tämä antaa rahaston vaatimuksille painoarvoa.

Elokuussa rahasto julkaisi ilmastosuunnitelman tuhansille omistamilleen yhtiöille.

– Aikomuksenamme on ottaa yhteyttä noin 450 yhtiöön eri aloilla, kuten sementti-, öljy- ja kaasu- sekä hyödyketeollisuudessa, Kvam sanoo.

Norjan valtion eläkerahasto sijoittaa maan öljy- ja kaasuteollisuudesta saatuja voittoja ulkomaisiin osakkeisiin ja velkakirjoihin tulevia sukupolvia varten.

Lisää Aiheesta
UutinenMaailman huoli ilmastosta hiipuu (6.12.2009 17:42)
mainos

Kommentit (26)

Huono 0
Kiina ja Usa eli kinamerica vastustaa ja boikotoi koko kokousta jäämällä pois ja eivät varmana allekirjoita mitään rakentavaa ja kehittävää.
BOYCOTT CHINA!
Huono 0
En uskalla luvata tuloksia.
Ouba Maa
Huono 1
Yksi juttu pitää tehdä selväksi... siirtyminen uusiutuviin energianlähteisiin ei ole kestävälläpohjalla, niin kauan kuin perinteiset keinot ovat halvempia.
Tukiaiset eivät ole myöskään mikään ratkaisu.

Nyt tarvitaan oikeita innovaatiota, jotta esim. tuulivoimasta saadaan halvempaa kuin hiili- tai ydinvoimaa. Uskon, että edellinen on mahdollista...

Toisaalta suurempia hyötyjä saadaan, kun järjestellään elämämme uudestaan niin, että turhanpäiväinen tuhlaaminen loppuu. Miksi muuten tuhannet ihmiset matkaavat työpaikalle istumaan tietokoneen viereen.. eikö tuon voisi tehdä kotona ?
Kestäväkehitys
Huono 2
Kasinotaloudelta loppuu pelimerkeistä nollat kesken joten keksivät "ilmastokokouksessa" uusia maksuja, veroja ja johdannaisiaan.

Täyttä kusetusta koko ilmastouskonto ja vielä kaikenlisäksi paljastunutkin sellaiseksi esiintulleesta kirjeenvaihdosta.
Reiska
Huono 2
Menee miten menee, mutta Suomihan maksaa ihan kaiken mitä käsketään?

Ei oo USAa ym. aikaisemminkaan kiinnostanut toi ilmastopropaganda mikä ei perustu mihinkään.

Noh. Suurin tiedonlähde taitaa olla MuTu.
Huono 1
Muistakaa kaikki katsoa tänä iltana MOT tv ykköseltä klo 20.00.
Olavi Oriatsalo
Huono 1
Ei tule mithän tuloksia sieltä.Iminen on niin ahne kikkare,että mistään "saavutetuista eduista" ei haluta tinkiä...menköön sitten vaikka mieluummin omien lasten tulevaisuus.
Hra Ruikka
Huono 0
Eräs seikka on unohtunut näistä artikeleista. Kiina on aloittanut oman ilmastonmuutos projektinsa mutta usa ei eikä suomi. Eu:ssa asialle ei ole juuri tehty mitään. Suurin päästöjä päästävä maa on usa.
Kohti 2050 lukua
Huono 1
Totta kai energia yhtiöt odottavat sopimusta. Sehän takaa tuotteiden hinnan nousun. Kuten esim. vesivoimalla tuotetun sähkön hinta nousee samaan kuin tuulisähkön.

Tavalliselle kansalaiselle sopimus tarkoittaa ostovoiman huonontumista.

Suomalaisten kannalta eläkeläiset ovat suurimassa kurjimuksessa. He eivät voi mennä lakkoon tai vaatia korotuksia.
L/S
Huono 0
Totta on,ettei Suomessa ole tehty muuta kuin vastustettu tarpeellisia muutoksia,puhtaamman energian mahdollisuuksia.On vastustettu vesivoimaa,ydinvoimaa,maalämpöä ja vastaavia.Sen sijaan on puhuttu turpeesta ja muusta vastaavasta.Sähköä ei tule huulesta,vaan pitorasiasta.
Hoikkapoika
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 15
Oulu
Selkeää ja poutaa 9
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 22
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

07:27OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,92+4,42 %+0,33

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.5.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 20 15:30  
USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset huhtikuulta 15:30  
Britannian bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 11:30  
euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
Saksan Ifo-indeksi toukokuulta (ennuste 109,5, ed. 109,9) 11:00  
Saksan bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 09:00  
Alma Median pääomamarkkinapäivä Helsingissä 09:00  
tuottajahintaindeksit huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Geosentric    
 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949