Kirjaudu ▼
 

Ennuste: Raakaöljyn hinta pysyy nykytasollaan loppuvuoden

Raakaöljyn hinnassa viime päivinä nähty korjausliike saattaa Danske Marketsin näkemyksen mukaan olla merkki siitä, että markkinatoimijat harkitsevat parhaillaan tilannetta uudelleen.
Startel
4.6.2008 18:44
2

Pankin mukaan nähtävissä on ensimmäisiä merkkejä siitä, että kysyntä ei loppujen lopuksi olekaan immuuni hinnan nousulle.

Heikkenevän kysynnän vuoksi myös raakaöljyn hinnannousu alkaa olla tämän vuoden osalta takana päin, Danske Marketsin raaka-aineraportissa sanotaan.

Esimerkiksi bensiinin kysyntään kohdistuu Yhdysvalloissa selviä paineita, vaikka autoilukausi on juuri alkanut. Myös useat lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet supistavansa reittivalikoimaansa.

Raakaöljyn kokonaiskysynnän kannalta merkittävämmät muutokset tapahtuvat Danske Marketsin mukaan Lähi-idässä ja Aasiassa, jotka ovat vastuussa suurimmasta osasta tälle vuodelle ennakoidusta, reilun prosentin kysynnän kasvusta.

– Valtion tuki on suojannut monissa maissa kuluttajia kalliilta öljyltä. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa, kun useat maat ovat alkaneet leikata tukiaisiaan.

Muun muassa Indonesia, Taiwan ja Pakistan ovat jo ilmoittaneet polttoaineiden hinnankorotuksista. Myös Intialta ja Malesialta odotellaan lähipäivinä vastaavia päätöksiä.

– Näyttäisi siltä, että kuluttajat ja hallitukset alkavat toimia ikään kuin ne olettaisivat, että öljyn hinta on jäänyt korkeammalle tasolle pysyvästi, raportissa todettiin.

Juuri tästä syystä kestämättömistä tukijärjestelmistä ollaan luopumassa ja kuluttajat siirtyvät pienempiin autoihin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Danske Markets ei odota raakaöljyn hinnan nousevan enää merkittävästi tänä vuonna ja ennakoi hintojen kääntyvän pieneen laskuun ensi vuonna.

– Missä tapauksessa emme kuitenkaan odota öljyn hintojen romahtavan, kysynnän ja tarjonnan suhde pysyy kireänä, raportissa huomautettiin.

Danske Market korotti ennustettaan raakaöljyn Brent-laadun kolmannen neljänneksen keskihinnasta 131 dollariin tynnyriltä ja neljännen neljänneksen osalta 133 dollariin tynnyriltä.

Brent-öljyn koko kuluvan vuoden keskihinnan Danske Markets ennakoi asettuvan 120 dollariin tynnyriltä. Ensi vuoden keskihinnaksi se ennustaa 123 dollaria.

Tuotantotekijät määrittävät sen mukaan edelleenkin öljyn hintakehitystä. Öljyntuottajamaiden keskusjärjestön Opecin ulkopuolisessa tuotannossa on edelleen ongelmia, kun taas Opecilta saadut viestit ovat jatkaneet tuttua haukkamaista linjaa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (2)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Pankin mukaan nähtävissä on ensimmäisiä merkkejä siitä, että kysyntä ei loppujen lopuksi olekaan immuuni hinnan nousulle.

Öljyn kulutus on laskenut jo monta vuotta maailmassa korkean hinnan takia. Tai siis öljypula nostaa hintaa huutokaupassa siihen saakka kunnes köyhin jää ilman.
LOL 4.6.2008 19:51

Anonyymi
bensan hinta nousee aina välittömästi ku pienikin turpakäräjä on jossain öljymaassa tai mahdollisuus edes jollekin konfliktille.. ja nyt kun öljy nousi viime viikolla 135:een dollariin niin bensan hinta nousi samantien tälle tasolle missä se nyt on.. ja nyt kun öljyn hinta on laskenut 10% reiluun 120:een dollariin.. Mutta mites se on vaikuttanut puolestaan bensan hinnan laskuun ? ei yhtään mitenkään...
bensakikkailuun kyll 4.6.2008 21:36
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä