Olkiluoto3 vielä kolmen vuoden päässä?
Teollisuuden Voima juhli viikko sitten Olkiluoto3:n harjannostajaisia. Seinät alkavat olla hyvin pystyssä, mutta ranskalaisen Arevan toimittaman tekniikan kanssa uudella ydinvoimalalla on vielä paljon ongelmapaikkoja.
TVO on jo varoittanut, ettei laitos valmistu toivottuun aikaan, juhannukseksi 2012. Arevalta on turhaan odotettu uutta arviota aikataulutilanteesta.
Nyt TVO:n insinöörikunnan epävirallisilla veikkauslistoilla avajaispäivä sijoittuu pikemminkin joulukaudelle 2012, eikä edes loppiainen 2013 ole mahdoton odotusarvo.
Kaikki riippuu siitä, miten Areva ratkaisee uusimmat alihankintapulmansa.
Yhtiö oli jokunen viikko sitten löytänyt Olkiluotoa varten valmistetuista jäähdytysputkistoista kosmeettisia paikkaushitsauksia, joilla oli korjailtu putkien pintavirheitä.
Ranskalaisella putkitehtaalla sählätyt mystiset, luvattomat hitsaukset oli tehty niin tökerösti, että ne eivät läpäisseet Arevankaan laadunvalvontaseulaa.
Areva ei edes yrittänyt ottaa riskiä ja peitellä tapausta. Suomalaisten viranomaisten mukaan virheet olisi joka tapauksessa havaittu täällä välittömästi, jolloin hyvin suuri osa putkistojärjestelmästä olisi hylätty.
STUK voi määrätä
putkiurakat uusiksi
Säteilyturvakeskus on vaatinut Arevalta selvitystä siitä, oliko kyse yksittäistapauksesta ja missä kunnossa tilattu pääkiertovesiputkisto kokonaisuutena on.
– Meillä on maanantaina Arevan ja TVO:n kanssa neuvottelu. Odotamme, että Areva kertoo silloin, miten ja millä aikataululla se aikoo selvittää ongelman, sanoo STUK:n ydinvoimalaitosten valvontaosaston johtaja Petteri Tiippana.
STUK on ottanut tässä asiassa erittäin tiukan linjan: ellei selvitys miellytä viranomaisia, Areva joutuu uusimaan putkiston vaikka kokonaan.
Pelkkä selvityksen laatiminen viivästyttänee putkitöitä vuoden 2010 puolelle. Jos putket kelpaavat, ne voidaan toimittaa Suomeen samantien eikä valmistusaikataulu pitene kuin ehkä kuukaudella tai parilla.
Jos Areva joutuu tilaamaan putkiston uudelleen, työmaalle tämä kertautuisi helposti jopa 6–9 kuukauden lisäviivästyksenä.
Myös tekniikkalupien
hyväksyntä uupuu
Myös iso pinkka voimalan olennaisia lupapapereita on yhä viranomaisten tarkistuskierroksella.
STUK ei ole vielä hyväksynyt Arevan toimittamia suunnitelmia voimalan automaattisista valvonta- ja ohjausjärjestelmistä.
Tiettävästi papereissa on ollut liikaa epämääräisyyksiä ja tulkinnanvaraa.
Valmistaja ei ole pystynyt aukottomasti todistamaan, että voimalan tietokoneohjatut järjestelmät toimisivat kaikissa kuviteltavissa riskitilanteissa. Järjestelmien pitäisi olla keskenään riippumattomia, ja kyetä toimimaan vaikka joku yksikön osista kaatuisikin vian takia.
Alunperin Olkiluoto3:n piti jauhaa sähköä valtakunnanverkkoon jo viime keväästä alkaen.


















Kommentit (28)
Homma luiskahti hanskasta, kun putkia toimittaneessa, Suomalaisessa inssinööritoimistossa joku paperinpyörittäjä onnistui sekottamaan luokituspaperit ja putkierät.
Juttu sitten onneksi paljastui ja paperit ja putket selvitettiin.
Harmi kyllä, mutta taitaa olla yliampuvat lupaukset tämän päivän suunta. Ellet lupaa liikoja/mahdottomia, niin kauppojakaan ei synny. Suomalaiset taitavat olla vielä kaupanpäälle lievästi "sinisilmäisiä".
Ihan normaali IT-projekti!