Kirjaudu ▼
 

Volkswagenin ex-työntekijä väittää yhtiön tuhonneen tietoja päästöhuijauksesta

© Arnd Wiegmann / Reuters
Volkswagenin ex-työntekijä väittää yhtiön tuhonneen tietoja päästöhuijauksesta
Volkswagenin Yhdysvaltain yksikkö Michiganissa tuhosi todisteita pian sen jälkeen, kun Yhdysvallat kertoi Volkswagenin asentaneen autoihinsa huijauslaitteita. Näin väittää yhtiön entinen työntekijä.
14.3.2016 22:05
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Volkswagenille työskennellyt tekninen projektipäällikkö Daniel Donovan kertoo oikeushaasteessa, että hänet irtisanottiin joulukuussa hänen kerrottua esimiehilleen ja Volkswagenin lakimiehille, että hänen työpaikallaan oltiin tuhottu päästöhuijaukseen liittyvää aineistoa.

Donovan haastoi työnantajansa oikeuteen, koska hän väittää joutuneensa irtisanotuksi väärin perustein. Lisäksi hän kokee, että hänen irtisanomisensa rikkoo Michiganin ilmiantajia suojelevaa lakia.

Donovanin mukaan tietojen tuhoaminen on ristiriidassa Donovanin saaman määräyksen kanssa, jonka mukaan asiaa koskevat tiedot piti säilyttää.

Donovan sai määräyksen syyskuun puolivälin jälkeen, kun Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA kertoi Volkswagenin rikkoneen Yhdysvaltain liittovaltion lainsäädäntöä asentamalla osaan myymistään dieselautoista ohjelmiston, joka tunnistaa auton olevan päästötesteissä ja pienentää auton päästöjä.

Donovan kertoo saaneensa esimieheltään syyskuun 18., päivä määräyksen lopettaa kaikkien tietojen tuhoaminen välittömästi. Donovanin mukaan tietojen tuhoaminen jatkui kolme päivää määräyksen antamisen jälkeen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Michiganissa työntekijä voi haastaa työnantajan oikeuteen, jos irtisanomisen syynä on, että työntekijä ei halua rikkoa lakia, valituksessa todetaan. Lisäksi kanteessa siteerataan osavaltion lakia, joka suojelee väärinkäytöksistä kertovaa tai kertomista suunnittelevaa työntekijää.

Volkswagenin mukaan Donovanin irtisanominen ei liity päästöhuijaukseen.

14.3.2016 22:05
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (13)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kaksi asiaa...

Yhtiön johto ei tiennyt mitään.... Erotettava samantien, koska heillä ei ole hajuakaan siitä, mitä firma tekee.

Toinenvaihtoehto tuottaa saman lopputuloksen.
Anonyymi: Töpselinkäsky 14.3.2016 22:30

Anonyymi
"Irtisanominen ei liity päästöhuijaukseen" VW:n mukaan! No mihin se sitten liityy?? Jutun mukaan juuri siihen. Taitaa tämä päästöhuijaus olla niin kuuma peruna volkkarin toimistossa ettei enää oikein tiedetä mitä pitäisi tehdä saatikka sanoa julkisuuteen. Mokailu siis jatkuu huijattujen asiakkaiden kustannuksella. Vastuunkantaminen on ilmeisesti VW:lle aivan tuntematon käsite.
Anonyymi: luottamusnolla 14.3.2016 23:27

Anonyymi
oletteko koskaan työskennelleet saksalaisen insinöörin kanssa?

minä olen, monestikin, ja aika isoja juttuja. voin kertoa, että enimmäkseen sakuinssit ovat aika terävää porukkaa. kuivan puisevia kyllä, mutta enimmäkseen faktat ja fysiikan lait ovat hallussa.

mutta ei tule kysymykseenkään, että sakuinssi tekisi "yhtiön" asioissa jotain kyseenalaista esimiehensä selän takana, ei varmasti tee. se jos mikä on kulttuuriasia.

ja se sama asenne menee porras portaalta aina huippuun asti, sikäli kuin jotain "not by the book" tehdään, tai edes vaihtoehtona esitetään.

niinollen on satavarmaa, että klonksvagenin silloinen toimitusjohtaja ja hallitus tiesivät tasan tarkkaan mitä on tekeillä, ja antoivat siihen myös suostumuksensa.

esim. jenkit ovat aivan toisenlaisia. siellä doubledealerin saa puhuttua asiaan miltä tahansa tasolta. jenkeissä moraali ei paljon paina, eikä maksa. sekin on kulttuurisidonnaista.
Anonyymi: kuka_antoi_luvan 14.3.2016 23:42

Anonyymi
Wärtsilän tuotteet kelpaavat vielä Afrikkaan! Saavat varmasti vielä vientitukea ja innovaatiotukea 60-tekniikalleen!
Anonyymi: DieselVoimaaSuomesta 15.3.2016 6:25

Anonyymi
Sehän on päivänselvää että yhtiön johto tiesi huijauksesta. Isoja pamppuja pyritään suojelemaan tietojen hävityksellä ja vastuu siirtämään ns. ruohonjuuritasolle.
Anonyymi: yhtiönarvot 15.3.2016 8:41

Anonyymi
Varmaan koko ylin johto on tiennyt asiasta. Tai sitten bosh johto joka toimittaa tekniikkaa on tehnyt tämän tempun. Varmaan ehdot ova kovat molemmin puolin. Volkkari ostaa paljon komponentteja muualta kuten kaikki muutkin. Nyt haetaan "syyllisiä" jotka lähtee rahalla ja ottaa syyt niskaansa.
Anonyymi: markus50 15.3.2016 8:50

Anonyymi
Sinänsä kivaa että laki suojelee työntekijää, mutta minkähänlainen jatko tuollaisella työntekijällä vanhalla työpaikallaan on, kun ensin on annettu potkut, ja sen jälkeen työntekijä haastaa oikeuteen jne ja vaikka oikeus päättäisi, että ei saa erottaa, jne...
Eiköhän tuossa lähtölaskenta jatku joka tapauksessa.
Ja kuinka helppo on saada uutta työpaikkaa jostain muualta?
Anonyymi: Harmin-paikka 15.3.2016 9:41

Anonyymi
Voihan myös olla, että kyseinen henkilö on irtisanottu täysin muista syistä, mutta käyttää nyt tuota päästöhuijausta hyväkseen saadakseen muhkeat korvaukset oikeudessa. Mikä ei olisi todellakaan ensimmäinen sellainen tapaus Yhdysvalloissa. Mitähän sellaista materiaalia siellä olisi tuhottu, joka vielä pystyisi pahentamaan päästöhuijausskandaalia Volkswagenin osalta?

Korkeintaan kyse on ollut materiaalista, joka paljastaa kirjallisesti kaiken tapahtuneen Volkswagenin ylimmän johdon tahdosta ja ohjauksessa. Se on sinällään ollut selvää jo alusta lähtien jokaiselle, joka vähänkin ymmärtää saksalaisten organisaatioiden luonnetta ja saksalaista yrityskulttuuria.
Anonyymi: Arminius 15.3.2016 10:20

Anonyymi
Kyllä ne tiedot vielä löytyy jos saksalaiseen "laatuun" on luottaminen. Tuskin ne edes tuhoamista osaa. Ulkoilman tuhoaminen poikkeus.

Jos Eu ei olisi tällainen korruptoitunut mätäpaise niin volkkarin johto olisi linnassa. Merkel suojelee kanssarikollisiaan.
Anonyymi: EuSucksMerkelDiapers 15.3.2016 10:22

Anonyymi
Varmasti ovat niin tehneet. Niin minäkin tekisin.
Anonyymi: beertto 15.3.2016 10:32
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

11:08 Tuleeko Anttilaan vielä jättiale? Tämä ratkaisee
10:53 Kahtiajako kasvaa työmarkkinoilla: pitkäaikaistyöttömien määrä kolminkertaistunut
10:31 UPM-Kymmenen tulos ylitti odotukset – "kulujen karsiminen jatkuu"
10:01 Automyynti vilkastui – rengasvalmistaja Michelin petrasi tulostaan reippaasti
09:16 Mieli muuttui Englannin keskuspankissa
08:53 Uponorin liikevaihto ja -voitto kasvoivat selvästi
08:08 Matkaajat menevät nyt Espanjaan ja Portugaliin – "Turkki nähdään konfliktialueena"
07:10 Kolumni Ehtiikö EU ryhdistäytyä?
07:05 Digitoday Halpaa televisiota ostamassa? Etsi tämä merkintä
06:00 Asuntokauppa vilkkainta vuosiin: "Ihmiset ovat huomanneet, että maailma ei romahtanutkaan"
25.7. Kohta se on totta: Maailman ympäri ilman polttoainetta kulkevalla lentokoneella
25.7. Digitoday Poliisi halusi avata puhelimen – teetti kopiot kuolleen miehen sormista
25.7. Amerikkalaiset luulevat tietävänsä taloudesta – virheellinen itseluottamus aiheuttaa riskejä miljoonille
25.7. 10 merkkiä siitä, että olet oikeassa työpaikassa
25.7. Digitoday Microsoft vokottelee asiakkaita Windows 10:een tiedonkeruulla
25.7. EU painostaa Volkswagenia maksamaan korvauksia eurooppalaisille asiakkaille
25.7. Yle: Nokia teetti Suomessa asiantuntijatöitä 750 eurolla kuussa
25.7. Talouden taantuma nipistää Dubaita – lentokentälle hylätään taas kalliita autoja
25.7. Digitoday Pokémonit valtasivat App Storen: Ennätys puhki
25.7. Anttila: Osa verkosta ostaneista asiakkaista saa tavaransa
25.7. Turkissa kuohuu ja paine EU-johtajia kohtaan kasvaa – "Pakolaissopimus täytyy neuvotella uudelleen"
25.7. Yhdysvaltojen kasvava tuotanto painaa öljyn hintaa
25.7. DI: Ericssonista lähtevä Vestberg saa muhkean erokorvauksen
25.7. Turkki puhdistaa nyt lentoyhtiötään: Turkish Airlines jakeli potkuja
25.7. Nokia painuu, pörssin nousu jatkuu
25.7. Digitoday Poikkeuksellinen Applen tietokone huutokaupataan – hinta voi nousta miljoonaan dollariin
25.7. Digitoday Huhuttu kauppa vahvistui: Verizon ostaa Yahoon verkkoliiketoiminnan
25.7. Digitoday Suomen Pankin sivut tukkinut palvelunestohyökkäys ohi – "Ei ole ennen tehty vastaavaa"
25.7. Trumpin USA voisi erota WTO:sta – "Kauppasopimukset ovat katastrofi"
25.7. Digitoday Suomalainen Jolla lisensoi: Uusi Sailfish-puhelin tuli myyntiin Intiassa
Asiakastieto

Yhteistyössä

 
Henkilöautojen ensirekisteröinnit Top 10
merkki6/20162016
VOLKSWAGEN13187166
TOYOTA12547021
SKODA9426275
FORD9265302
OPEL6723741
KIA5873938
MERCEDES-BENZ5523128
NISSAN5263981
VOLVO5154095
AUDI5123386
   
malli6/20162016
VOLKSWAGEN GOLF5432733
SKODA OCTAVIA5043076
OPEL ASTRA3831918
TOYOTA AURIS3752036
NISSAN QASHQAI3522414
TOYOTA AVENSIS3441877
FORD FOCUS3222039
TOYOTA YARIS3201858
FORD FIESTA3121344
VOLKSWAGEN PASSAT2681713

Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi / Bisnode Marketing Oy