Eon pyrkii suureksi Suomessa

Tontti on ensimmäinen konkreettinen askel hankkeessa. Ilman tonttia ei voi hakea voimalahankkeen hyväksyvää periaatepäätöstä valtiolta.
Eon on toiminut Suomessa kauan, mutta isoimman Suomen bisneksensä eli Espoon ja Joensuun jakeluyhtiöt se myi sekavien sopimuskiemuroiden päätteeksi viime vuonna Fortumille.
Uuden ydinvoimalan tontti on Loviisanniemellä Fortumin ydinvoimalan naapurissa. Suomalaiset ydinvoimayhtiöt Fortum ja TVO ovat jo ehtineet käynnistää yva-selvitykset sekä Loviisassa että Olkiluodossa kuudennen ydinyksikön rakentamista varten. Viides on rakenteilla Olkiluodossa.
Fortumin ja TVO:n hankkeet todennäköisimmin yhdistyvät, koska Fortum on TVO:n suurosakas, mutta Eonin hanke toisi Suomeen jo seitsemännen ydinreaktorin. Eon on ollut kiinnostunut osallistumisesta myös kuudenteen laitokseen, mutta se ei usko saavansa siitä niin suurta osaa kuin haluaisi, koska edulliselle ja päästöttömälle ydinsähkölle riittää nyt ottajia.
– Viestit ovat olleet sen suuntaisia, että aika tarkkaan ne osuudet tulisivat käyttöön nykyomistajilla, sanoo Eon Suomen toimitusjohtaja Matti Manninen.
Päästäkseen kiinni satojen megawattien tuotantotehoon Eon on päättänyt polkaista liikkeelle oman hankkeen, johon se etsii suomalaisia kumppaneita. Mannisen mukaan periaatteellisissa keskusteluissa moni on jo kiinnostuksensa kertonut, joukossa sekä TVO:n osakkaita että niitä, joilla ei ydinosuuksia nykyisin ole lainkaan.
Eonin suomalaiskumppanit olisivat teollisuusyrityksiä ja kunnallisia sähkölaitoksia. Mannisen mukaan Eonin omistus voi olla alle puolet, mutta merkittävän potin se joka tapauksessa itsellään pitää. Suurvoimalat ovat usein siten yhteisomistettuja, että kukaan ei omista enemmistöä eikä voimala siten raskauta koko painollaan yhdenkään omistajan tasetta.
Loviisan kaupunki on innolla mukana tukemassa Eonin hanketta. Kaupunki laskee, että kokonaan uuden laitoksen rakentaminen Loviisaan tuottaa kaupungille enemmän hyötyä kuin Fortumin nykyisen voimalan laajennus. Kaupunki saattaa myös epäillä, että kuudeskin ydinyksikkö päätyy viidennen tavoin Loviisan sijasta Olkiluotoon.
Manninen on vakuuttunut siitä, että sähkönkulutuksen kasvu ja vanhojen voimaloiden poistuminen käytöstä tekevät tilaa myös Eonin voimalalle.
– Me lähdemme siitä, että kapasiteetin tarve on melkoinen, sanoo Manninen.
Voimalan kokoa tai muita yksityiskohtia hän ei ala tässä vaiheessa veikkailla. Eon on valmiiksi iso tekijä ydinbisneksessä. Se tuottaa nykyisin ydinsähköä 88 terawattituntia ydinsähköä, siis yli koko Suomen vuotuisen sähkönkulutuksen verran.
TVO:n pääomistajan Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Timo Rajala arvioi vuodenvaihteessa, että Suomeen mahtuisi kuudennen ydinvoimalan lisäksi vielä yhden ison ydinvoimalan verran kapasiteettia ensi vuosikymmenen loppuun mennessä. PVO:n ja TVO:n suunnitelmiin Eonin hanke ei Rajalan mukaan vaikuta.
– Me katsomme PVO:n osakkaita ja sillä ryhmällä on tarpeita, sanoo Rajala.
Kilpailijan hanketta Rajala ei kommentoi.
– Tämä on vapaa maa, jokainen saa rakentaa, kunhan maksaa itse viulunsa ja kulunsa, sanoo Rajala ja viittaa Venäjän merikaapeliin, joka olisi sivukustannuksiltaan tullut suomalaisille kalliiksi.
– Yleensähän markkinoille tekee hyvää se, jos tarjontaa enemmän, sanoo Rajala.

















Kommentit (1)