Kirjaudu ▼
 

Suomi taipui komission tahtoon autoverokiistassa

Sami Kilpiö
Suomi taipui komission tahtoon autoverokiistassa
Hallitus valmistelee lakimuutosta, joka saattaa lisätä leasing-autojen tuontia Euroopasta Suomeen.
26.1.2016 18:27
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Valtiovarainministeriö valmistelee autoverolain muuttamista niin, että vuokra- tai leasing-autojen vero suhteutetaan niiden sopimuksen käyttöaikaan.

Lakimuutoksen syynä on Euroopan unionin komission viime helmikuussa antama ukaasi, jossa leasing- ja vuokra-autojen verotuskohtelu katsottiin EU-lainsäädännön vastaiseksi.

Komissio huomautti Suomea ensimmäisen kerran jo kymmenen vuotta sitten.

Esityksen mukaan autojen ensirekisteröinnin yhteydessä voisi hakea ennakkoon ajoneuvojen viennistä ulkomaille maksettavaa palautusta. Se lasketaan kaavamaisesti keskimääräisen arvon aleneman perusteella.

Kun palautus vähennetään autoverosta, maksettavaksi jää auton Suomen-käyttöaikaan suhteutettu osuus. Ja takaisin viennin yhteydessä ennakko tasataan todelliseen veron määrään, joka ajoneuvon arvossa on jäljellä vientihetkellä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lisäksi autoveron vientipalautuksesta tehtävä 300 euron vähennys poistetaan, kuten komissio edellytti ja ja pienin palautettava määrä alennetaan 500 euroon.

Ulkomaiset yritykset eivät käytännössä nykyään tarjoa vuokra- tai leasing-autoja Suomeen. Muutos voisi lisätä EU-maissa toimivien yritysten kiinnostusta tarjota autopalveluja Suomeen.

Lain on tarkoitus tulla voimaan tammikuussa 2017.

26.1.2016 18:27
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Tagit leasing
Lisää Aiheesta
Lue myös
url

Kommentit (71)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Sori , jutussa virhe. Valtiovarainministeriö laittaa uudet ohjeet, ni asia korjataan.
Anonyymi: ollikuhta 26.1.2016 18:35

Rekisteröitynyt käyttäjä
Lain on tarkoitus tulla voimaan tammikuussa 2017.


Kyllä sen saa kitkuteltua sinne 2018 loppupuolella.

Pari lasutokierrosta ja muutama mietintö sopivasti kesälomien alla yhdistettynä Tiedolta tilattuun atk sotkuun riittää hyvin.
Rekisteröitynyt käyttäjä: raipe 26.1.2016 18:36

Anonyymi
Katsokaapa kuinka monta suomalaisyritystsen autoa on liisattu Virosta ja miettikkää poistuvatko ne lain edellyttämällä tavalla maastamme sovituin väliajoin. Tammikuussa 2017 voimaan tuleva lakimuutos vain vahvistaa jo voimassa olevan käytännön. Ei muuta.
Anonyymi: liisari 26.1.2016 18:37

Anonyymi
Vihervassarit tekee kaikkensa estääkseen asiat , jota vähäkään helpottais Suomalaista autoilua. Eli normaalia työssäkyvää kansalaista.


Hallituksessa kyllä istuu tällä kertaa ihan jotain muita kuin vihervassareita. Ja jutusta päätellen kovin suurta innostusta tehdä tätä kuluttajaystävällisesti ei ole, pakon edessä tehdään niin vähän kuin mahdollista.
Anonyymi: nnnnnnnnnnnnnnn 26.1.2016 18:41

Anonyymi
Vihervassarit tekee kaikkensa estääkseen asiat , jota vähäkään helpottais Suomalaista autoilua. Eli normaalia työssäkyvää kansalaista.

Suomessa vallassa on kyllä porvarit eikä mitkään myyttiset vihervassarit.
Anonyymi: Vihervassari 26.1.2016 18:42

Anonyymi
Vihervassarit tekee kaikkensa estääkseen asiat , jota vähäkään helpottais Suomalaista autoilua. Eli normaalia työssäkyvää kansalaista.


Autoilu ei tästä helpotu. Jos se oli liian vaikeaa entisin säännöin, niin olisi sopinut käyttää julkisia.

Jälleen yksi vuoto valtion verotuloista, joka valitettavasti sitten joudutaan korvaamaan ikävämmällä veron korottamisella. Jälleen saamme myös vähemmän yritysveroja, kun homma siirtyy ulkomaisille yrittäjille.

Älkää sitten taas natisko kuinka suomalaiset yrittäjät ovat ahneita, kun itse tapatte suomalaiset yritykset.
Anonyymi: Yours 26.1.2016 18:45

Anonyymi
Vihervassarit tekee kaikkensa estääkseen asiat , jota vähäkään helpottais Suomalaista autoilua. Eli normaalia työssäkyvää kansalaista.

Hallituksessa kyllä istuu tällä kertaa ihan jotain muita kuin vihervassareita. Ja jutusta päätellen kovin suurta innostusta tehdä tätä kuluttajaystävällisesti ei ole, pakon edessä tehdään niin vähän kuin mahdollista.


Tämä oli nimenomaan kuluttajaystävällistä aiemmin ja kohdistui avian oikein. Nyt raha sitten joudutaan keräämään muualta.
Anonyymi: Yours 26.1.2016 18:47

Anonyymi
Onneksi Timo Soini vastustaa jämäkästi EU:n sekaantumista verotukseen, joten todellakin saamme tulevaisuudessa verottaa autoilua vaikka kolme kertaa enämpi jos ja kun haluanme.
Anonyymi: teukka 26.1.2016 18:54

Anonyymi
Vihervassarit tekee kaikkensa estääkseen asiat , jota vähäkään helpottais Suomalaista autoilua. Eli normaalia työssäkyvää kansalaista.
Suomessa vallassa on kyllä porvarit eikä mitkään myyttiset vihervassarit.
Tämän hetken hallitus ei tule tätä asiaa päättämään. Joten se jää Vihreille ja Sosialisteille . Eli ei tule ikinä Suomessa voimaan.
Anonyymi: jotenaasitmaksaa 26.1.2016 19:04

Anonyymi
Täytyy odottaakin ensivuoteen auton uusintaa.
Anonyymi: oiuhp 26.1.2016 19:09
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

11:08 Tuleeko Anttilaan vielä jättiale? Tämä ratkaisee
10:53 Kahtiajako kasvaa työmarkkinoilla: pitkäaikaistyöttömien määrä kolminkertaistunut
10:31 UPM-Kymmenen tulos ylitti odotukset – "kulujen karsiminen jatkuu"
10:01 Automyynti vilkastui – rengasvalmistaja Michelin petrasi tulostaan reippaasti
09:16 Mieli muuttui Englannin keskuspankissa
08:53 Uponorin liikevaihto ja -voitto kasvoivat selvästi
08:08 Matkaajat menevät nyt Espanjaan ja Portugaliin – "Turkki nähdään konfliktialueena"
07:10 Kolumni Ehtiikö EU ryhdistäytyä?
07:05 Digitoday Halpaa televisiota ostamassa? Etsi tämä merkintä
06:00 Asuntokauppa vilkkainta vuosiin: "Ihmiset ovat huomanneet, että maailma ei romahtanutkaan"
25.7. Kohta se on totta: Maailman ympäri ilman polttoainetta kulkevalla lentokoneella
25.7. Digitoday Poliisi halusi avata puhelimen – teetti kopiot kuolleen miehen sormista
25.7. Amerikkalaiset luulevat tietävänsä taloudesta – virheellinen itseluottamus aiheuttaa riskejä miljoonille
25.7. 10 merkkiä siitä, että olet oikeassa työpaikassa
25.7. Digitoday Microsoft vokottelee asiakkaita Windows 10:een tiedonkeruulla
25.7. EU painostaa Volkswagenia maksamaan korvauksia eurooppalaisille asiakkaille
25.7. Yle: Nokia teetti Suomessa asiantuntijatöitä 750 eurolla kuussa
25.7. Talouden taantuma nipistää Dubaita – lentokentälle hylätään taas kalliita autoja
25.7. Digitoday Pokémonit valtasivat App Storen: Ennätys puhki
25.7. Anttila: Osa verkosta ostaneista asiakkaista saa tavaransa
25.7. Turkissa kuohuu ja paine EU-johtajia kohtaan kasvaa – "Pakolaissopimus täytyy neuvotella uudelleen"
25.7. Yhdysvaltojen kasvava tuotanto painaa öljyn hintaa
25.7. DI: Ericssonista lähtevä Vestberg saa muhkean erokorvauksen
25.7. Turkki puhdistaa nyt lentoyhtiötään: Turkish Airlines jakeli potkuja
25.7. Nokia painuu, pörssin nousu jatkuu
25.7. Digitoday Poikkeuksellinen Applen tietokone huutokaupataan – hinta voi nousta miljoonaan dollariin
25.7. Digitoday Huhuttu kauppa vahvistui: Verizon ostaa Yahoon verkkoliiketoiminnan
25.7. Digitoday Suomen Pankin sivut tukkinut palvelunestohyökkäys ohi – "Ei ole ennen tehty vastaavaa"
25.7. Trumpin USA voisi erota WTO:sta – "Kauppasopimukset ovat katastrofi"
25.7. Digitoday Suomalainen Jolla lisensoi: Uusi Sailfish-puhelin tuli myyntiin Intiassa
Asiakastieto

Yhteistyössä

 
Henkilöautojen ensirekisteröinnit Top 10
merkki6/20162016
VOLKSWAGEN13187166
TOYOTA12547021
SKODA9426275
FORD9265302
OPEL6723741
KIA5873938
MERCEDES-BENZ5523128
NISSAN5263981
VOLVO5154095
AUDI5123386
   
malli6/20162016
VOLKSWAGEN GOLF5432733
SKODA OCTAVIA5043076
OPEL ASTRA3831918
TOYOTA AURIS3752036
NISSAN QASHQAI3522414
TOYOTA AVENSIS3441877
FORD FOCUS3222039
TOYOTA YARIS3201858
FORD FIESTA3121344
VOLKSWAGEN PASSAT2681713

Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi / Bisnode Marketing Oy