Fennovoima: Uskallamme ostaa Arevan ydinreaktorin

Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.

Fennovoima sanoo voivansa yhä tilata tulevan ydinvoimalansa myös ranskalaiselta Arevalta. Yhtiön mukaan Arevan Olkiluoto-ongelmat eivät ole este ranskalaislaitteiston ostamiselle.
Petri Korhonen
14.1.2009 15:58
Kommentit 31

Voimalayhtiö Fennovoima jätti tänään valtioneuvostolle periaatepäätöshakemuksen uuden, sähköteholtaan 1500–2500 megawatin ydinvoimalan rakentamisesta.

Sijoituspaikoiksi ovat tarjolla Ruotsinpyhtään Gäddbergsö, Pyhäjoen Hanhikivi ja Simon Karsikko.

18:42Osake
-0,98 %
6,05
-0,06

Fennovoima ei ole vielä päättänyt, rakentaisiko se yhden ison tai kaksi pientä reaktoria. Laitostoimittajista vaihtoehtoina ovat joko ranskalainen Areva tai japanilainen Toshiba.

Fennovoiman mukaan Areva on yhä aidosti kilpailussa mukana, vaikka ranskalaisyhtiön Teollisuuden Voimalle tekemä Olkiluoto3-hanke on pahoissa vaikeuksissa.

Uskaltaisiko Fennovoiman väki ostaa valmistalopaketin, jonka edellinen toimitus on reippaasti myöhässä, rakenteissa häikkää ja josta käydään jo ennen valmistumista katkeraa korvausriitaa?

– Ydinvoimalassa on kyse ihan eri asioista, ja Olkiluoto oli yksilönsä. Uskon, että huolellisella valmistelulla sen kaltaisia projektiongelmia ei Arevallekaan enää tule, sanoo Fennovoiman toimitusjohtaja Tapio Saarenpää.

Samaa vakuuttaa Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja, Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen. Hän muistuttaa, että Fennovoimasta kolmanneksen omistava saksalainen E.ON on tehnyt hyvää yhteistyötä Arevan kanssa aiemminkin.

– Meillä on täysi luottamus Arevan tekniseen osaamiseen, eikä hankinnalle ole periaatteellisia esteitä, Rantanen sanoo.

Joidenkin arvioiden mukaan Areva-vaihtoehto mainitaan Fennovoiman lupahakemuksissa vain siksi, ettei Toshiba alkaisi pitää tilauksen saamista liian varmana.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Molemmat ovat samalla viivalla ja valinta tehdään reilulla kilpailulla. Areva on varmasti oppinut läksynsä Olkiluodossa, Tapio Saarenpää sanoo.

Voimala näkyisi
kuluttajahinnoissa

Yhtiön mukaan uudella ydinvoimalalla avattaisiin sähkömarkkinoiden kilpailua ja vähennettäisiin Suomen riippuvuutta ulkomaisesta energiasta, kuten Venäjän maakaasusta.

Fennovoiman osakkaat käyttävät nykyisin vajaan kolmasosan Suomen sähköntarpeesta. Osakkaat sanovat tarvitsevansa omaa tuotantoa, koska nyt he joutuvat ostamaan sähköstään lähes viidenneksen.

– Uuden voimalan tuotanto voisi myös laskea sähkön kuluttajahintaa tai ainakin hidastaa sen nousupaineita, Tapio Saarenpää mainostaa.

Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa Fennovoimalla ei vielä ole. Yhtiö laskee, että sitä tarvitaan vasta vuodesta 2050 alkaen.

Lisää Aiheesta
UutinenPyhäjoki tahtoo oman ydinvoimalan (10.6.2009 11:13)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (31)

Huono 0
Helppohan Fennovoiman on uhota, koska eihän sillä käytännössä mitään riskiä tuollaisessa tilauksessa ole.

Jos ongelmia tulee, niin suomalaisille veronmaksajillehan lasku lankeaa.
Helppohan se on istua tuleen toisten housuilla
Suomalaiset ei ikinä opi.
Suomi - tulevaisuuden Tsernobyl
Ei hyvä. Jos noin täytyy vakuutella, että laitteisto toimii, niin se todennäköisesti silloin juuri nimenomaan ei toimi.
voihyvääpäivää
Fennovoima on siis valmis Arevan venyviin AIKATAULUIHIN...
Ranskan pitkät lounaat
Olkiluoto on hyvä ja perusteellinen harjoitus, työmaan kokoon ja ydinvoiman huikeaan julkisuusarvoon nähden ongelmat eivät ole olleet mitenkään dramaattisia; kooltaan ja uutisarvoltaan vähäisempien rakennustöiden aikatauluja on venynyt, niitä vain ei ole kelpuutettu lööppikamaksi. Olkiluodon tekijöiden palveluksilla tulee olemaan runsaasti kysyntää tulevaisuudessakin, heillä on parempi käytännön tieto kuin kenelläkään muulla.
Pasi L
Hyvä Fennovoima! Hyvä Suomi!
Omavaraisuutta ja kustannustehokkuutta energiantuotantoon!

Fennovoiman bisnesideana on myydä sähköä omistajilleen omakustannushintaan. Eli siitä vain osakkaaksi, jos haluaa halpaa sähköä.
Roadmovie
"Osakkaat sanovat tarvitsevansa omaa tuotantoa, koska nyt he joutuvat ostamaan sähköstään lähes viidenneksen."

perskules, itse joudun ostamaan 100% sähköstä. myisköhän Areva mullekkin pikku ydinvoimalan? tai saisiko ostaa osuuden tuosta?
surffari
Huomaatteko miten jutussa yritetään epäsuorasti vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen:" Sähkön hintaa uusi ydinvoimala laskisi, tai ainakin kahlitsisi nousupaineita". Näin taas kansalaista kusetetaan luulemaan että sähkönhinta laskisi, mutta tosiasiassa halvalla ja CO2 -vapaasti tuotettua (josta ei myöskään ole maksettu päästöoikeuksia) sähköä myydään hiilisähkön sijaan.
Kanssakansalaiset: muistakaa vaatia seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdokkaaltanne joatkin muutakin kuin se että "koulutettujen" naisten(terveydenhoitajien) palkkoja korotetaan 500E.
Pena
Tampereen kaupunki joka on hankkeessa mukana tekee nykyään 75% prosenttia energiastaan venäläisellä maakaasulla. Jos ajattelee hiilidioksidipäästöjä, kotimaisuutta tai riippuvaisuutta maailmanpolitiikan koukeroista niin ei voi päätyä kuin yhteen päätelmään.
Ei kun rakentamaan
Kyllä sen ostaa uskaltaa, mutta entäs se käyttöpuoli, nouseeko tatti taivaanrantaan.
Sienestäjä
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa -17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -6
Lontoo
Pilvistä, ja poutaa -1
Ennuste klo 20:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

18:39OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

3,774-1,15 %-0,04

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949