Kirjaudu ▼
 

Liliuksen eläke yli 40 000 euroa kuukaudessa

Markku Ulander/Lehtikuva
Liliuksen eläke yli 40 000 euroa kuukaudessa
Helsingin Sanomien laskelmien mukaan energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius tulee saamaan eläkettä yli 40 000 euroa kuukaudessa.
3.4.2009 09:15
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Valtio-omisteisen Fortumin maksama lisäeläke takaa joulukuussa eläkkeelle jäävälle Liliukselle täydet eläke-edut 60–62-vuotiaana.

Fortumin vuosikertomuksen mukaan Lilius saa 60 prosenttia palkasta ja palkkiosta 60 vuoden iässä.

Helsingin Sanomien mukaan tämä tarkoittaa pelkän palkan perusteella laskettuna 43 000 euroa kuukaudessa. Jos eläkkeeseen otetaan mukaan myös bonukset, eläke nousee yli 50 000 kuukaudessa.

Fortum onkin joutunut varaamaan Liliuksen eläkkeisiin viime vuosina noin miljoona euroa vuodessa.

Valtion omistajaohjausyksikkö kiinnitti valtio-omisteisten yhtiöiden eläkkeisiin huomiota viime vuoden kertomuksessaan. Yksikkö kuvailee vapaaehtoisia eläkemaksuja merkitykseltään ”hyvin suureksi eräksi”.

∇ Mainos ∇
3.4.2009 09:15
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Mikael Lilius
Lisää Aiheesta
UutinenLiliukselle luvassa lisää rahaa (06.04. 20:29)

Kommentit (100)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hakeudu Lillius velkasaneeraukseen jos elät yli varojesi.
Anonyymi: Hyi sentään 3.4.2009 9:27

Anonyymi
Onhan se helppo nostaa yrityksen tulosta kun on monopoli tuotteelle. Ensin tämä kaveri maksatti "yrityksen" arvonnousun kansalla sitten vielä saadaan maksaa hänen loppuelämän eläkkeet.
Anonyymi: JM 3.4.2009 9:28

Anonyymi
Tuokin vielä
Anonyymi: Nimetön 3.4.2009 9:30

Anonyymi
Mene Lilius Sossun luukulle,voit saada toimeentulo tukea ,kun eläkkeesi on niin pieni.
Anonyymi: Nettotulot 850 euroa 3.4.2009 9:31

Anonyymi
Se oikein. On vain reilua, että yksinhuoltaja maksaa sähköstään niin paljon, että nämä (+kaikkien muiden johtajien)eläkkeet saadaan maksuun.

Kyllä eläkemummolla rahaa on (sillähän on jatkuvasti kasvava varma eläketulo), mutta Liliusparka joutuu kituuttelemaan pienellä rahalla.

Onhan Lilius osaava mies. Vaatii todellista kompetenssia, että pystyy rahastamaan monopoli asemassa olevalla firmalla, joka myy välttämätöntä perushyödykettä. Kyllä, ei tähän kuka tahansa pystyisi...
Anonyymi: Pikkukaloja 3.4.2009 9:32

Anonyymi
Voihan olla, että kuolo korjaa.


Käärinliinassa ei ole taskuja. Liliuksen tapauksessa sillä ei ole merkitystä, koska käärinliinassa täytyisi olla vähintään Roope-Sedän rahasäiliö.
Anonyymi: The Big S 3.4.2009 9:34

Anonyymi
Mahtaakohan tulla vielä kirsikaksi kakun päälle Fortumin kustantama vuorineuvoksen titteli ?
Anonyymi: M.K 3.4.2009 9:37

Anonyymi
Liliuksen lakeijat, tupee päiset todistajat nyt kilvan rientävät vakuuttamaan, että asia on aiemmin sovittu, joten ei sitä jälkikäteen voida muuttaa. Turha toki näitä "pikku" rahoja laskeskella. Kiinnostaisi tietää paljonko venäläiset maksoi Liliukselle bonuksina, kun suostui heille lahjoittamaan 3 miljardia.
Anonyymi: Nimetön 3.4.2009 9:37

Anonyymi
Meillä pitää alkaa vakavasti miettimään nykyisen eläkejärjestelmän mielekkyyttä näiden ylisuurten eläkkeiden osalta. Eihän eläkkeen tarkoitus ole kasvattaa yksityisen ihmisen varallisuutta vielä työuran jälkeen, vaan turvata jokin säädyllinen elintaso. Näitä eläkepommejahan löytyy myös julkiselta puolelta, esimerkiksi nämä meidän euromepit. Asia on tietysti helpoimmiten korjattavissa jyrkällä progressiivisellä verotuksella, tarvittaessa vaikka 90% asti, mutta järkevintä olisi asettaa selkeä euromääräinen leikkuri päättömille eläkkeille.
Anonyymi: Nimrod 3.4.2009 9:39

Anonyymi
Tottakai hän saa hyvän eläkkeen, varmaan tehnyt triplasti kovemmin työtä elämänsä aikana kuin "normaali" työntekijä. Ei voi kuin syyttää SDP:tä jos tämä on ongelma jollekin, hehän nämä eläkkeet ovat päättäneet, ei Lilius. Hatunnoston arvoinen asia on että Lilius on maksanut ja maksaa veronsa Suomeen, toisin kuin esim. suurin osa urheiluammattilaisista....ketä heitä syyttää? Mutta en kyllä ollenkaan syytä Liliusta, enkä myöskään ihmettele, jos hän näiden tappouhkausten ym. jälkeen ottaa hatkat tästä maasta lopullisesti...aivan törkeätä käytöstä joiltakin ihmisiltä, toivottavasti joutuvat siitä myös vastuuseen.
Anonyymi: Pro Finlandia 3.4.2009 9:39
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

27.7. Digitoday Facebookissa mainostetaan hämäriä aurinkolaseja ystäviesi nimissä – toimi näin
27.7. Fed piti ohjauskorkonsa odotetusti ennallaan
27.7. Kokoomuksen Vartiainen poistaisi varainsiirtoveron: "Varmasti Suomen vahingollisimpia veroja"
27.7. Trump kiisti jyrkästi kontaktit Venäjälle, eikä aio paljastaa verotietojaan
27.7. Telian osittain omistaman turkkilaisoperaattorin tulos jäi selvästi odotuksista
27.7. Yhdysvalloista yllättävät tilastot – öljyn hinta putosi äkisti
27.7. Jeep vauhditti myyntiä – Fiat nosti tulosennustettaan 10 %
27.7. Digitoday Toimii jo Virossa: Android lähettää sijaintisi hädän hetkellä
27.7. Outotecin rajulla kurssilaskulla selvä syy – "Kilpailijoita pahempia ongelmia"
27.7. Espanja ja Portugali rikkoivat EU:n budjettisääntöjä, mutta välttivät sakot
27.7. Digitoday Tietoturvan peruspilari horjuu: "Lukuisat ihmiset alttiina hyökkäykselle"
27.7. Juncker nimitti Lontoota piinanneen ranskalaisen EU:n Brexit-neuvottelijaksi
27.7. Digitoday Windows 10 -päivitys muuttuu maksulliseksi tällä viikolla – viime hetkellä on jo liian myöhäistä asentaa
27.7. Sanoman Duinhoven: Nyt on syytä optimismiin
27.7. Sulkemisuhan alla oleva Talvivaara ylitti tavoitteensa – loppuvuosi aikaa etsiä rahoitusta
27.7. Tulosjulkistaja Outotecin osake valahti rankasti pakkaselle
27.7. Air France varoittaa: Terrori-iskut karkottavat turisteja
27.7. Japanin Abe julkisti jättimäisen elvytyspaketin: 240 miljardia euroa
27.7. Outotec painui tappiolle, liikevaihto supistui selvästi
27.7. Munksjö-konserni teki tulosennätyksensä
27.7. Britannian talous odotettua paremmassa vauhdissa ennen Brexit-äänestystä
27.7. Digitoday IPhone-myynti rajussa alamäessä – "Hyviä asioita tapahtuu, kun ihmiset eivät odota mitään"
27.7. Italian ongelmapankki yrittää haalia 5 miljardia ennen perjantaita
27.7. Digitoday Teslan Autopilot ajoi ylinopeutta: Näin raju oli kuolemaan johtanut kolari
27.7. Deutsche Bankin tulos romahti
27.7. Kuluttajat luottavat enemmän Suomen kuin omaan talouteensa
27.7. Sanoma teki reippaan tulosparannuksen – kiri etenkin Suomessa
27.7. Teollisuuden luottamus heikkeni hieman
27.7. Hillary Clintonin historiallinen ehdokkuus varmistui
27.7. HS: Hallitus haluaa yrityksille ison veroalen
Asiakastieto

Yhteistyössä