Säteilyturvakeskus puuttui tiedonkulkuun ydinvoimalatyömaalla

Matti Björkman/Lehtikuva
Säteilyturvakeskus puuttui tiedonkulkuun ydinvoimalatyömaalla
Säteilyturvakeskus vaatii Teollisuuden Voimalta parempia toimia Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
STT
22.1.2009 18:17
Kommentit 6

Säteilyturvakeskus (STUK) perää Teollisuuden Voimalta (TVO) turvallisuus- ja laatuongelmien avointa esille tuomista. STUKin mukaan on myös erityisen tärkeää, että ongelman esittäjälle vastataan asianmukaisesti ja että ongelma poistetaan, jos se on todellinen.

– Työntekijöille tulee olla selvää, että yritysmaailmassa tavanomainen kielto kertoa työnantajan asioista työmaan ulkopuolella ei rajoita turvallisuus- ja laatupuutteiden raportointia työmaalla, sanoo ylitarkastaja Nina Koivula STUKista.

Huomautus sisältyy vastaukseen, jonka STUK on antanut TVO:lle Olkiluoto 3:n työmaan turvallisuuskulttuurin kehittämistä koskevaan raporttiin.

Vastauksessaan STUK puuttuu myös kieliongelmiin. Se edellyttää, että työnjohtajan ja työntekijän on aina pystyttävä kommunikoimaan keskenään.

STUK vaatiikin TVO:ta listaamaan ne työnjohtajat, joilla ei ole alaistensa kanssa yhteistä kieltä. Samalla on selvitettävä luotettava tapa, jolla varmistetaan, etteivät kieliongelmat estä turvallisuus- ja laatutavoitteiden saavuttamista. Selvitys on annettava helmikuun loppuun mennessä.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
YrityksetTVO
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Suomi on rakentaja-Ranskaan verrattuna sosialistinen maa joten on perusteltua epäillä että Suomessa vallitsee jonkinlainen ydinvoiman nomenklatuura, "Ydinklatuura", joka aiheuttaa ongelmia Olkiluodon ydinvoimalaprojektissa.

Wikipedia: "Nomenklatuura oli valtaapitävien henkilöiden joukko Neuvostoliitossa ja muissa sosialistissa valtioissa. Nomenklatuuraan kuuluvat henkilöt työskentelivät hallinnon kaikilla portailla ja pystyivät käyttämään asemaansa pönkittääkseen omaansa ja muiden taloudellista ja sosiaalista asemaa. Nomenklatuuran jäsenet kuuluivat käytännössä aina kommunistiseen puolueeseen."

Suomessa nomenklatuura pidetään toiminnassa julkisuuden avulla. Suosittelen lukemaan tämä väitöskirjan jos asia kiinnostaa.
[http://acta.uta.fi/teos.php?id=10717]

"Tutkielmassa perustellaan näkemystä, jonka mukaan journalismin kannattaisi tätä esitysteknistä mielialojen virittämisen ongelmaa ratkaistessaan pyytää apua mieluummin taiteelta tai uskonnolta kuin tieteeltä."''
Ydinklatuura
Ihanaa, kohta meillä on ikioma Tsernobyl. Nokian ei tarvitse yksinään säteilyttää meitä. Onneksi kotimaassakin tuotettu säteily kiertää tarkasti kauniin maamme rajat. Kyllä Suomi on ihana maa.
Ihanaa
Sitä niittä mitä kylvää.

Joku tässä hommassa ei ole kohdallaan.
Onko tilattu Arevalta peetä kun oli EUssa pakko tilata ranskalais-saksalaista "laatutyötä" ?

Vai onko voideltu ja maksettu kynnysrahoja että suomalaiset toopet on saatu tilaamaan tämä katastrofi.

Ne näköjään osaa hassuttaa suomalaisia. Ei tarvitse kuin kysyä ettekös te haluakin olla EUn mallioppilaita niin Suomen päättäjät saa tekemään mitä tyhmyyksiä tahansa.

No kansa maksaa kohonneina sähköhintoina.
Valheella on lyhyet jäljet
Huono 3
STUK:lla ei taida tosiaan olla mitään tekemistä kuin häiritä voimalan tekemistä kaikin tavoin. Ei ihmekkään jos tekeminen viivästyy, kun moinen pilkunviilaajapoppoo tekee itsestään tärkeää.
Atomi
Huono 0
Säteilyturvakeskus puuttui tiedonkulkuun ydinvoimalatyömaalla - vai sen tiedonkulun puutteeseen.

Työnjohtajana turkkilainen joka ei "johtaa" puolalaisia työntekijöitä huonolla ranskankielellä.
I-hanaa!
Huono 0
Ihanaa, kohta meillä on ikioma Tsernobyl. Nokian ei tarvitse yksinään säteilyttää meitä. Onneksi kotimaassakin tuotettu säteily kiertää tarkasti kauniin maamme rajat. Kyllä Suomi on ihana maa.

Puolet suomalaisten säteilyannoksesta on "tuotettu" kotimaisella radonsäteilyllä. Vuosittain todetaan noin 2000 uutta keuhkosyöpätapausta, joista radonin on arvioitu aiheuttavan 300.
bubi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 15
Oulu
Selkeää ja poutaa 9
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 22
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

07:03OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,264-0,96 %-0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.5.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 20 15:30  
USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset huhtikuulta 15:30  
Britannian bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 11:30  
euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
Saksan Ifo-indeksi toukokuulta (ennuste 109,5, ed. 109,9) 11:00  
Saksan bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 09:00  
Alma Median pääomamarkkinapäivä Helsingissä 09:00  
tuottajahintaindeksit huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Geosentric    
 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949