Kirjaudu ▼
 

Sakkoesitykselle tyrmäys: Rangaistus ja verotus sotkettu keskenään

Tuomas Selänne
Sakkoesitykselle tyrmäys: Rangaistus ja verotus sotkettu keskenään
Autoliitto pitää rikesakkojen aiottua pienempää korotusta pienenä parannuksena, mutta näkee sakkojen korotukseen liittyvän isoja ongelmia.
4.2.2016 19:09
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Autoliiton mielestä hallituksen esitys päivä-, rike- ja yhteisösakkojen korottamiseksi on ongelmallinen, vaikka sitä muutettiin lausuntokierroksella annetun palautteen vuoksi.

– Keskeinen ongelma on, että tässä asiassa rangaistukset ja verotus on sotkettu keskenään. Korotusta on perusteltu valtiontaloudella eikä liikenneturvallisuudella, mikä on ristiriidassa kriminaalipolitiikan kanssa, sanoo Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen tiedotteessa.

Hän huomauttaa, että ylinopeus on tuomittava ja rangaistava rikos, mutta rangaistusten pitää olla oikeassa suhteessa kaikkiin muihin rikoksiin.

Hallitus esittää eduskunnalle päiväsakkojen kaksinkertaistamista alinta tuloluokkaa lukuun ottamatta ja rikesakkojen korottamista noin neljänneksen.

Autoliitto näkee pieneksi parannukseni sen, että rikesakkoihin suunniteltu korotus aleni lausuntokierroksella annetun kritiikin vuoksi. Vielä hallituksen esityksen luonnoksessa sakko oli nousemassa 1,5-kertaiseksi.

Silti nyt esitetyn korotuksen jälkeen rikesakko on nousemassa noin 2,5-kertaiseksi viime elokuuhun verrattuna.

"Nopeusvalvontaa parhaan tuoton perusteella"

Autoliiton mukaan hallituksen valtiontaloudellinen kokonaistavoite säilyy luonnoksen mukaisena huolimatta rikesakkojen pienemmästä korotuksesta. Erotus katetaan lisäämällä automaattista nopeusvalvontaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nieminen sanoo tämä tarkoittavan käytännössä, että poliisin pitää tehdä nopeusvalvontaa niin, että valtiontaloudelliset tavoitteet täyttyvät.

– Tämä voi johtaa siihen, että rajallisilla resursseilla nopeusvalvontaa tehdään siellä, mistä saadaan paras tuotto, ei siellä, missä sillä olisi suurin liikenneturvallisuusvaikutus. Tätä ei voi pitää hyväksyttävänä.

Autoliitto katsoo, että päiväsakkojen kaksinkertaistaminen johtaa rangaistuksen suuruuden ja teon yleisvaarallisuuden karkaamisen entistä kauemmaksi toisistaan.

4.2.2016 19:09
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Pasi Nieminen
Tagit Autoliitto

Kommentit (53)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomi on suollettu viime huhtikuusta lähtien niin täyteen näitä humpuukiuudistuksia eli erilaisia keskituloisilta kiskomisen muotoja, että viimeinenkin fiksu pakkaa matkalaukkujaan ja lähtee kiireen vilkkaa täältä Länsi-Koreasta.

Uudistusten valmistelu ja viestintä on ollut Suomen historian heikointa ja ammattitaidottominta. Ovat tainneet ammattilaiset loistaa poissaolollaan vai miten on?
Anonyymi: Kysynpähän_vain 4.2.2016 19:15

Anonyymi
Sakonkorotuskatto olisi ehdottomasti tarpeen.
Esim. sakko nousisi vain inflaation verran vuodessa.
Anonyymi: vaihtoehto 4.2.2016 19:18

Anonyymi
Mulla ei sinällään ole mitään korotettuja sakkomaksuja vastaan kun ne määrätään oikeutetusti.
Mutta se kylläkin kyrsii, että sotketaan tällä tavalla valtion tulot ja rangaistukset.

Tässähän ei ole taas kyse mistään muusta kuin populistisesta politiikasta, eli siitä että hallitusherrat eivät uskalla korottaa veroja koska pelkäävät aikanaan tulevia vaaleja, pelkäävät oman puolueensa kannatuksen ja oman pestinsä puolesta.

Kyllä te olette säälittäviä pelkureita, jotka vain väittävät tekevänsä parhaansa kansakunnan puolesta, mutta todellisuudessa ette kuitenkaan uskalla tehdä mitään sellaista mikä voisi haitata tulevaa vaalimenestystä. Ja tämä on se syy miksi Suomi on tällä hetkellä pahemmassa jamassa kuin muuten olisikaan.

Sellainen ihminen joka tekee kansanedustustyötä, muttei oikeasti uskalla ajaa kansan ja valtion etua, vaan ainoastaan omaa ja puolueensa etua on itse asiallisesti oikeastaan syyllistynyt valtiopetokseen sekä väärään valaan.

Kolme ässiä on tästä paras esimerkki, siinä se vasta on onnettomia pikkupoikia kaatuneen maidon ympärillä täysin neuvottomina...
Anonyymi: Joopatijoo 4.2.2016 19:18

Anonyymi
Edelleenkään suojatievalvonta ei kuulu liikennevalvonnan piiriin. Nyt on vain hirvittävä panostus kameravalvontaan, että saadaan ylinopeusverot kerättyä.

Valitettavasti vain käy niin, että suojatieonnettomuudet tulee lisääntymään, kun autoilijat tuijottavat nopeusmittarin neulaa sen sijaan että katselisivat suojateitä...
Anonyymi: Spinnu 4.2.2016 19:19

Anonyymi
SDP on oppositiossa mutta silti tällaista veronmaksajan ryöstöä ehdotetaan. Kaikki puolueet on nykyään pelkkiä sosialisteja. Nyt ne hihat ylös ja leikkuri käyntiin.
Anonyymi: pelleilyä 4.2.2016 19:19

Anonyymi
Kyllä hallituspuolueet löytää tämän päätöksen luvut edestään seuraavissa vaaleissa. Vaalit voikin tulla yllättävän pian kun Kepun ja Persujen rivit rakoilee pahasti.
Anonyymi: ikjhvu 4.2.2016 19:24

Rekisteröitynyt käyttäjä
Hallitus lupasi,ettei korota veroja.Mutta kaikkea muuta korotetaan tai leikataan.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Hoikkapoika 4.2.2016 19:26

Anonyymi
Ihmettelen suuresti että vielä ei ole esitetty hengitysveroa ja veroa verojen maksamisesta.

Koska kyllähän ne viinerinmussuttajien kalliit ja tuottamatomat armeijat aina ovat tärkeämpiä ruokkia hyvin kuin mitkään joutavanpäiväiset suomalaiset veronmaksajat jotka aivan ilmeisestikään eivät ymmärrä omaa rooliaan toimia kaiken maksumiehinä maksimaalisen kurjissa oloissa ja pitää turpaansa kiinni.

Tähän lopuksi juuri saamamme valtionhallinnon ja julkisen sektorin kommentti:
"Pää kiinni kiinni taukki siellä 'kansassa' ja jatka maksamista. Me kyllä tiedetään paremmin."
Anonyymi: MeTiedetään 4.2.2016 19:30

Anonyymi
Mielestäni Hammurabin laki voimaan. Rikos ja rangaistus.
Juristit pois oikeuslaitoksista rahastamasta. Kukaan täysjärkinen ei voi vedota oikeuksiin, koska oikeuskulut poskettomat, jos häviät vaikka olisit oikeassa. Oikeusmurhia tapahtuu paljon. Syynä raha ja juristit.
Anonyymi: Rahat-On 4.2.2016 19:37

Rekisteröitynyt käyttäjä
Caruna on pelkkä diletantti verrattuna valtiovallan suorittamiin korotusprosentteihin ja menoleikkausten suhteelliseen suuruuteen.
Rekisteröitynyt käyttäjä: MummonMies 4.2.2016 19:45
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

18:13 Yle: Fennovoima alkaa tutkia uutta ydinjätteiden loppusijoituspaikkaa
18:11 Digitoday Surface Pro 3:n akku ei kestä: Mitä tekee Microsoft?
17:27 Brexit lohkaisi brittien eläkevaroja – eläkeläiset tukivat EU-eroa
17:19 Mäkkärin hampurilaisia syötiin odotuksia vähemmän
17:02 Ylituotannon uhka painaa öljyä – hinta valahti kolmen kuukauden pohjiin
16:29 Huawein älypuhelinten myynti harppasi 25 %
16:16 Digitoday Apple pestasi iPad-gurun vetämään autoaan ojasta
15:56 Onnibus lopettaa Virossa – "Byrokratialle ei näy loppua"
15:45 Tulosyhtiöt kannattelevat Helsingin pörssiä
15:39 Inderesin Viljakainen metsäyhtiöistä: UPM on valmiimpi kuin Stora Enso
15:33 Outotec toimittaa laitteita Iraniin
15:06 Venäjän ja Suomen välillä kulkee leveä Big Mac -raja
14:44 Digitoday Ilmaisia Pokémon-kolikoita? Epäilyttävä viesti leviää WhatsAppissa
14:26 Pesänhoitaja: Anttilasta kiinnostuneita ostajia on ulkomailta ja kotimaasta
14:04 FT: Yahoon Marissa Mayer syyttää mediaa seksismistä – "Se on sääli"
13:57 Outokumpu petrasi tulostaan odotettua enemmän
12:37 Digitoday Google päivitti: Häirikkösoittajille tyly stoppi
11:56 Öljyjätin tulos romahti 45 %
11:36 Digitoday Clash of Kings -sivusto hakkeroitiin: 1,6 miljoonan pelaajan tiedot vaarassa
11:08 Tuleeko Anttilaan vielä jättiale? Tämä ratkaisee
10:53 Kahtiajako kasvaa työmarkkinoilla: pitkäaikaistyöttömien määrä kolminkertaistunut
10:31 UPM-Kymmenen tulos ylitti odotukset – "kulujen karsiminen jatkuu"
10:01 Automyynti vilkastui – rengasvalmistaja Michelin petrasi tulostaan reippaasti
09:16 Mieli muuttui Englannin keskuspankissa
08:53 Uponorin liikevaihto ja -voitto kasvoivat selvästi
08:08 Matkaajat menevät nyt Espanjaan ja Portugaliin – "Turkki nähdään konfliktialueena"
07:10 Kolumni Ehtiikö EU ryhdistäytyä?
07:05 Digitoday Halpaa televisiota ostamassa? Etsi tämä merkintä
06:00 Asuntokauppa vilkkainta vuosiin: "Ihmiset ovat huomanneet, että maailma ei romahtanutkaan"
25.7. Kohta se on totta: Maailman ympäri ilman polttoainetta kulkevalla lentokoneella
Asiakastieto

Yhteistyössä

 
Henkilöautojen ensirekisteröinnit Top 10
merkki6/20162016
VOLKSWAGEN13187166
TOYOTA12547021
SKODA9426275
FORD9265302
OPEL6723741
KIA5873938
MERCEDES-BENZ5523128
NISSAN5263981
VOLVO5154095
AUDI5123386
   
malli6/20162016
VOLKSWAGEN GOLF5432733
SKODA OCTAVIA5043076
OPEL ASTRA3831918
TOYOTA AURIS3752036
NISSAN QASHQAI3522414
TOYOTA AVENSIS3441877
FORD FOCUS3222039
TOYOTA YARIS3201858
FORD FIESTA3121344
VOLKSWAGEN PASSAT2681713

Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi / Bisnode Marketing Oy