Kiitos taantuman, sähköä säästyi
Metsä- ja metallitehtaiden tuotannon raju jarrutus syksyllä vähensi viime vuonna Suomen teollisuuden sähkönkulutusta yli seitsemän prosenttia.
Tällaiseen säästöön ei kotitalouksien sähkönkulutuksen leikkauksella päästäisi – eikä päästykään. Kodeissa valaistukseen ja lämmitykseen kuluneen sähkön määrä jopa kasvoi aavistuksen verran vuodesta 2007.
Yhteenlaskettuna koko sähkönkulutus väheni viime vuonna 3,8 prosenttia edellisvuodesta, Energiateollisuuden tilastot kertovat.
Sähköä kului nyt 86,9 miljardia kilowattituntia. Yhtä suurta prosentuaalista kulutuspudotusta ei ole nähty Suomessa kertaakaan aiemmin rauhan aikana.
Vuoden 1956 yleislakkoseisokit pienensivät vuosikulutusta 3,1 prosenttia. Jälleenrakennusajan notkahdusvuonna 1947 kulutuspudotus oli 3,4 prosenttia.
Vesivoimaa riitti
ennätyksellisesti
Vesivoiman tuotanto nousi nyt uuteen ennätykseensä, 16,9 miljardiin kilowattituntiin. Tuulivoimankin tuotanto lisääntyi liki 40 prosenttia edellisvuodesta, mutta sitä saadaan yhä vain 0,2 miljardin kilowattitunnin verran.
Sähkön ja lämmön yhteistuotannossa syntyi viime vuonna 31 prosenttia suomalaisten tarvitsemasta sähköstä. Neljännes tarpeesta tuotettiin ydinvoimalla ja runsaat 19 prosenttia vesivoimalla.


















Kommentit (32)
Arvokeskustelua voisi käydä:
- kotona vähennetään hehkulamppuja ja lisätään näitä ongelmajäteputkia
- rakennetaan lisää lämmitettyjä katuja kaupunkeihin
- SuonenjokiIisalmi valaistu tieosuus (ihmiset KehäIII'n sisässä, käykääpä ihmettelemässä tuota, menkää kaikki omilla autoillanne..)
- jäähallit auki kesäksi
- avouimalat auki talveksi
- sellutehtaat kiinni koko vuodeksi
Onneksi vettä riittää vielä Tammerkoskessa niin Tampereenkin katuvalot palavat aamusella :-)
Vaihtanut kämpässä jo suurimman osan valoista ledeihin ja koittanut muutenkin sammutella turhat valot, mut ei, kiitti vitusti, sähkölasku sen kun nousee...