Fennovoimalle uusi toimitusjohtaja

Ydinvoimayhtiö Fennovoiman toimitusjohtajaksi on valittu Rauman Energian toimitusjohtaja Tapio Saarenpää.
Diplomi-insinööri, MBA Tapio Saarenpää, 46, aloittaa Fennovoimassa elokuun alussa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Aiemmin Saarenpää on toiminut Teollisuuden Voimassa Olkiluoto 3 -projektin valmisteluvaiheen projektipäällikkönä ja OL3-projektin varajohtajana.
Fennovoiman hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen.
Hallituksen jäsenet Håkan Buskhe, Henry Fagerström, Tom Niemi, Juha Rantanen, Pekka Rantanen, Dirk Steinheider ja Stefan Storholm edustavat Fennovoiman perustajayrityksiä, jotka ovat Outokumpu, Boliden, Rauman Energia, Katternö-konserni ja E.ON.
Fennovoiman mukaan hallitusta täydennetään myöhemmin omistuspohjan laajentuessa.















